Elokuva
John Boynen vuonna 2006 julkaistu romaani Poika raidallisessa pyjamassa on bestseller-listoilla ympäri maailman pitkään keikkunut teos, joka kertoo toisen maailmansodan tapahtumista pienen saksalaispojan silmin. 9-vuotiaan Brunon isä on arvostettu natsiupseeri, joka saa komennuksen uusiin tehtäviin maaseudulle. Koko perhe joutuu muuttamaan pois Berliinistä Brunon mielestä hyvin kummalliselle maatilalle, jossa ei ole muita lapsia eikä mitään tekemistä. Mutta sitten Bruno tapaa Shmuelin, laihan ja likaisen, outoa raidallista pyjamaa päivisinkin käyttävän pojan, jonka ainoa vika on se, että Shmuel asuu piikkilanka-aidan toisella puolella, eivätkä pojat voi leikkiä yhdessä.

Komediaohjaajana paremmin tunnettu ohjaaja-käsikirjoittaja Mark Herman (Laululintu) on tehnyt holokaustin kauhuista elokuvan, jonka juonesta on turha puhua enempää. Tarina on vaikuttavimmillaan silloin, kun sen voi antaa avautua silmiensä edessä vapaasti, ilman ennakkokäsityksiä ja -luuloja. Alkuteoksessa tapahtumat ja niiden kammottavat mittasuhteet paljastuvat lukijalle vähitellen, sitä mukaa kun pieni poika niitä ympäristössään hahmottaa. Elokuvassa tällaista implisiittisyyttä on vaikea säilyttää, sillä kuva näyttää katsojalle väistämättä enemmän. Niinpä alusta alkaen on selvää, että Poika raidallisessa pyjamassa on kertomus, jossa toivo on kortilla ja valonpilkahdukset harvassa. Siinä missä Boynen kirjaa voi nimittää aikuisillekin antoisaksi nuortenromaaniksi, ei aiheen elokuvasovitusta voi suositella kovin nuorille katsojille. Disney-koneiston tuotteeksi elokuva on yllättävän rankka.

Holokaustikuvausten ongelma on useimmiten vakio: samalla kun toisen maailmansodan tapahtumista muistuttaminen on aina valitettavan ajankohtaista, ei tarinoita voi varioida loputtomiin, eikä niiden lopullista kammottavuutta mitenkään kiertää. Boyne löysi romaaniinsa pienen pojan näkökulman ja voimakkaan symbolisen lähestymistavan, jonka avulla hän onnistui kuvaamaan rasismia, tietämättömyyttä ja ihmisen julmuutta yleismaailmallisesti ja ajattomasti. Herman jättää nämä oivallukset huomiotta keskittymällä tiukemmin yksilötarinaan ja henkilöiden privaattiin tragediaan. Pieteetillä toteutettu epookki ankkuroi elokuvan tiukasti 1940-lukuun, vaikka realismia ei joka käänteessä haetakaan - näyttelijät mm. puhuvat virheetöntä brittienglantia. Elokuvan muoto ja sisältö ovat kuitenkin syvässä ristiriidassa keskenään. Harry Potter -tuottaja David Heymanin ote on viihteellinen, ja Benoît Delhommen värikylläisestä kuvauksesta tulee mieleen satukirja. Samalla elokuvan vaikutus katsojaan on intensiivinen ja elokuvakokonaisuus musertavan raskas. Natsien hirmuteoista ja juutalaisten kärsimyksistä Poika raidallisessa pyjamassa kertoo lopulta vain vähän. Sen sijaan se on sentimentaalinen elokuva ystävyydestä, viattomuudesta ja ihmisistä, jotka pyrkivät hyvään, mutta silti aiheuttavat pahaa.

Nuoret pääosanesittäjät Asa Butterfield (Bruno) ja Jack Scanlon (Shmuel) ovat luontevia ja saavat katsojan sympatiat välittömästi puolelleen. Hyvää työtä tekevät myös Vera Farmiga ja David Thewlis Brunon pidättyväisinä vanhempina sekä Rupert Friend sadistisena luutnantti Kotlerina. Herman ohjaa varmaotteisesti ja rakentaa elokuvaansa mieleenpainuvan lopun taidokkaalla näkökulman vaihdolla. Julmasti pauhaava ääniraita korostaa säälimättömästi elokuvan finaalin hirvittäviä tapahtumia, mutta äänet hiljenevät aikanaan: Poika raidallisessa pyjamassa on armoton elokuva, jonka päätyttyä elokuvateatterissa on hiirenhiljaista.

Yhteenveto
Poika raidallisessa pyjamassa on aina ajankohtaista aihetta käsittelevä humaani ja tunteisiinvetoava esitys, joka kuitenkin sortuu turhaan patetiaan. Ohjaaja Mark Herman hukkaa alkuteoksen yleismaailmallisen vertauskuvallisuuden ja suloisen lapsenmielisyyden ja keskittyy yksilötragediaan, jonka kuvaamiseen elokuvan siloiteltu, kiiltokuvamainen ulkokuorikaan ei oikein istu. Kahden lapsen ystävyyden kuvauksena teos on kuitenkin koskettava.