Elokuva
Täydelliseen eristäytymiseen luottava palkkamurhaaja Joe (Nicolas Cage) on alansa todellinen ammattilainen. Jokainen niittaus toteutetaan matemaattisen tarkkaan suunnitelluissa aikatauluissa harkituin metodein ja jopa jälkiensä pyyhkimisessä Joe on mennyt äärimmäisyyksiin siinä määrin, että jokaisen tuottavan tehtävän päätteeksi myös hanslankareiksi palkatut paikalliset apparit poistetaan tylysti muonavahvuudesta. Kun seuraava, nelikohtainen kontrahti tulee Bangkokista, Joe etsii tapojensa mukaan paikkakunnan tuntevan apulaisen Kongin (Shahkrit Yamnarm), eikä hetkeäkään edes harkitse pitää lupaustaan maksaa tälle palveluksistaan muuna kuin lyijynä.

Murhamiehen elämä kuitenkin muuttuu, kun taskuvarkaana itsensä elättävä Kong tajuaa julmien asioiden yhteyden ja yllättäen pyytäkin Joeta opettamaan itselleen tappajan ammatin saloja. Vastoin omia odotuksiaan Joe ystävystyy nuoren pikkurikollisen kanssa, ja neonvaloissa kylpevä Bangkok alkaa tuntua vieläkin enemmän omalta, kun elämään astuu syötävän söpö kuuromykkä farmaseutti Fon (Charlie Young), jonka viattomuuteen herra Hitman tykästyy enemmän kuin olisi turvallista. Kun mies on hetken maistellut erilaista elämää, hän alkaa nähdä myös tekojensa seuraukset, varsinkin kun Thaimaan operaation viimeinen kohde olisikin kansalleen varsin hyvä mies, maan pääministeri. Moinen mielenmuutos ammattitappajan agendassa ei ole kuitenkaan murhasarjan tilaajan, gangsteripomo Suratin (Nirattisai Kaljaruek), mieleen, ja Joe saakin maistaa, miltä tuntuu olla tappajien tähtäimessä.

Hongkongista kotoisin olevat, identtiset ohjaajaveljekset Danny Pang ja Oxide Pang Chun tekivät vuonna 1999 mukavasti mainettakin keränneen murhamoraliteetin Bangkok Dangerous, johon Jason Richmanin (mm. Joel Schumacherin tympeä agenttihikoilu Bad Company, 2002) muokkaama käsikirjoitus ei ole tuonut varsinaisesti lisää muuta kuin itsestäänselvyyksiä ja typeryyttä. Originaalin omaperäinen, kuuromykkä murhamies on sekin nyt liimalettinen ja kuin pöllyssä ahdistuksen anekdootteja mutiseva jenkkikauhtana, jonka kohtalosta ei voisi vähempää välittää.

Pangit eivät varsinaisesti tulleet Bangkok Dangerousin remakella Hollywoodiin vaan enemmänkin Nic Cage lähti Aasiaan, sillä niin täydellisesti elokuva on kiedottu hänen roolihahmonsa, karaktääriltään paperinohuen Joen ympärille. Tuottajanakin häärinyt Cage on saanut, jos ei muuta, niin ainakin tavallista messevämmän lomavideon Thaimaan retkestään. Bangkokin kiihkeän hikisistä miljöistä ei saada läheskään kaikkea irti, sillä kummallisen hitaasti ja epätahtiin etenevä elokuva operoi tiukoilla lähikuvilla ja tarkoilla rajauksilla siinä määrin, että leffa olisi voitu kuvata melkein minkä tahansa suurkaupungin Chinatownissa. Toimintajaksoissa kumarretaan turhan usein alan gurun John Woon patruunabaleteille, mutta vasta finaalin tuhdissa teurastustuokiossa pullotehtaalla kuvat kulkevat sitä vauhtia kuin genren vähimmätkin standardit vaatisivat.

Yleensä maanisen irtonainen Nicolas Cage on tällä kertaa vaisu, puolivaloilla roolinsa läpi vetävä kummajainen, jonka ammatin tuoma yksinäisyys ei kuitenkaan selity tai aukene pelkillä tuijotuksilla ja mulkoiluilla. Shahkrit Yamnarm onnistuu Kongin roolissa vähintään Cagen tasoisesti ja niinpä kotiin viemisiksi jääkin lähinnä herkkäkasvoisen Charlie Youngin sydämet sulattava olemus ja valloittava hymy.

Brian Tylerin score edustaa elokuvassa selvästi suurempaa harkintaa kuin sen muut, sinne tänne sarjatulella räiskivät osa-alueet. Nimikappaleen Bangkok Dangerous Main Titlen lisäksi tyylikkäällä viileydellä iskevät koskettavan harras Fon`s Theme, kiihkeä Pursuit, teemat kokoavan The Hitman sekä lopetuksen hillitty Fate.

Yhteenveto
Itse soppansa uudelleen lämmittäneiden Pangin veljesten Bangkok Dangerous jää vaisuksi vilkaisuksi ammattitappajan sisimpään, eikä se sen enempää tarjoa verenjanoisille honkkarileffoihin viehättyneille toimintafriikeillekään.