Elokuva

24 sai TV:seen tullessaan hirvittävästi ennakkohehkutusta osakseen niin ulkomailla, kuin myös myöhemmin Suomessakin. Sarjan kantavana ideana on tapahtumien käsittely yhden vuorokauden aikajaksolla. Jokainen jakso on yhden tunnin mittainen ja jaksoja tulee näin sujuvasti tasan 24. Vaikka formaatti toimiikin ja antaa tekijöille tiettyjä etuja ja rajoituksia, sarjan loistavuutta ei missään nimessä voi pistää yksistään tämän formaatin piikkiin. Se toki auttaa ja tuo tuoreuden tuntua, mutta siitä huolimatta se ei mullista tarinankerrontaa, vaan 24:n tapahtumat voitaisiin kertoa hyvin ilman aikakehystäkin.

Kun 24:n ensimmäisen tuotantokauden viimeisen jakson lopputekstit pärähtivät ruutuun, oli sarjasta tullut suosittu. Suosion vuoksi oli toki luonnollista, että sarjaa tultaisi jatkamaan. Ensimmäisen kauden alkupuoliskolla värkättiinkin kuusi tuotantokautta kestävä sopimus 20th Century Foxin ja sarjan tärkeimpien vaikuttajien kanssa. Sen lisäksi, että toisen kauden tuloa odotettiin innolla, moni  oli ensimmäisen kauden jälkeen paljolti sitä mieltä, että kuinka sarja kestää toisen, saati sitten useamman tuotantokauden. Tuntui, että 24 oli jo antanut kaikkensa ensimmäisen tuotantokauden aikana. Kuinka väärässä näin ajattelevat olivatkaan.

Toinen tuotantokausi alkaa varsin maltillisesti ja pari ensimmäistä jaksoa käytetäänkin lähinnä uusien henkilöiden esittelemiseen ja vanhojen tämän hetkisen tilan selvittämiseen. Toki siinä sivussa polkaistaan myös juoni käyntiin. Edelleen tapahtumien keskus on Los Angeles. Yhdysvaltain tiedustelupalvelu saa varsin epäkorrekteja keinoja käyttäen selville, että yhdysvaltain maaperällä on ydinase, jonka on tarkoitus tehdä Los Angelesista tomukasa tulevan kahdenkymmenenneljän tunnin aikana. Kova tilanne vaatii kovia miehiä ja noin vuoden sapattivapaalla ollut Jack Bauer haetaan takaisin remmiin. Kunnon toimintasankarin tavoin myös Bauerilla elämä menee vähemmän loistavasti; välit lapsenhoitajana toimivaan tyttäreen ovat poikki ja murhattu vaimo kaivertaa edelleen mieltä.   

Juoni käynnistyy varsin hitaasti, mutta kun muutama tunti on edetty, lykätään vaihdetta pari pykälää isommalle ja tapahtumat alkavat edetä 24:lle tuttuun tapaan erittäin nopeasti. Puolen välin paikkeilla tulee pieni suvantovaihe ja aihepiiriä hieman vaihdetaan, mutta sitten meno taas jatkuu entiseen malliin. Tarinan vahvuus ei ole 24:n valttikortti, vaan ajankohtaisuuden lisäksi tarinassa vetoavat nopeat käänteet, joita viljellään paikoin liiankin ahkerasti. Myös jaksojen loppuminen "cliffhangeriin" pakottaa katsojat naulaantumaan penkkeihinsä seuraavaakin jaksoa varten.

Itse pääjuonen lisäksi löytyy useampi sivujuoni, jotka jossain vaiheessa yhdistyvät pääjuoneen. Kuten ensimmäiselläkin kaudella, Kim Bauerin toilailut ovat edelleen heikointa antia ja Kimberlyn touhua katsellessa tulee mieleen, että kaunis ulkonäkö on kyllä verottanut ajattelukykyä aika rankalla kädellä – sen verran epäloogisesti Kim monissa tilanteissa toimii. Kuin murrosiän kynnyksellä oleva teini, joka suorastaan kerjää ongelmia niskaansa. Sen sijaan Warnerin perheen hääjuhliin valmistautuminen ja perheen isän, kahden tyttären ja tulevan arabi-aviomiehen ympärillä pyörivät tapahtumat ovat erittäin mielenkiintoista seurattavaa aivan alkua lukuun ottamatta. Varsinkin kun hyvin pian selviää, että kyseessä on sivujuoni, jolla on myös todellista merkitystä itse pääjuonen kannalta.

