Elokuva
Varsinkin hameväen joukossa huippusuosittu radiopersoona, New Yorkin ikioma rakkaustohtori Emma Lloyd (Uma Thurman) jakelee neuvoja tuhansille kuulijoilleen, nauttii täysin rinnoin saamastaan huomiosta ja on juuri aikeissa astua avioon kirjakustantaja Richard Brattonin (Colin Firth) kanssa. Yhtenä iltana eetterissä neiti Lloyd kuitenkin latelee tavallista tylymmät käyttäytymiskoodit suhteestaan epävarmalle Sophialle (Justina Machado), joka lemmenasioiden besserwisserin neuvosta dumppaa poikaystävänsä välittömästi kuutamolle. Tämä hylätty hornanhenki vain sattuu olemaan kovapäinen ja teräväkielinen palomies Patrick Sullivan (Jeffrey Dean Morgan), joka saatuaan vihin suhteensa todellisesta terminoijasta, päättää kostaa kierolla tavalla. Intialaisten vuokraisäntiensä (Ajay Naidu, Jeffrey Tedmori) tietotekniikkataitoja hyödyntäen Patrick murtautuu kaupungin virastojen tietokantaan ja merkitsee arkistoihin Emman aviovaimokseen. Sullivanin erinomaisesti toimivaa käytännön pilaa setviessään kissana ja koirana toistensa kimpussa nahisteleva kaksikko huomaa kaiken raapimisen ja huutamisen keskellä myös toisenlaisia tunteita välillään.

Näyttelijänä uransa aloittaneen (joukossa muutama hyväkin rooli, mm. John Landisin kauhuklassikko Ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London, 1981 ja Martin Scorsesen sysimusta komedia Illasta aamuun (After Hours, 1985), mutta sittemmin lähinnä kevyisiin romanttisiin komedioihin ohjaajana erikoistuneen Griffin Dunnen Tuplamorsian käy malliesimerkiksi siitä, millaista elokuvaa ei tulisi koskaan tehdä. Vanhojen ja ennen kaikkea huonojen vitsien kierrätyskeskuksena toimivan kokonaisuuden takana ovat ensikertalaiset kynäilijät Mimi Hare, Clare Naylor ja Bonnie Sikowitz, joiden kädenjälki on amatöörimäistä pakkopullaa, jota ei kukaan älyllinen tuotantoportaan jäsen kelpuuttaisi edes tv-sarjaan.

Jokainen genren klisee käytetään huonosti hyödyksi ja huumori on lähinnä känniläistä törmäilyä tai kulttuurieroilla rasistista pelleilyä, mutta yksikään osuma ei ole omaperäinen. Musiikkiraidalla kaikuu niin vanhoja slovareita, siirappisia balladeja (Nouvelle Vaguen Ever Fallen In Love) kuin modernimpaakin tassimusiikkia (Slumdog Millionairesta Oscarit napanneen A.R. Rahmanin THENALI (TAMIL)) sekä italialaisen tv-säveltäjän Andrea Guerran löysän pliisu score.

Vinhassa Watchmenissa (2009) Koomikon roolissa vakuuttanut Jeffrey Dean Morgan on karismaattinen karpaasi ja taitavasti koomisen ajoituksenkin omaksunut näyttelijä, mutta postimerkille mahtunut hahmoluonnehdinta ei anna miehelle edes mahdollisuutta. Monesti venymiskykynsä genrestä toiseen osoittanut Colin Firth jää pahviseksi peri-britiksi, jonka klovnimaista törmäilyä on lähinnä kiusallista katsella. Pahiten egonsa aliarvioi Uma Thurman, joka on kulkenut pitkän, pitkän matkan alaspäin Kill Billien (2003 ja 2004) morsiamesta ja päätynyt tämän tai vaikkapa edellisen öklötyksensä My Super-Ex (2006) kaltaisiin höveleihin romkomeihin. Sen verran Umalle pitää kuvitteellista hattua sentään nostaa, ettei neiti sentään muiden rahoja uransa siltojen mukana polta, vaan on ollut mukana myös tuottamassa Tuplamorsianta. Harvoista hihityshetkistä vastaavat veikeät intialaiset atk-neropatit Naidu ja Tedmori, joiden vedoissa on sitä oikeaa, ja leffan niin kaipaamaa viihdyttävyyttä. Vanha luonnelärvi Sam Shepard piipahtaa kuvissa Uman tyhmiä tapahtumia kyynisesti kommentoivana isäukkona.

Yhteenveto
Romanttisten komedioiden alelaarista kaivettu pohjasakka Tuplamorsian on milliä vajaa täydellinen susi, huolimattomasti tehty ja äärimmäisen epähauska. Hymyilyttää vain vahingonilosta, saa surun silmään tuhlatessaan talenttejaan, eikä kosketa lopulta muuta kuin lompakkoa. Puolikas säälipiste menee Jeffrey Dean Morganille, sillä tiedänhän sen minäkin, että ennen läpimurtoa joutuu tekemään näitä kaiken maailman hanttihommia.