Elokuva
New York City on haltioissaan, kun kyttäkaksikko Christopher Danson (Dwayne ”The Rock” Johnson) ja P.K. Highsmith (Samuel L. Jackson) laittavat tuulemaan ja konnat rautoihin, vaikka miehet yleensä tuhoavat korttelikaupalla irtaimistoa ja tulevat veronmaksajille enemmän kuin kalliiksi. Ääriäijien valovoima on kuitenkin niin vahvaa, ettei moiset pikkuseikat haittaa edes yksikön kapteeni Gene Mauchia (Michael Keaton), joka rekrytoi yleensä jonkun konttorirotan, sellaisen kuin Allen Gamble (Will Ferrell), hoitamaan supersuositun pahaparin paperihommatkin. Allenin silmitömästä fanittamisesta ei taas ole lainkaan innoissaan tämän pari, virkaintoisuudessaan baseballtähti Derek Jeteria (Derek Jeter) jalkaan ampunut ja näin N.Y.:n kotijoukkueen World Seriesin voiton tuhonnut Terry Hoitz (Mark Wahlberg), jonka mielestä heidän kuuluisi olla kentällä hoitamassa oikeita poliisihommia. Kun Allen löytää vahingossa tiedoston, jonka avulla voidaan saada käpälälautaan umpikiero keinottelija David Ershon (Steve Coogan), miehet eivät osaa aavistakaan, minkä kokoisille varpaille he tulevat astuneeksi. Kohta perässä ravaa salaistakin salaisemman agentuurin jääkylmä operaattori Roger Wesley (Ray Stevenson) ja tämän johtama, hampaisiin asti aseistettu liipasinherkkä armeija.

Adam McKayn yhteistyö superkoomikko Will Ferrellin kanssa on tuottanut jo sellaiset huumorihelmet kuin Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda (2004), Talladega Nights: The Ballad of Ricky Bobby (2006) ja Velipuolet (2008), ja vaikkei Katastrofikytät aivan parivaljakon kirkkaimpiin keikkoihin nousekaan, on se sadasti parempi kuin Ferrellin edellinen, sadan miljoonan dollarin kupla Land of the Lost (2009). Mckayn ja Chris Henchyn käsikirjoitus on hilpeä sekoitus kyttäkliseitä, joista suurimmasta osasta saadaan irroitetuksi aitoja nauruja ja hervotonta hihitystä.

Varsinkin täysillä cameorooleissaan irrottelevien The Rockin ja Sam Jacksonin Riggs/Murtaugh -asetelma on käännetty osuvasti päälaelleen ja vieläpä vetävällä kierteellä. Myös nörttimäisen Ferrellin ja tämän savuavan vaimon (Eva Mendes) suhteesta saadaan Wahlbergin äimistyksen avustuksella yllättävän paljon irti. Yhtä lailla kuin verbaaliseen tykitykseen, on ohjaaja keskittynyt toimintaan, jota leffassa piisaa reippaasti ja kaiken lisäksi näyttävän laadukkaasti tehtynä.

Will Ferrell on oiva valinta paperinpukkausta poliisityön parhaimpana piirteenä pitävänä pölvästinä, jonka menneisyyteen on kuitenkin kätkettynä aito alfauros, joka tulee ulos riemastuttavin seurauksin. Paremmin vakavammista rooleistaan tuttu Mark Wahlberg vetää koko ajan pinna kireällä kiukuttelevan Terrynsä hauskan vakavasti ja onnistuukin antamaan Ferrellin höpötyskomiikalle toimivan kaikupohjan. Pitkään parrasvaloista poissa ollut Michael Keaton yllättää iloisesti alaisiaan isällisesti kaitsevana kapteenina, brittikoomikko Steve Cooganin ollessa selkärangattomana ketkuna lähinnä oma itsensä.

Ferrellin ja Wahlbergin kanssa likaisilla keinoilla kunniasta kilpailevina kollegoina nähdään Bobby Cannavale ja Damon Wayans Jr., joiden ketkuista kepposista saadaan niin ikään paljon irti. Myös Eva Mendes osoittaa omaavansa hassuttelun taidon kaikkia avujaan auliisti hyväksi käyttävänä ihannevaimona. Vanha räpretku Ice-T toimii kohelluksen kertojana.

Jon Brionin score kierrättää tutun kuuloisia toimintateemoja letkeästi. Tuhdimpaa rymistelyä nasevoitetaan humoristisilla välisoitoilla ja ulvaisuilla ja kokonaisuus pysyy Brionilla hyvin hanskassa. Scoren lisäksi tärkeään osaan nousee söpöpoppiryhmä Little River Band, jolta pariinkin otteeseen kuullaan kappale Reminiscing. Muita tarinankerronnalle olennaisia muiikkiesityksiä edustavat mm. Black Eyed Peas (Imma Be), Foo Fighters (My Hero), The Jersey Boys (Big Girl`s Dont Cry) sekä ohjaaja Adam McKayn, Will Ferrellin ja Jon Brionin ultrahilpeä renkutus Pimps Don`t Cry.

Yhteenveto
Rennosti rullaava romuralli, jonka kanssa aika ei käy pitkäksi.