Elokuva
Vuoden 1978 kulttishokkeri I Spit on Your Grave on yksi niistä lukuisista kauhuelokuvista, jotka Hollywood on päättänyt viime vuosina tuoda uudestaan valkokankaalle. Meir Zarchin ohjaama ja käsikirjoittama alkuperäisteos kuvaa joukkoraiskauksen kohteeksi joutuvaa nuorta naista, joka selviydyttyään päättää ottaa koston omiin käsiinsä. Sairaalloisen tapahtumaketjun kylmänä kuvaajana I Spit on Your Grave jakaa mielipiteitä ja säilyy yhä kuumana keskustelunaiheena elokuvataiteesta puhuttaessa.

Steven R. Monroen uusintaversio lisää vettä myllyyn. Käsikirjoitus on yhtä karsitun rujo kuin alkuperäisessä versiossa, eikä hahmoihin ole panostettu yhtään sen enempää. Vain tapahtumaketjun graafisella toisinnolla ja shokeeraavuudella on merkitystä, eikä vuosimalli 2010 petä sen suhteen. Elokuvan pieni alku on vain pakollinen johdattelu varsinaiseen aktiin, jonka terrorisoiva esileikkivaihe onnistuu kaikkein ahdistavimmin tavoitteessaan. Miesten läsnäolo ja näiden verbaalisesti toteutettu uhka laukaisee katsojankin primitiiviset pelkotilat, mutta ulkopuolisena tarkkailijana myös tirkistelyn aiheuttaman häpeän ja inhoreaktion. Vielä tässä vaiheessa Monroe pitää elokuvan hallinnassa, vaikka nähdyn tarkoituksen voikin kyseenalaistaa.

Alamäki alkaa välittömästi tilanteen purkauduttua. Stuart Morsen käsikirjoitus on ottanut muutamia vapauksia alkuperäisteokseen nähden, mutta ei suinkaan parempaan. Lisätyt juonteet ainoastaan hidastavat kerrontaa ja tekee lopulliseen aktiin johtavasta tapahtumaketjusta liian väkinäisen. Päähenkilön kokema raiskaus ei ole yhtään sen innokkaampaa katsottavaa kuin esileikki, mutta samaan painostavaan lataukseen elokuva ei enää pääse. Raskaan ensimmäisen puoliskon taipuessa viimein taakse, elokuva pysähtyy kokonaan. Sarah Butlerin esittämän päähenkilön kohtalon sijaan elokuva siirtyy tarkastelemaan raiskaajien arkea tapahtuman jälkeen. Outo fokuksen siirto etäännyttää elokuvan perimmäisestä tarkoituksesta, johon koko viimeinen puolisko nojaa. Kestoltaan varsin maltillisesta poikkeamasta huolimatta elokuvan loppu menettää juuri sen tärkeimmän tunnelatauksen.

Elokuvan jälkimmäinen akti noudattaa alkuperäisteosta. Päähenkilöön kohdistuneiden kauheuksien suomin valtuuksin kostosta tehdään sallittua. Logiikka toimi paremmin Zarchin teoksen ilmestymisvuonna, jolloin raa'at kuolemat täytyi vielä perustella. Uuden vuosituhannen puolella gornon ollessa osa valtavirtaa, selityksiä ei yksinkertaisesti tarvita. I Spit on Your Grave (2010) tekeekin saman kuin moni muu genren edustaja. Ammattimainen tuotanto tuo kuolemat katsojan eteen koko karmeudessa ja herkutellen. Uhrien persoonia peilaavat ja kiemurtelua aiheuttavat kuolintavat eivät jätä gorehoundeja kylmäksi.

Tekniikka
2.35:1-kuva on jälkituotannossa käsitelty kolkoksi. Haaleista värisävyistä huolimatta elokuvan ilme on elävä, eikä mustan tasossa ole moittimista. Tarkkuus on enimmäkseen onnistunut. DTS-HD MA 5.1 -ääniraita on kanavaerottelullaan aktiivinen, mutta jää muuten muutamia kohokohtia lukuun ottamatta huomaamattomaksi. Matalia taajuuksia ei liioin käytetä.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lainkaan lisämateriaalia.

Yhteenveto
I Spit on Your Grave on kyseenalainen uusintafilmatisointi vuoden 1978 kulttikauhusta. Vuosien saatossa muuttuneiden käsitteiden myötä elokuvan premissi jää tarpeettomaksi ja puhtaasti shokkiarvoa hakevaksi, siinä myös paikoin onnistuen.