Elokuva
Toisen maailmasodan riehuessa kuumimmillaan, ankeassa orpokodissa nuoret Peter (Levi Miller) ja Nibs (Lewis MacDougall) saavat kärsiä umpikieron äiti Barnabaksen (Kathy Burke) omavaltaisesta ja julmasta käytöksestä. Kun vielä samaan aikaan myös lapsia katoaa öiseen aikaan kummallisesti, kaverukset päättävät tutkia asiaa tarkemmin. Paljastuu, että heitä siepataan taivaalla leijuvaan merirosvolaivaan ja kuskataan tekemään orjatyötä kauas Mikä-mikä-maahan, missä julma merirosvo Mustaparta (Hugh Jackman) johtaa kovalla kädellä kaivauksia etsiessään pixumia, joka myös keijupölynä tunnetaan. Peter heittäytyy kumppaniksi epäilyttävän James Hookin (Garrett Hedlund) kanssa ja pakenee pakkotyöstä, vain joutuakseen keskelle taistelua koko mielikuvituksellisen maailman tulevaisuudesta.

Mestarillisen ohjaajan Joe Wrightin (Sovitus (2007), Hanna (2011), Anna Karenina (2012)) Pan pohjaa J.M. Barrien luomiin satuhahmoihin, ja näiden seikkailuihin ennen sankari Peter Panin syntymää. Visuaalisesti Pan on huikean mielikuvituksellinen tykitys, täynnään satumaista magiikkaa, mutta tuntuu tyystin väärältä materiaalilta Wrightille, eikä Jason Fuchsin (Ice Age 4: Mannerten mullistus, 2012) käsikirjoituskaan tee oikeutta aiheelle.

Yksinkertaistetut juonenkäänteet ja hahmojen taustoittaminen tuntuu jääneen puolitiehen kynäiljän kuskatessa tarinaa koko ajan kiihtyvällä vauhdilla yhteenotosta toiseen ilman, että katsojalle jätetään aikaa sisäistää tapahtumia, ja eri toten yhdistää niitä kaikkien tuntemaan klassikkosatuun pojasta, joka osasi lentää. Omaperäisyys rajoittuu muutamaan irtiottoon, jossa vankeina kaivoksessa työskentelevät Kadonneet pojat laulavat ylistyksenä Mustaparralle Nirvanan Smells Like Teen Spiritia ja omaksi ilokseen vielä Ramonesin Blitzkrieg Popia. Paikoin tuntuu kuin oltaisiin Baz Luhrmanin Moulin Rougessa!, mutta muuten mennään ikävän tuttuja satulatuja.

Toinen harmittava seikka värikkäässä kokonaisuudessa on myös näyttelijätyön epätasaisuus. Siinä missä Hugh Jackman irrottelee ilman pidikkeitä megalomaanisen Mustaparran roolissa ja Levi Miller on juuri passelisti uhmakas Peterinä, Garrett Hedlundin ärsyttävällä amerikan aksentilla ja nuotilla kehnoja repliikkejään monotonisesti toistava Hook tekee pelkästään hallaa kokonaisuudelle ja Koukusta hahmon, joka jää mieleen elokuvasta ainoastaan vääristä syistä. Yhtä lailla heikoksi jää myös Rooney Maran läsnäolo soturi Tiikerililjana, jonka heimon tehtävän on puolustaa keijukaisten maailmaa loppuun asti. Adeel Akhtar on aivan liian koominen sidekick Smee, telkan hölmössä Zoo -sarjassa patsateleva Nonso Anozie Mustaparran muskelimies Bishop ja Amanda Seyfried Peterin suurta salaisuutta kantava äiti Mary.

Yhteenveto
Komea katsottava, mutta kokonaisuudeltaan tyhjemmäksi jäävä esiosa kaikkien tuntemaan klassikkosatuun, jolle voisi odottaa myös jatkoa, mutta silloin toivottavasti hiukan leuhkemmin eväin.