Elokuva

Sunset Boulevard lukeutuu niihin elokuviin, joiden tehoa aika ei vie pois koskaan. Tämä Billy Wilderin ohjaama elokuva kertoo tarinan unohdetusta mykkäelokuvatähdestä, hänen turhamaisuudestaan ja maailmankuvastaan. Norma Desmond (Gloria Swanson) oli aikonaan suuri tähti. Miehet lähettivät hänelle tuhansia kirjeita päivässä ja kosintopyyntöjä tuli kymmeniä. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, kun äänielokuvat ovat vallanneet paikan mykkäelokuvilta, on Norma Desmond lukittaunut kartanoonsa yhdessä hovimestari Maxin (Erich von Stroheim).

Joe Gillis (William Holden), nuori käsikirjoittajan alku, joka on rahavaikeuksissa, eksyy sattuman kaupalla tähän ajastaan jälkeen jääneeseen kartanoon kohtalon oikusta. Iso ja tummasävyinen kartano näyttää päällisin puolin hylätyltä, kun sen hoitamaton piha ja ränsistyneet seinät kertovat omaa tarinaansa. Pian Gillis kuulee hovimestarin kutsuvan ääneen, joka pyytää häntä sisälle.

Tutustuttuaan paremmin Norman ja Maxin omalaatuiseen arkielämään, Gillis huomaa pian toimivansa varjokirjoittajana Norman suurta paluuta varten tehdyssä elokuvassa. Tämä tietenkin vain Norman itsensä mielestä. Käsikirjoitus on kaikkine harakanvarpaineen ja ylipitkine kohtauksineen tyhjänpäiväistä tarinointai, joka ei mitenkään kävisi kaupaksi Hollywoodin armottomassa maailmassa. Gillis haistaa kuitenkin rahan ja jää kartanoon petoksen varjolla auttamaan Normaa tämän käsikirjoituksessa.

Well, this is where you came in, back at that pool again, the one I always wanted. It's dawn now and they must have photographed me a thousand times. Then they got a couple of pruning hooks from the garden and fished me out... ever so gently. Funny, how gentle people get with you once you're dead.

Pian Gillis kuitenkin huomaa, ettei Desmondin harhamaailmasta pääsekään pois niin helposti. Norma Desmondin ailahteleva mielentila on ennenkin aiheuttanut ongelmia Maxin ja Norman pienessä paratiisissa. Gillisin ihastuessa nuoreen Betty Schaeferiin (Nancy Olson) Norman mustasukkaisuus alkaa mennä liiallisuuksiin, josta koituu vain surua ja murheita.

Billy Wilderin kuvaus ja kerronta pohjaa alunperin todellisiin henkilöihin. Omaa karua tarinaansa unohdetuista tähdistä kertoo, kun Norman pelaa bridgea "vahakabinettinsa" kanssa. Vahakabinetissa, niin kuin Gillis sitä kutsui, oli monta mykkäelokuvatähteä. Norma itse, paremminkin ehkä Gloria Swanson, joka oli myös mykkäelokuvatähti. Anna Nilsson, ruotsalaissyntyinen mykkäelokuvatähti, H.B. Warner, toinen unohdettu tähti ja loppuksi kabinetin kuuluisin legenda, Buster Keaton, jonka kasvot kaikessa murheellisuudessaan muistuttavat ajan kulumisesta.

Elokuvan juoni rakentuu sekin hieman erikoisesti, sillä kuolinkohtaus aloittaa koko elokuvan, kun Gillisin kylmä ruumis kelluu Desmondin kartanon isossa uima-altaassa. Alussa annetaan tavallaan jo heti ilmi, miten tarina loppuu, mutta tämä ei vie tehoa pois yhtään - paremminkin lisää sitä. Gillis kertoo tarinaansa pilven reunalta ja muistelee retrospektiivisesti aikaisempia tapahtumia. Gillisin kertojan rooli kuljettaa tarinaa eteenpäin sopivan rauhallisella tahdilla, kunnes se lopussa eskaloituu.

