Los Angelesin palolaitoksen karski helikopterilentäjä, sodassakin taidoillaan ansioitunut Ray Gaines (Dwayne Johnson), saa vispilästään eturivin paikat seurata San Andreasin siirroksen liikkumisen aiheuttamaa massiivista maanjäristystä, joka on tekemässä selvää Enkelten kaupungista. Gaines löyttäytyy yhteen ex-vaimonsa Emman (Carla Gugino) kanssa tarkoituksenaan matkata pikapikaa San Franciscoon pelastamaan pariskunnan tytär Blake (Alexandra Daddario), joka on matkassa Emman uuden mielitietyn, ökyrikkaan Daniel Riddickin (Ioan Gruffudd) kanssa. Vaikka pahin hävitys tuntuukin olevan ohi, professori Lawrence Hayes (Paul Giamatti) profetoi mannerlaattojen liikkeiden olleen vasta alkua, ja todellisen harmageddonin olevan vasta tulossa.

Parilla köykäisellä koko perheen seikkailukomedialla, Kissat ja koirat - Katti Katalan kosto (2010) ja Matka 2: Salainen saari (2012) uransa jonkinnäköiseen lentoon saaneen Brad Peytonin San Andreas on kaikin puolin perinteinen katastrofielokuva, jossa tuhoisat tapahtumat kasvattavat ihmisistä sankareita, rankaisee pahoja ja yhdistää hajonneet perheet. Vikan päivän visioillaan mammuttitautisen Ronald Emmerichin (joka muuten puuhaa juuri jatkoa Independence Daylle) kahta katastrofaalisen huonoa katastrofielokuvaa, Day After Tomorrow (2004) ja 2012 (2009), muistuttava San Andreas uhraa hammaslangan ohuen tarinansa eläväisten efektien alttarille, jotka suurimmalta osin ovatkin katseenkestäviä.

Kertomuksen maalailema tuomiopäivä pohjaa tosin faktoihin, sillä leffalle nimen antanutta San Andreasin siirrosta pitkin tapahtuu suurin osa Tyynen valtameren ja Pohjois-Amerikan laattojen liikkeestä, ja tiedeihmiset pitävätkin äärimmäisen todennäköisenä, että Kaliforniaan iskee ihan oikeastikin magnitudiltaan massivinen maanjäristys aivan lähivuosina.

Käsikirjoitus, jota on ollut vääntämässä Jeremy Passmoren ja Andre Fabrizion tarinan pohjalta Carlton Cuse, Allan Loeb ja Hayesin kaksoset Carey ja Chad, ei sen suurempia riskejä ota, vaan ripottelee heroistisen perusperheen ympärille tuttuja turpavärkkejä uhrautuvista kanssaeläjistä ja aina kovan kohtalon kokeviin pelkureihin. Pahimmillaan turinointi onkin silkkaa liibalaabaa, ex-puolisoiden käydessä läpi karille kilahtanutta parisuhdettaan, vaikka maailma palaa metrin päässä, mutta kun sen kaikki 4000 kliseetä kykenee ohittamaan oikealla asenteella, San Andreas ei olekaan ihan niin järisyttävän huono elokuva kuin voisi odottaa. Se on rehellisesti tyhmä ja isolla rahalla tehty Hollywoodilainen saippuaooppera, jonka esikuvia tehtiin 1970-luvulla useampiakin, ja joka tarjoaa juuri sitä, mitä lupaakin.

Tahaton komiikka heijastuu myös roolihahmoihin, joiden joukossa Dwayne Johnson on ehta jenkkisankari, Carla Gugino leijonaemoksi kasvava exä ja Ioan Gruffudd äveriäs nilkki. Alexandra Daddario Blake-tyttärenä iskän opeista selviytymistaitoja nokkelasti ammentava tytär ja Paul Giamatti tiedejargonia appareineen lateleva tuomiopäivän pasuuna. Huvittavin kaksikko on Blaken kylkeen liimautuvat brittiveljekset Ben ja Ollie (Hugo Johntone-Burt ja Art Parkinson), joiden tehtävänä lienee ollut tuoda tohinaan muutama siihen tarkoitettukin kevenne.

Yhteenveto

Kun San Andreasia katsomaan meneminen on tietoinen valinta, sen seurassa ei juhilta, mutta ei myöskään petytä kovinkaan pahasti.