Elokuva
Noin viisikymmentä vuotta sitten Ric O’Barry vangitsi ja koulutti viisi delfiiniä maailmankuuluun tv-sarjaan Flipper (1964 – 1968). Sittemmin pullonokkaiset vedenelävät ovat viihdyttäneet meitä suljetuissa akvaarioissa luoden omistajilleen ja eläimiä saalistaville kalastajille miljardiluokan bisneksen. Noin neljäkymmentä vuotta sitten O’Barry tunsi kolahduksen omassatunnossaan, ja ryhtyi aktivistiksi vapauttaakseen delfiinit takaisin luontoon. Nyt tähtäimessä on Japanin rannikolla sijaitseva Taijin kylä, jonka solien taakse kätkeytyvät salaisuudet ovat uhka delfiinien ja pahimmillaan koko ihmiskunnan elämälle.

Louie Psihoyoksen ohjaama The Cove on elokuvataidetta sen eheimmässä olomuodossa. Saarnauksen sijaan dokumentti etenee kuin parhaimmat trillerit pitäen niin asian puolesta taistelevat kuin hommasta täysin kiinnostumattomatkin katsojat naulattuina penkkeihinsä. Rakenteeltaan se on tarkoin harkittu ja viimeisen päälle viimeistelty, eikä sitä ole edes tunnistaa dokumentiksi. Ohjaajan oman unelmatiimin, ”Ocean’s Elevenin”, kokoamisesta tehtävän suunnitteluun, piinaavaan toteutukseen ja shokeeraavaan loppuratkaisuunsa saakka The Cove riepottelee katsojansa koko tunnekirjoa. Hiljaisuuden laskeuduttua juuri nähdystä ei voi olla kuin vaikuttunut.

Neljän vuoden mittainen on-off-projekti kokosi yhteen eri alojen ammattilaisia, jotka riskeerasivat vapautensa – jopa henkensä – yhteisen tavoitteen vuoksi. Psihoyoksella on yhä voimassaoleva pidätysmääräys Japanissa dokumentin aikana tehtyjen laittomuuksien tähden. Mutta kuten ohjaaja elokuvansa alussa mainitsee, he yrittivät tehdä kaiken laillisesti. Dokumentin edetessä rajan kiertämiselle antaa tosin hiljaa myönnytyksen. Yhdysvaltain armeijalta viedyt ja Japaniin salakuljetetut lämpökamerat tallentavat filmillensä The Coven jännittävintä antia porukan tunkeutuessa yön pimeydessä kielletylle alueelle. Kaukaisuutta halkovat valokeilat saavat katsojankin pelkäämään henkensä edestä.

Lopputulos pyhittää keinot, minkä The Cove allekirjoittaa vakuuttavasti. Psihoyoksen ei ole edes tarpeen tuputtaa sanomaansa katsojalle, sillä nähtävä kuvamateriaali tekee sen hänen puolestaan. ILM-tehostepajan velhojen kyhäämät huipputason piilokamerat kuvaavat solien taakse kätkeytyvän brutaalin salaisuuden koko karmeudessaan. Veteen piilotetut mikit toistavat eläinten tuskanhuudot kaukaisuudessa. Yksinäisen haavoittuneen delfiinin viimeinen pako suljetulta alueelta kohti kuvausryhmää syöpyy ikuisiksi ajoiksi verkkokalvolle. Fokus on rajun yksipuolinen, mutta vastakkaiselle näkökulmalle ei näe tarvetta. Tieteelliset perustelut ja faktat kietoutuvat tiukasti tekijöiden ympärille, eikä kuvamateriaali valehtele. The Coven dokumentaariset arvot ovatkin lyömättömät.

Vakavasta aiheesta huolimatta Psihoyos pitää langat tiukasti käsissään tasapainoillessa taidokkaasti asiapitoisen ja viihteellisen annin välillä. Alun suunnittelu- ja tiedusteluvaihe on ilkikurista leikkiä virkavallan härnäämiseksi ja hämäämiseksi sortumatta liialliseen kepeyteen. Aiheen niin salliessa, leikkiä kuitenkin lasketaan. Pitkien suunnittelujen varsinainen toteutus on kilpailua aikaa ja kiinnijäämistä vastaan, mitä tukevat J. Ralphin painokas musiikki sekä tekijöiden oma paniikki pimeän keskellä. Entisenä National Geographic -kuvaajana Psihoyos myös tietää, mikä näyttää hyvältä, ja yhdessä kuvaaja Brook Aitkenin kanssa he viimeistelevät The Coven visuaalisella annillaan. Merenalaiset kohtaukset tarjoavat henkeäsalpaavan upeita kohtaamisia ihmisen ja eläimen välillä.

Yhteenveto
The Cove on dokumentti, joka puhuttelee, pitää otteissaan, hauskuttaa, pistää vihaksi ja ennen kaikkea viihdyttää koko rahan edestä, vaikkei aktivistin verta suonissa virtaisikaan. Mestarillisesti rakennettu jännitysnäytelmä on elokuvataidetta parhaimmillaan ja dokumenttina virheetön timantti.