Wilderin Sunset Boulevard yhdisteli monia elementtejä; komediaa, satiiria, draamaa ja paikoitellen jopa jännitystä. Elokuva näyttää Hollywoodille totuuden, jota se itse ei pysty tunnustamaan. Unohdus käy nopeaan ja tähdet katoavat, jos heitä ei ylistetä. Norma Desmondin ja Joe Gillisin kaksi repliikkiä kiteytti asian erittäin napakasti ja hyvin:

Wilderin ja Charles Brackettin käsikirjoitus oli muiltakin osa-alueilta yhtä purevaa ja iski suoraan Hollywoodia kasvoihin. Elokuva herätti ensi-illassaan mielenpurkauksia ja protestointia niin paljon, että ihmiset lähtivät jopa pois kesken näytöksen. Sanotaan, että totuus sattuu. Niin kävi tässä tapauksessa, ainakin Louis Mayerin kohdalla.

Kuva

Paramount on tehnyt Sunset Boulevard Special Collector's Editionin kanssa kiitettävää työtä. Restaurointiin on käytetty paljon aikaa, ja prosessi on tapahtunut kuva kuvalta Lowry Digital Imagesin toimesta. Sama firma on vastannut mm. North by Northwestin ja Indiana Jones-trilogian dvd-julkaisusta. Kuvasuhde on luonnollisesti alkuperäinen, eli 1.33:1. Artefaktien puuttuminen ja sopivat tumman tasot on saatu kohdalleen ja kuva näyttää läpi elokuvan sopivan pehmeältä.

John F. Seitzin kamerankäyttö ja kauniisti suunnitellut kuvakulmat pääset hyvin oikeuksiinsa tässä julkaisussa. Seitzin kuvausta pääsee myös ihastelmaan mm. Double Indemnity- ja Sullivan's Travels-elokuvissa.

Kun otetaan huomioon, että elokuva on yli 50 vuotta vanha julkaisu ja restaurointiprosessissa käytetyn toissijaisen kelan huonokuntoisuus, niin ei voi muuta kuin nostaa hattua Paramountille ja Lowry Digital Imagesille.

Ääni

Audiopuolella Sunset Boulevard SCE:ssa on valittavissa viisi eri kieliraitaa. Englanti, ranska, saksa, italia ja espanja. Kaikki raidat ovat mono-miksattuja ja nauttivat hyvästä laadusta. Toki vain alkuperäinen raita kelpuutetaan, kun itse elokuvaa katselee, mutta muutkin raidat osoittautuivat hyvin laadukkaiksi. Selvää on, ettei mono-raita tarjoa mitään mieletöntä kanavatykitystä saati monipuolista äänimaailmaa, mutta mono-raidoista miksatut 5.1-raidat ovat yleensä hieman onton kuuloisia. Äänet toistuvat mono-raidalla erinomaisesti ja dialogi kuulostaa juuri siltä miltä sen pitääkin, loistavalta.

Franz Waxmanin hieno score pääsee raidalla myöskin oikeuksiinsa ja tuo sopivaa syvyyttä tarinaan ja sen ilmapiiriin. Muita Waxmanin säveltämiä elokuvia ovat mm. Rear Window, Rebecca ja Stalag 17. Waxmanin lisäksi Sunset Boulevardin musiikkimaailmassa kuullaan mm. Straussia ja Bachia.

Lisämateriaali

Extrojen osalta Special Collector's Edition on samaa tasoa kuvan ja äänen kanssa - erinomaista. Elokuvan kommenttiraidalla (mono) ääneen päästetään Billy Wilderin elokuviin perehtynyt Ed Sikov. Sikov kertoilee raidalla runsaasti triviatiedon paloja. Kommentointi on kovinkin monotonisen kuuloista, eikä hän saa tarinaansa kunnon vetävyyttä. Sikovin puolustukseksi on sanottava, että mies kyllä tietää mistä puhuu.

Traileri on pakettiin sisälläytetty ja seuraa trailerin kanssa tekee kuvagalleria, josta löytyy yli 80 kuvaa.

The Music of Sunset Boulevard-osuudessa on säveltäjä Franz Waxmanin urasta kertovia katkelmia, sekä haastatteluja. Haastatteluosuudessa ääneen pääsee John Waxman (Franzin poika), Elmer Bernstein ja John Maurice. Pituutta osuudella on n. 14 minuuttia.

Making of Sunset Boulevard -dokumenttissa tutkaillaan Sunset Boulevardin yhtäläisyyksiä reaalimaailman Hollywoodiin. Kertojina ja analysoijina toimivat mm. Ed Sikov, Andrew Sarris, sekä Glenn Glose. Pituutta dokumentilla on n. 26 minuuttia.

Original morgue prologue oli alkuperäinen aloituskohtaus. Elokuvan piti aloittaa tarinansa ruumishuoneelta. Kohtauksesta kuitenkin luovuttiin, koska koeyleisö piti sitä liian koomisena. Kohtauksessa Gillisin piti maata ruumishuoneella puhuen muille ruumiille. Tarina Evanstonin koeyleisön käyttämisestä on omalla tavallaan hauska. Wilder oli teatterin ulkopuolella ja jutteli naisen kanssa, joka ei tuntenut Wilderia ja piti elokuvaa mauttomana. Tähän Wilder tokaisi omintakaisella tavallaan: "You're absolutely right, madam. Pure sh--."

Hollywood Location mapissa käydään tarkastelemassa elokuvan eri tapahtumapaikkoja. Matka vie aina kartanosta Paramountin studioille. Tarjolla on paljon trivatietoa ja faktaa eri kohteista.

Lopun kruunaan Edith Head - The Paramount Years -osio, joka keskittyy Hollywoodin pukusuunnittelijoiden kuningattareen, Edith Headiin. Headin vaikutusta puvustuksen parissa esitellään lyhyinä pätkinä ja osuus jää paikoitellen hieman lyhyeksi, mutta pitää sisällään kaiken tarpeellisen.

Yhteenveto

Sunset Boulevard on ehdottomasti yksi merkittävimmistä elokuvista, joita on koskaan tehty. Se käsittelee Hollywoodia satiirin omaisesti ja pikkutarkasti, mutta silti onnistuu sisällyttämään tarinaan niin paljon totuuksia, että elokuvaa voidaan pitää erittäin rohkeana. Norma Desmondin illuusiomaailmaa käsittelevä kuvaus on mitä parhainta ja kiinnostavinta. Ei vain omana aikanaan, vaan myös nykypäivänäkin. Gillisin pako todellisuudesta kohti Desmondin kartanoa on kerrottu hienon koskettavalla tavalla.

Sunset Boulevardin genrestä on myös keskusteltu ajoittain. Toiset pitävät sitä film-noirina, niin kuin minä, mutta toiset puolestaan eivät sisällytä sitä noir-genreen ollenkaan. Elokuva tarjoaakin monia eri näkökulmia ja genre-vaihtoehtoja sen monipuolisella kerronnalla ja mukaansa tempaavalla tarinallaan. Nykyelokuvat ovat paljon velkaa Sunset Boulevardille. American Beauty lainailee teemaa ja tunnelmaa hyvin, kuin myös David Lynchin loistelias Mulholland Drive, jota voidaan pitää Lynchin kunnianosoituksena Sunset Boulevardia kohtaan.

Näyttelijäsuoritukset ovat nekin aivan omaa luokkaansa. Gloria Swanson tekee elämänsä roolin Norma Desmondina, eikä yhtään vähemmälle osuudelle jää kylmän jäykkä ja formalistinen Erich von Stroheim Maxin roolissa. Kaikista Wilderin ohjaustöistä (mm. Double Indemnity, Stalag 17, Some Like It Hot, Witness for the Prosecution) itse koen Sunset Boulevardin hänen onnistuneimpana, tosin eivät muutkaan ohjaustyöt kauaksi jää. Elokuvan arviointi on hyvä lopettaa loisteliaaseen dialogiin, joka kuvaa hyvin hulluuden ja tähteyden rajaa:

You see, this is my life! It always will be! Nothing else! Just us, the cameras, and those wonderful people out there in the dark! ...All right, Mr. DeMille, I'm ready for my close-up.