Elokuva
Veljekset Julian (Ryan Gosling) ja Billy (Tom Burke) pyörittävät nyrkkeilyklubia Thaimaan Bangkokissa, mutta pugilismi on vain kulissi perheen harjoittamalle huumebisnekselle. Kun Billy syyllistyy hirvittävään rikokseen, koston enkeliksi heittäytyykin poliisivoimien psykoottinen komentaja Chang (Vithaya Pansringarm), jonka teot tuovat arvaamattomaan Aasiaan myös sen vaarallisimman pelurin, Billyn ja Julianin äidin Crystalin (Kristin Scott Thomas), joka vaatii verikostoa kovemman kautta.

Kovaksikeitetyltä kioskipokkarilta vaikuttava yksinkertainen synopsis muuttuu kertaheitolla tanskalaisen taiturin Nicolas Winding Refnin käsissä hypnoottisen häiriintyneeksi trilleriksi, joka imaisee katsojansa suoraan pimeyden syövereihin. Jos Refn/Gosling -kaksikon edellinen elokuva, Drive (2011), oli sekin jo mahtava näyttö pelkistetystä ja tylyydessään suoraan suun päälle iskevästä elokuvan tekemisestä, Only God Forgives menee vieläkin pidemmällä hallusinatorisella tarinallaan ja groteskin puistattavalla toteutuksellaan.

Ohjaajan omasta kynästä lähtöisin oleva tarina vetää katsojan alamaailman alamaailmaan, paikkaan, missä liikkuvat ne vaarallisimmat pedot ja missä ei mikään laki tai edes kohtuus enää päde. Painajaisten logiikalla liikkuvassa tarinassa on kyse yhtä lailla kunnian käsityksestä kuin kostostakin, mutta Refnin totaalitykki teos on silti kaikkea muuta kuin helpposelitteinen. Larry Smithin vahvoissa valoissa ja verenpunaisessa sekä jäänsinisessä värimaailmassa houreisesti liikkuva Only God Forgives tuo paikoin mieleen David Lynchin parhaat teokset, joiden rinnakkaistodellisuuksia paljastavia läpivalaisuja tukee myös Cliff Martinezin musiikki, jonka synkeät sointukulut muistattavat Lynchin muusan, säveltäjä Angelo Badalamentin, teoksia.

Only God Forgives esittelee joukon inhimillisyyden tuolla puolen liikkuvia epäihmisiä, joiden väliset keskustelutkin tuntuvat olevan vain pakon sanelemaa kommunikaatiota. Niukasti dialogia, mutta sitäkin enemmän äärimmäisiä tunteita ja mielentiloja sisältävä elokuva lähestyy armotonta kliimaksiaan jopa kauhuelokuvien keinoja hyväksikäyttäen, mutta instrumenttinsa mestarin lailla taitava Refn onnistuu silti yllättämään mukavuusalueeltaan pimeyteen tempaistun katsojan kerta toisensa jälkeen.

Kuvallisen julkituonnin lisäksi Refn saa erinomaisista näyttelijöistään kadehdittavan paljon irti. Ryan Gosling vie askeettisen artikulaation ja eleettömyyden uusiin sfääreihin, mutta hurjimmat näytöt antavat Vithaya Pansringarm omia metodeitaan armottomasti toteuttavana Changina sekä todellisen voimarooliin esittävä Kristin Scott Thomas, jonka blondattu Crystal on kaikkea muuta kuin mitä taitavan draamanäyttelijättären kohdalla on ikinä osattu edes odottaa.

Yhteenveto
Sietämättömän jännittävä trilleri mielipuolisuuden rajat ylittävästä kostonhimosta on vuoden kylmäävin elokuvakokemus.