Toisen tuotantokauden kertoma tarina onkin kaiken kaikkiaan mielenkiintoisempi kuin ensimmäisen tuotantokauden juoniverkosto. Tarina ydinkärjestä ja yleensäkin terrorismista, on paitsi erittäin ajankohtainen ja siksi varsin rohkea veto, myös puhtaasti kiinnostavuuden kannalta parempi kuin ensimmäisen tuotantokauden salamurha- ja kidnappaus-juoni. Tällä kertaa myös 24h-formaattia pystytään käyttämään paremmin hyväksi ja välillä oikeasti tuntuu siltä, että nyt on kiire ja aika todella on kortilla.

Kiefer Sutherlandin loistavasti näyttelemä Jack Bauer on siis tälläkin kertaa itseoikeutettu päähenkilö. Toisella kaudella Jackin hahmosta on saatu vielä enemmän irti kuin ensimmäisellä kaudella. Vaimon kuolema ja huonot välit tyttäreen ovat tehneet Jackista murtuneen miehen. Kun hän palaa työtehtäviin, voidaan hänen työtapaansa kuvata sellaisen ihmisen tyyliksi, jolla ei ole elämässään enää mitään menetettävää. Jackin otteet niin vihollisten kuin ystävienkin seurassa ovat varsin kovakouraisia ja hän onkin valmis tekemään mitä tahansa saadakseen haluamansa. Vuorokauden kuluessa tehtävä kuitenkin muuttuu osittain henkilökohtaiseksi ja hän huomaa, että ehkä elämässä on sittenkin vielä jotain kiinnipitämisen arvoista. Toinen tuotantokausi esitteleekin kaiken kaikkiaan kovemman painoksen Jack Bauerista, joka ei ole kuitenkaan mikään yhden ilmeen supersankari. Bauerin voikin surutta nostaa kovimpien toimintasankarien sarjaan, siihen sarjaan johon vain etunimillä John, Jack ja Frank on asiaa.

Muut näyttelijät tekevät varsin tasaista työtä – 24:n ollessa kyseessä, tämä ei ole huono asia, sen verran asiansa osaavia näyttelijöitä mukana on. Kim Bauerinkaan (Elisha Cuthbert) hahmon tyhmyys ei johdu itse näyttelijän olemuksesta, vaan ennemminkin sormella pitäisi osoittaa käsikirjoittajia. Xander Berkeley (George Mason) petraa ehkäpä eniten ensimmäisestä tuotantokaudesta. Toisaalta, myös käsikirjoitus tarjoaa hänelle huomattavan paljon enemmän mahdollisuuksia. Sama tilanne on Carlos Bernandin (Tony Almeida) kohdalla. Palmer (Dennis Haysberg) on totta kai mukana mutta sen sijaan hänen kumpaakaan lasta ei käytännössä nähdä ollenkaan. Uusistakaan kasvoista (mm. Reiko Aylesworth Michelle Desslerinä ja Sarah Wynter Kate Warnerina) ei ole mitään pahaa sanottavaa, ainut miinus tulee siitä että niin vakuuttavaa pahiskaartia ei ole tällä kertaa mukaan saatu kuin ensimmäisellä kaudella; karismaattinen Tobin Bell ansaitsee silti erikoismaininnan.

TV-sarjaksi 24 sisältää huomattavan paljon toimintaa ja toimintakohtaukset kestävätkin vertailun oikeastaan mihin tahansa nykyelokuvaan nähden. TV-sarja-tasolla ne ovat suorastaan ylivoimaisia, enkä muista nähneeni TV:ssä yhtä vakuuttavaa toimintakohtausta kuin Jack Bauerin taistelu erikoisjoukkoja vastaan puolittain aavikoituneessa maastossa. Siinä toimii kaikki; ei ole turhia kikkailuja ja hidastuksia, vaan toiminta sekä tuntuu että näyttää realistiselta. Piilossa on pakko pysyä, lipasta vaihtaa ja asemaa vaihtaa parempaan. Ainoa toimintakohtaus joka pettää, on ikävä kyllä sitäkin tärkeämpi; lopputaistelu ei iske läheskään samalla voimalla kuin ensimmäisen kauden loistava välienselvittely. Toinen asia, joka tekee 24:n toiminnasta merkittävää TV-tasolla, on toiminnan varsin väkivaltainen ja raaka toteutustyyli. Kun osuu, niin silloin myös osuu ja seuraus on sen näköinen. Rankkuusastetta on muutenkin nostettu edellisestä kaudesta parilla pykälällä, sillä muutamat kohtaukset ovat, vaikka eivät mitenkään poikkeuksellista graafista väkivaltaa sisälläkään, varsin rankkaa katseltavaa. 

