Elokuva
Amerikkalainen insinööri Jack Dwyer (Owen Wilson) aikoo aloittaa uuden uran kaukana kotoa Aasiassa, ja tuo nimeämättömään maahan mukanaa vaimonsa Annien (Lake Bell) sekä kaksi tytärtään, Lucyn (Sterling Jerins) ja Beezen (Claire Geare). Lentokentältä löytyy oppaaksi mukava brittimies Hammond (Pierce Brosnan) ja tämän paikallinen kaveri Kenny Rogers (Sahajak Boonthanakit), joiden kyydissä Dwyerit pääsevät hotelliinsa turvallisesti. Heti seuraavana aamuna Jack joutuu lehdenhakumatkallaan keskelle kansannousua, kun kapinalliset hyökkäävät kaupunkiin tappaen kaikki, kansalaisuuksista riippumatta. Alkaa pakomatka ulos maasta, mutta jokaisen kulman takana tuntuu vaanivan pahoja ihmisiä aseet tanassa, estämässä oikeisiin asioihin uskovan perheen pääsyn kodin turvaan.

Keskinkertaisiin kauhukuviin spesialisoituneiden Dowdlen veljesten, John Erickin ja Drewn (Karanteeni (2008), Quarantine 2: Terminal (2011), As Above, So Below (2014)), käsikirjoittama, tuottama ja ohjaama No Escape - Ei pakotietä on tutun tuntuinen survivaali, jossa länsimainen ydinperhe selviää pahasta paikasta tekemällä yhtä pahoja tekoja kuin elokuvan alleviivatut roistotkin, tosin sillä erotuksella, että heidän edesottamuksensa ovat hyväksyttyjä, edustaen amerikkalaista oman käden oikeutta. Yksinkertaistettu fokus jättää tyystin arvioimatta kapinaan nousevien ihmisten motiivit ja vallasta potkaistun hallituksen politiikan, keskittyen ainoastaan vitivalkoisen perheen kiperään pelastautumiseen keskeltä sivistymätöntä itää. No, ehkä liioittelen, sillä on mukaan mahtunut yksi dialogin pätkäkin, jossa hahmotellaan monikansallisten suuryhtiöiden osallisuutta köyhiempien maiden kärsimyksiin. Vaikka itse kohdemaa jääkin nimettömäksi, ei tarvita maantieteiden professuuria osata paikallistaa kartalta maa, jonka naapureita ovat Thaimaa ja Vietnam, joten ilmankos Kamputseassa otettiin kovasti nokkiinsa elokuvan ensi-illan aikoihin.

Poliittisia trillereitä on tehty maailman sivu, ja vaikka niissäkin toiminnallisuus on ollut tärkeässä roolissa, kuten genren paremmissa elokuvissa Tulen alla (1983) ja Salvador (1986), mutta näissä teoksissa on osattu ottaa myös kantaa, puolesta tai vastaan. No Escape - Ei pakotietä keskittyy pelkästään amerikkalaisen perusperheen kiirastuleen, ja siihen, miten juuri perijenkkiläinen periksiantamattomuus on ainoa oikea tapa selvitä hengissä. Toimintakohtauksissa, joita on kuitenkin riittävästi, Dowdlet osoittavat nähneensä tarpeeksi lähdemateriaalia, vaikka kaiken keskiössä huuseeraavan Jackin ja kummasti sitä kolmella numerolla nimettyä brittiagenttia muistuttavan Hammondin edesottamukset ovatkin välillä pahasti ylilyötyjä. Kiihkeästi kurimuksesta toiseen kirmaava, ja varsin väkivaltaiseksi heittäytyvä leffa ei kuitenkaan jää tyystin paitsi jännityselementtejä, tärisevän käsivarakameran ja liki koomisiksi hidastettujen toimintakohtausten lomitellessa valkokankaalla, mutta mistään elämyksestä ei sen tapauksessa voida kuitenkaan puhua.

Pääasiassa komedioistaan tunnettu Owen Wilson, jolla on CV:ssään ainakin yksi erinomainen toimintaelokuvakin, John Mooren tehokas Vihollisen keskellä (2001), on kuitenkin mies paikallaan kurimuksesta toiseen joutuvana Jackina, jonka inhimillisyyttä korostetaan toistuvasti sillä, että tämä joutuu toistumiseen turvautumaan monien apuun. Jostain syystä missään muodossa Suomeen tulematta jääneestä, ohjaamastaan ja käsikirjoittamastaan mainiosta draamakomediasta In a World... (2013) tuttu Lake Bell tuskailee aidon oloisesti naarasleijonaksi kasvavana Annie-äitinä, mutta lapsinäyttelijät Sterling Jerins ja Claire Geare perheen tyttärinä ovat paikoin niin rasittavia lisäkkeitä, että tekisi mieli pyytää vanhempia jättämään nämä kapinallisten kiusaksi. Pierce Brosnanin lukuisia viittauksia James Bondiin sisältävä rooli Hammondina kärsii kaksijakoisuudestaan siinä määrin, että vastarinnan vallan erinomaisesti taitavaa hämärähemmoa on paikoin mahdotonta ottaa vakavasti. Ainoa, joka paikallisväestöstä saa edes aavistuksen persoonaa, on Sahajak Boonthanakitin ”hauskasti” nimetty Kenny Rogers, muiden jäädessä pelkästään irvisteleviksi psykopaateiksi.

Yhteenveto
Kansannousua pelkkänä kulissinaan käyttävä umpiamerikkalainen toimintaelokuva kaikuu kulttuurinarsistisia ajatuksia ja asenteita. Ja muuten, elokuvan nimikään ei sitten ole aivan totta.