Elokuva
Neljävuotiaan Danny-poikansa traagisesti auto-onnettomuudessa menettäneeet Becca (Nicole Kidman) ja Howie Corbett (Aaron Eckhart) ovat kahdeksan kuukautta tapahtuneen jälkeen onnistuneet palaamaan jotenkuten arkeen. Kotona ilmapiiri on vielä etäinen, koska molemmat käsittelevät suruaan eri tavalla, Becca sulkeutuen itseensä välittämättä esikoistaan odottavan siskonsa Izzyn (Tammy Blanchard) ja äitinsä (Dianne Wiest) tukiyrityksistä, Howie palaten yhä uudestaan konkreettisiin muistoihin pojasta. Yhdessä pariskunta yrittää käydä lapsensa menettäneiden vanhempien tukiryhmässä, mutta Becca on kiinnostuneempi Dannyn kuoleman aiheuttaneesta teini-ikäisestä Jasonista (Miles Teller), jota ryhtyy ensin salaa seuraamaan ja lopulta myös tapaamaan. Myös Howie etsii ymmärtäjää ja kuuntelijaa. Tilanteeseen sopeutuminen yhdessä ei tunnu enää mahdolliselta.

Mainion animaation Robots (2005) kirjoittaneen David Lindsay-Abairen omaan Pulitzer-palkittuun Broadway-näytelmään perustuva Rabbit Hole - takaisin elämään tarttuu vaikeaan aiheeseensa sen vaatimalla tahdikkuudella, mutta puhuu asioista niiden oikeilla nimillä olematta kuitenkaan ylidramaattinen tai itkuinen. Vankasta lähdemateriaalista huolimatta tarina on herkkä ja satuttava tragedia menetyksestä, syyllisyydestä ja särkyneistä unelmista. Kun lapsen mukana myös vanhemmista kuolee osa, suru ei katoa, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Temaattisesti elokuva muistuttaa Robert Redfordin esikoisohjausta Tavallisia ihmisiä (Ordinary People, 1980), jossa siinäkin amerikkalaista unelmaa elävän perheidyllin hajoamisen aiheuttajana on lapsen kuolema ja sen käsittely. 

Uransa ensisijaisesti näyttelijänä tehnyt John Cameron Mitchell saavutti indie-piirien suosion ennakkoluulottomalla ja rohkealla, mutta mukarankalla ja tarkoituksenhakuisella taidepornokuvalla Shortbus (2006), jonka jälkeen Rabbit Hole - takaisin elämään tuntuu yllättävältä valinnalta, mutta ohjaajalla onkin ollut vahva henkilökohtainen ambitio filmata tarina, sillä neljätoistavuotiaana hänen pikkuveljensä kuoli yllättäen
sydänsairauteen. Ilmaisultaan minimalistinen, mutta tunteet alastomana paljastava ja luontevasti näyttelijät keskiössä pitäen ohjattu lopputulos suosii valoisia lähikuvia ja pitkiä ottoja. Ainoana tyylillisenä särönä silmään 
osuu lopppuolen hidastettu flashback-muisto, joka on pelkästään kliseinen, turha ja halpa tehokeino. 

Aina vain haastavampia rooleja etsivä Nicole Kidman on kertakaikkisen loistava haavoittuvana Beccana, ja osa onkin selkeää Oscar-kaliiberia, mutta ehdokkuus olisi kuulunut myös muuntautumiskykyiselle Aaron Eckhartille, jonka Howie on vähintäänkin yhtä aito ja luonnollinen. Monesti etenkin Woody Allenin muusana loistanut Dianne Wiest on fantastinen perheen matriarkkana, joka sanoo asiat liiankin suoraan. Lähipiirin muita tärkeitä ihmisiä ovat Sidewaysin (2004) ja Greyn anatomian Sandra Oh Howien kanssa ystävystyvänä kohtalotoverina, oivan Ratkaisija -sarjan John Tenney mukavana työ- ja treenikaverina sekä lukemattomien sivuroolien luonnenäyttelijä Giancarlo Esposito Beccan siskon uutena miehenä.

Yhteenveto
Vielä aavistuksen syvempää kosketuspintaa kaipaava traumaterapia on elämänmakuinen, ajatuksekas ja uskottava erityisesti luontevien näyttelijöidensä ansiosta.