Elokuva
On vuosi 1850, kun itsekin aikaa merillä viettänyt kirjailija Herman Melville (Ben Whishaw) haluaa kuulla Thomas Nickersonin (Brendan Gleeson) tarinan vaalaanpyyntialus Essexin viimeisestä matkasta miltei kolme vuosikymmentä aiemmin. Nantucketissa, Yhdysvalloissa, elettiin 1820-luvulla valasöljybisneksen kulta-aikoja, ja sitä hankkivat ja kauppaavat vaurastuivat ennen näkemättömin tavoin. Essexin kapteeni George Pollard, Jr. (Benjamin Walker) ja aluksen försti, Owen Chase (Chris Hemsworth), saavat alukselleen messipojaksi 14-vuotiaan Thomasin (Tom Holland), joka joutuu todistajaksi keskelle kahden miehen valtataistelua. Miehistön ihailema taitava merenkävijä Chase herättää harmia kokemattomassa kapteeni Pollardissa, jonka koko suku edustaa kuuluisia merenkulkijoita, mutta keskinäinen kilpailu on siirrettävä syrjään, kun laiva joutuu toistuvasti valtavan valaan lähes henkilökohtaiselta vaikuttavan hyökkäyksen kohteeksi. Merellä alkaa karu kamppailu henkiinjäämisestä, kun haaksirikkkoutunut miehistö joutuu kohtaamaan epäinhimillisiä vastoinkäymisiä. Kun Nickersonin kertomus tulee päätökseen, Melville aloittaa tulevan menestyskirjansa sanoilla ”Call me Ishmael”:
Ron Howardin äijäkäs Kamppailu merta vastaan on eeppinen survivaali, taustanaan traagiset tositapahtumat, jotka synnyttivät yhden kirjallisuuden klassikoista, Moby Dick -Valkoisen valaan (1851). Howard on hyvä ohjaaja, tekijä, jonka käsialassa on paljon John Fordilaista suuruutta ja ylväyttä, jotain elämää suurempaa. Kuten miehen elokuvat aina, myös Kamppailu merta vastaan näyttää ja kuulostaa äärimmäisen hyvältä, kameran takana kun häärii digikuvauksen edelläkävijä ja uudistaja Anthony Dod Mantle. Howard kikkailee surutta laajoilla panoraamoilla ja tiukoilla lähikuvilla, ja komeasti mallinnettu 3D-kokonaisuus toimii moitteettomasti.
Charles Leavitt, Rick Jaffa ja Amanda Silver ovat kutoneet historiaan perehtyneen Nathaniel Philbrickin kirjan In the Heart of the Sea: The Tragedy of the Whaleship Essex pohjalta imukykyisen kombinaation valtataistelua, karua selviytymistarinaa ja modernia toimintaelokuvaa, jonka keskiössä kuoleman uhka konkretisoituu valtavan kokoiseen, kuin kostoretkellä saalistaan seuraavaan kaskelottiin.
Pääroolitus on kahden kauppa, mutta pitemmän korren vie ehdottomasti karismaattisempi supersankari Thorina nimikkoelokuvissaan ja Avengerseissa tähtiin liitänyt Chris Hemsworth, jonka yliperämies Chase on miesten mies, kuin peilikuva aristokraattiselle kapteeni Pollardille, jonka roolissa lähinnä typerästä Abraham Lincoln: Vampire Hunter -kauhukomediasta (2012) tuttu Benjamin Walker tekee yhtä lailla hyvää työtä.
Tsunamidraama Selviytymisessä (2013) ensiesiintymisensä tehnyt ja seuraavaksi Hämähäkkimiehen kokotrikoon päälleen vetävä Tom Holland on niin ikään passeli julmaksi menevän selviytymisseikkailun nuorena kokijana Tomina, eikä turhaan laivalle ole noussut persoonallinen Cillian Murphykaan, joka näyttelee Chasen luottomies Matthew Joyta. Kehyskertomuksessa Ben Whishaw ja Brendan Gleeson ovat miehiä paikallaan, samaten kuin Gleesonin vanhan Tomin kovia kokenutta vaimoa esittävä Michelle Fairley.
Yhteenveto
Teknisesti komea ja kiihkeästi kulkeva meriseikkailu.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja