Elokuva
Terminaalia syöpää sairastava Marion (Vanessa Redgrave) rakastaa laulamista seniorikuorossaan, mutta siippa Arthur (Terence Stamp) haluaisi vaimon viettävän elonsa viimeiset ajat kotona. Marionin mielestä lauluharrastus toisi lohtua Arthurillekin lopun odotuksen keskelle, mutta juro ärripurri sulkeutuu maailmalta entistäkin enemmän.
Paul Andrew Williamsin käsikirjoittama ja ohjaama Laulu Marionille on kyynisimpienkin kollien kyynelkanavat taatusti avaava, herkkä ja tunteikas draama, jonka voima on sen upeissa näyttelijäsuorituksissa. Mitään ihmeellistä se ei elämän loppumisen lopullisuudesta ja jälkeen jääneiden tuskasta esitä, mutta sen häpeilemätön sentimentaalisuus sekoittuu kauniisti sielukkaisiin tulkintoihin niin näytellen kuin laulaenkin.
Laulu Marionille tekee ja tulkitsee tuttuja kuvioita tutuilla tavoilla, mutta tässä tapauksessa käänteiden ennalta-arvattavuus ja kerronnan yksinkertaisuus ovat elokuvan hyve ja sen suurin ansio. Huumori on hyväntahtoisen lakonista ja yleisote empaattinen aina siirappisuuteen saakka, mikä ei kuitenkaan väljähdytä tarkoituksenmukaista lopputulosta. Musaraidalla kuullaan ihanan hymyilyttävät versiot muun muassa Cindy Lauperin True Colorisista, Motörheadin Ace of Spadesista, B-52`s:in Love Shackista sekä koskettavimpana Terence Stampin hartain veto, Billy Joelin Lullaby (Goodnight, My Angel).
Elämänhalua ja -iloa pursuava Vanessa Redgrave on erinomaisen eläväinen vastavoima huikean soolon heittävän Terence Stampin yksinäiseen tulevaisuuteensa kauhulla suhtautuvalle jäyhälle jöröttäjä-Arthurille, jonka kasvukertomus elokuva nimestään huolimatta lopulta on. Gemma Arterton seniorikuoron sympaattisena johtajana Elizabethina ja Christopher Eccleston Arthurin ja Marionin poikana Jamesina tekevät niin ikään laatutyötä tärkeissä sivurooleissaan.
Yhteenveto
Kaunis ja koskettava elämän ehtoo, elävä kuva suurella sydämellä.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja