Elokuva
Mystisessä maailmassa kansa on jakautunut neljään kuntaan, tuleen, veteen, maahan ja ilmaan, joiden harmoniaa ja rauhaa ylläpitää Avatar, joka hallitsee nuo kaikki elämälle niin tuiki tärkeät neljä elementtiä. Mutta kun sata vuotta sitten tämä myyttinen hahmo katosi, tulikansa aloitti sodan orjuuttaakseen muut kansat vasalleikseen. Kaukana pohjoisessa asuvan vesikansan nuori Katara (Nicola Peltz) ja hänen uhmakas veljensä Soka (Jackson Rathbone) löytävät jäätiköltä oudon kerrostuman, jonka sisältä paljastuu nuori, oudosti tatuoitu poika Aang (Noah Ringer). Samaan aikaan tulikansan kiivas prinssi Zuko (Dev Patel) etsii isänsä tulilordi Ozain (Cliff Curtis) käskystä Aangia, jonka uskotaan olevan kauan kaivattu vapahtaja Avatar. Alkaa suuri taistelu rauhan palauttamiseksi universumiin.

Ketteränä koukuttajana särkymättömäksi luultu M. Night Shyamalan on menettänyt kuudennen aistinsa. The Last Airbender (originaalilta nimeltään Avatar: The Last Airbender, mutta James Cameron ehti nappaamaan tittelin itselleen) on varsin munaton esitys, jonka kvasi-Buddhalaista retoriikkaa ja mangakuvastoa viljelevä hölynpöly väsyttää vannoutuneimmankin fantasiafanin alta aikayksikön. Teknisesti komean näköinen leffa briljeeraa kyllä yksityiskohdilla ja lennokkailla kuvillaan (puikoissa The Lord of the Rings -veteraani Andrew Lesnie), mutta pelkkä silmäkarkki ei alkuunkaan riitä motiiviksi tuhlata rahojaan sekavaan ja velttoon elokuvaan.

Shyamalanin käsikirjoittama, esiteineille suunnattu seikkailu perustuu Nickelodeon -kanavalla esitettyyn animaatiosarjaan (2005-2008) ja sen ensimmäiseen kirjaan Vesi. Trilogiaksi suunniteltu kokopitkä tuskin tulee jatkoa saamaan, sillä ensimmäisen osan vastaanotto on ollut sen verran murskaava. Pahimpana helmasyntinä on asioiden alituinen toistaminen ja selittely sekä äärimmilleen yksinkertaistetun dialogin robottimainen toistaminen, jonka orjuuttamina näyttelijät kuulostavat lähinnä koneilta.

Esikoiselokuvassaan piskuinen Noah Ringer, söötti Nicola Peltz ja Twilighteissakin touhuava Jackson Rathbone tekevät mihin pystyvät, mutta jäävät sarjakuvamaisten hahmojensa vangeiksi, ilman mahdollisuutta kehittyä.
Ainoa, joka saa edes aavistuksen tulta tulkintaansa, on Slummien Miljonäärissä (Slumdog Millionaire, 2008) vakuuttanut Dev Patel. Vanhemmasta komeljanttarijoukosta erottuvat edukseen Zuko/Patelin setää esittävä Shaun Toub sekä monien kuvien varma laitahyökkääjä Cliff Curtis, jonka rooli pilotissa jää kuitenkin harmittavan lyhyeksi. Aasif Mandhin roolityö käärmeen sisuskaluilla varustettuna komentaja Zhaona menee niin korkealta yli, että se pahimmillaan paukkuu teatterin takaseinään saakka.

James Newton Howardin score on toki ammattilaisen tekemää, suurta ja ilmavaa elokuvamusiikkia, joka osaltaan auttaa elokuva etenemään edes välttävässä tempossa, mutta sekään ei yksin kykene tuomaan matemaattisen tarkkaan vaihtuvien dialogi- ja toimintakohtausten vuoropuheluun riittävästi eloa. The Airbender Suite, The Avatar Has Returned, The Spirit World ja finaalin komeaksi kasvava The Last Airbender ovat taitavasti tehtyjä teemoja ja selvästi sävelletty jatkumoa silmällä pitäen, mutta jäävät nyt turhasti tuhlailevan tehostesirkuksen alle.

Yhteenveto
Keskeneräinen, keskenkasvuinen ja keskittymishäiriöinen aloitus fantasiatrilogialle, jonka jatkot tuskin koskaan näkevät päivänvaloa. Ohjaaja M. Night Shyamalan tietää nykyään varmasti mitä tarkoittaa latinankielinen fraasi Sic Transit Gloria Mundi.