Vaikka loisteliaat toimintakohtaukset ovatkin tärkeä osa 24:sta, on sarja silti paljon muutakin kuin pelkkään silmitöntä tappamista ja räiskintää. Ihmissuhteilla on tärkeä osa tarinassa ja parikin uutta romanssia pistetään hyvälle alulle kauden kuluessa ja henkilöiden väliset suhteet ovat vähintään yhtä tärkeässä osassa kuin itse ydinaseterroristi-juonikin. Ihmissuhteiden lisäksi myös politiikalla on tällä kertaa huomattavan paljon isompi rooli kuin ensimmäisellä kaudella, jolloin se toimi lähinnä taustavaikuttajana.

24:n käsikirjoittajat tekevät fiksun vedon valmistelemalla seuraavaa kautta jo ennen kuin se on alkanut; loppu jätetään sopivan avoimeksi, eikä kaikkia osasia tästäkään juonesta vielä paljasteta. Kolmatta kautta tuleekin odotettua suurella innolla ja vahvalla luottamuksella.

Kuva

Kuvasuhde on alkuperäinen 1.78:1 anamorfinen laajakuva, eikä siitä ole pahaa sanottavaa. Kuvanlaatu kuuluu ehdottomaan TV-sarja eliittiin. Tummat sävyt toistuvat moitteetta ja tämä onkin se tärkein asia, sillä sarjassa ollaan paljolti synkissä maisemissa.

Ääni

Vaikka kuvapuoli ei ensimmäisestä kaudesta olekaan juuri muuttunut, samaa ei voida sanoa toisen kauden äänenlaadusta. DD2.0 on historiaa ja nyt Jack Bauer seikkailee aidossa DD5.1-ympäristössä. Eron huomaa viimeistään siinä vaiheessa kun alkaa tapahtua. Vaikkakin suurin osa äänistä tulee luonnollisesti edestä, niin myös takakanavien käyttö on ilahduttavan runsasta. Itse äänenlaadusta ei ole mitään pahaa sanottavaa, joskaan ei mitään erikoista kehuttavaakaan. Ajaa hyvin asiansa.

Lisämateriaali

Myös lisämateriaalin osalta toinen kausi loistaa huomattavasti kirkkaammin kuin ensimmäinen tuotantokausi. Tärkein lisämateriaali on n. 1½h kestävä 24: exposed-dokumentti, joka on jaettu kahteen osaan. Kumpikin osa on mukavaa katseltavaa ja aika kuluu varsin nopeasti ja mukavaa lisäinformaatiotakin kertyy ihan kivasti. Samaan dokumentti-sarjaan menee vielä On the Button: destruction of CTU-dokkari, jossa nimensä mukaisesti käsitellään CTU:n pommittamista. Ihan mielenkiintoista materiaalia sekin. Viimeinen dokumenttimainen lisämateriaali käsittelee kuvakulmilla leikkimistä ja on oppitunti kuvaamisen vaikeudesta.
Lisäksi on vielä useampi kommenttiraita ja 45 poistettua kohtausta joihin on myös tarjolla kommentointia sarjan tekijöiltä.

Yhteenveto

24: Season 2 ansaitsee kaikkein korkeimman arvosanan. Toisin kuin TV-sarjoista yleensä, toisesta tuotantokaudesta ei löydy yhtään oikeasti huonoa jaksoa. 24:n toinen tuotantokausi jatkaa edeltäjänsä viitoittamalla tasolla ja jopa parantaa tästä. Suosittelut laadukkaan tv-jännärin ystäville.