Elokuva
Arkin (Josh Stewart) on vankilasta vapautunut pikkurikollinen, joka elättää itsensä tätä nykyä hanttihommilla rakennuksilla. Ikkuna- ja oviasennusduuni kultaseppä Michael Chasen (Michael Reilly Burke) talossa kaukana maaseudulla Detroitin ulkopuolella tuo vähän rahaa, mutta ei tarpeeksi siihen, mitä ex-vaimo Lisa (Daniella Alonso) ja tytär Cindy (Haley Pullos) tarvitsisivat juuri nyt. Entinen vaimoke kun on velkaantunut ikäville koronkiskureille ja Arkin on tytärtään ajatellen pakotettu vielä kerran poikkeamaan kaidalta tieltä. Chasen perheen lukaali on jo valmiiksi tsekattu ja tarjoaisi helpon keikan hankkia välttämätön lisätuohi, mutta illalla taloon hiipivä Arkin saa pian huomata, ettei hän olekaan komeassa residenssissä yksin. Michael ja tämän vaimo Victoria (Andrea Roth) löytyvät kahlittuina ja kidutettuina kellarista ja koko interiööriä hallitsee nahkaan naamioutunut sadistinen psykopaatti ja tämän pitkin poikin taloa virittelemät tappavat ansat. Eloonjäämistaistelu saa vielä uusia kierroksia, kun paljastuu, että Chasen perheen nuorempi tytär Hannah (Karley Scott Collins) on yhä talossa piiloutuneena yläkertaan.

Marcus Dunstanin esikoisenaan ohjaamassa The Collectorissa on enemmänkin kuin vähän kaikuja supersuositusta Saw -sarjasta, joka selittyy helposti sillä, että Dunstan ja tämän käsikirjoittajakollega Patrick Melton ovat kirjoittaneet sarjaan osat 4, 5, 6 ja 7. Mutta se, mikä erottaa The Collectorin edukseen omaan mahdottomuuteensa jo toisessa osassa tukehtuneesta Saw -saagasta, on sen tiukka ja yksinkertainen ote.
Tapahtumia ei turhaan selitellä, pahaa ei inhimillistetä kostonhimolla eikä taustojakaan paljastella, vaan yksinkertaisesti heitetään antagonisti keskelle painajaismaisia ja loppua kohden yhä sairaammiksi meneviä tapahtumia. Arkin on kaiken keskellä yksin, mutta löytää hädän hetkellä itsestään myös sankaruutta, joka tosin voi viedä miekkosen entistä nopeammin manan majoille.

Kuvakulmat ja kamera-ajot (puikoissa Brandon Cox) ovat kipeitä ja painovoimaa uhmaavia, editointi epileptisen nykivää ja tiukkaa (saksimassa kolmikko Alex Luna, James Mastracco ja Howard E. Smith) ja värimäärittely hallusinatorisen päällekäyvää roiskutusta. The Collectorin säälittä iskevä väkivalta on julmaa ja groteskia, mitään ei piilotella kuvan ulkopuolelle, vaan kipeimmätkin viillot esitetään surutta suorina, valtimoveren lentäessä kauniissa kaarissa. Kasvottomasta ”keräilijästä” on helposti uudeksi leffamöröksi ja ensi-iltansa aikaan The Collector keräsikin siinä määrin mairittelevia arvioita, että Dunstan ja Melton ovat tekemässä sille jo kahta jatko-osaa. The Collector 2 saa ensi-iltansa ensi vuonna ja trilogian huipentava The Collection nähnee päivänvalon 2012.

Tv-maailmassa (mm. Hädän hetkellä (Third Watch (2004-2005) ja FBI-tutkijat (Criminal Minds (2008)) vakuuttavasti uraansa avannut Josh Stewart on yllättävän passeli elämänsä tiukimpaan rakoon joutuvana Arkinina. Stewartissa on riittävästi persoonallista karismaa ja ulkonäössäkin siinä määrin uhmaa vaativampiinkin tehtäviin, ettei tulevaisuuden luulisi olevan kovinkaan harmaa. Michael Reilly Burke ja Andrea Roth saavat karjua ja kirkua henkensä edestä maanisen murhaajan kynsissä ja perheen tuhlaajatytärtä Jillia näyttelevä Madeline Zima maksaa kauhean hinnan seksinhimostaan. Nuori Karley Scott Collins ei sorru lapsille niin helposti kirjoitettuun pikkuvanhuuteen, vaan tekee varsin aidon oloisen roolisuorituksen silmittömän kauhun keskelle, sitä täysin edes tajuamatta, joutuvana tyttärenä

Jerome Dillonin score on teollisen raakaa äänimattoa, Rammsteinin mieleen tuovaa rujoa runkutusta, ambienttia pulputusta ja kirkuvia ylä-ääniä. Enemmän soundeja kuin musiikkia, joka sopiikin ylikuumenneiden tapahtumien taustoihin napakasti.

Tekniikka
Kuvanlaatu on terävä ja ronskisti käytetyn väriskaalan tarkkaan toistava. 16-milliselle filmille kuvattu The Collector kärsii ainoastaan ulkokohtauksissa, joissa mustan taso hiukan sammaloituu, mutta studiossa kuvatuissa jaksoissa materiaalin rakeisuus ja rankat kontrastit palvelevat paremmin. Ääniraita on luku sinänsä: Basso möyryää agressiivisesti ja tuo tilan tuntuun ja tapahtumiin oman vainoharhaisen lisänsä. Dialogi miksautuu paikoin päällekäyvien ääniefektien alle, mutta kokonaisuutena The Collectorin äänimaailma on yksi sen henkilöhahmoista.

Lisämateriaali
Kommenttiraidalla Dunston ja Melton juttelevat mukavia, analysoivat tapahtumia ja tuovat runsaasti informaatiota elokuvan taustoihin ja syntyyn. Ääneen pääsevät myös puhelinyhteyden välityksellä kuvaaja Brandon Cox ja efektivastaava David Karlak, joiden höpötykset tuovat tarinointiin intiimin ja rennon tunnelman. Kommenttiraita on kaikin puolin antoisa ja mukava lisä isäntäelokuvasta syvemminkin kiinnostuneille. Poistettuja kohtauksia on kaksi, joista molemmat taustoittavat päähenkilö Arkinin normaalia elämää ja edesottamuksia. Vaihtoehtoinen loppu on lähinnä vitsi, sillä sitä käyttämällä elokuva olisi loppunut noin vartin ennen huipennustaan ja kaiken lisäksi äärimmäisen tökerösti. Lisämateriaaleista löytyy paitsi trailereita maahantuojan muista elokuvista, myös lopputekstien aikana kuultavan Beast -kappaleen musiikkivideo esittäjänään Nico Vega.

Yhteenveto
Kiukkuinen ja säälimätön pikkutrilleri, joka kannattaa luotaantyöntävän typerästä kannestaan huolimatta napata hetimiten hyllyltä tarkempaan tarkistukseen.