Elokuva:
Hyviä arvosteluja, mutta niukasti katsojia keränneiden ensimmäisten elokuviensa jälkeen uusi-seelantilainen - tosin australialaissyntyinen - Jane Campion mursi itsensä suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1993 valmistuneella elokuvalla Piano. Campion vastasi myös elokuvan vaikuttavasta käsikirjoituksesta.
Elokuvan tapahtumapaikka on Uusi-Seelanti, joskus 1800-luvulla. Holly Hunterin Oscarin arvoisesti tulkitsema Ada McGrath on lapsuudestaan saakka puhumaton nuori nainen, jolla on mykkyytensä lisäksi ristinään avioton tytär. Tunteitaan Ada ilmaisee rakasta pianoaan soittamalla. Ulkomaailman kanssa hän kommunikoi viittomakielellä ja kirjelappujen välityksellä. Adan viittomakielen tulkkina toimii pääasiassa hänen tyttärensä, Flora, jonka roolissa nähdään nuoremmille katsojille lähinnä X-Men -elokuvista tuttu Anna Paquin 11-vuotiaana. Hänet palkittiin roolisuorituksestaan parhaan naissivuosan patsaalla. Englantilaisen Adan isä on naittanut tyttärensä Uusi-Seelantilaiselle miehelle, jota Ada ei ole koskaan tavannut.
Kun Ada ja Flora pitkän ja uuvuttavan merimatkan jälkeen saapuvat uuteen kotimaahansa, kieltäytyy Sam Neillin näyttelemä tuore aviomies Alisdair Stewart rahtaamasta pianoa kotiinsa. Hän vetoaa matkan vaikeuteen, tajuamatta samalla karkottavansa puolisonsa lopullisesti luotaan. Neill tekee erinomaisen roolisuorituksen työlleen omistautuneena miehenä, joka on täysin kykenemätön lähestymään vaimoaan. Tilannetta ei paranna se, että vähän myöhemmin hän myy pianon tilanhoitajalleen vastineeksi maa-alueesta. Vahvojen roolien mies Harvey Keitel tekee tilanhoitaja George Bainesin roolissa uransa parhaisiin kuuluvan roolisuorituksen. Baines on sisäänpäin kääntynyt ja masentunut mies, joka on sulkenut itsensä valkoisten yhteisön ulkopuolelle. Hän viettää aikaansa lähinnä Uusi-Seelannin alkuperäisasukkaiden, maorien, parissa ja on omaksunut heidän tapansa ja aatteensa. Oppiakseen soittamaan pianoaan Baines taivuttelee Stewartin suostuttelemaan vaimonsa antamaan hänelle pianotunteja. Bainesilla ei kuitenkaan ole aikomustakaan oppia soittamaan pianoa, vaan hänen tarkoituksenaan on pyrkiä läheisempään tuttavuuteen isäntänsä nuoren vaimon kanssa.
Tämän kolmiodraaman symboliksi kohoaa piano, joka on tässä elokuvassa paljon enemmän kuin soitin. Pianon kautta Ada tulkitsee ajatuksiaan ja tunteitaan - niin kauan kuin hänellä on pianonsa, maailma ei suinkaan ole hänelle mykkä. Piano on tunnelmaltaan hetkittäin jopa ahdistava elokuva, johon pientä koomista kevennystä tuovat Alistairin englantilaiset sukulaiset ja ystävät. Eritoten Kerry Walkerin näyttelemä Morag-täti ja Genevieve Lemonin tulkitsema Nessie ovat ahdasmielisyydessään verrattomia hahmoja.
Kuva:
DVD:n kuva on varsin tummasävyinen ja väreiltään niukan oloinen, vain muutamissa päivänpaisteisissa kohtauksissa kuva on iloisen värikäs. Kyse lienee kuitenkin tarkoituksellisesta visuaalisesta tehokeinosta, sillä kaikki näkemäni Pianon versiot ovat olleet sangen yhteneväisiä värimaailman puolesta.
Levyllä esiintyy myös hienoista kuvakohinaa. Yleisesti ottaen julkaisun kuva on kutakuinkin niin hyvä kuin tämän elokuvan kohdalla on mahdollista.
Ääni:
Kaksikanavainen Dolby Digital -ääniraita on varustettu surround-bitillä, mutta kovin ihmeellisestä tilavaikutelmasta ei tässä tapauksessa voi puhua. Elokuvan äänimaisema painottuu vahvasti etukanaviin, kuten kovin usein tällaisissa dialogivetoisissa draamoissa. Näyttelijöiden vuoropuhelun seuraaminen onnistuu ongelmitta.
Sekä Michael Nymanin elokuvaan säveltämä taustamusiikki, että pääosin Holly Hunterin itsensä tulkitsemat pianonumerot toistuvat niin ikään sangen puhtaasti.
Lisämateriaali:
Oheismateriaalia on tarjolla vain keskeisten roolien näyttelijöiden biografioiden muodossa.
Yhteenveto:
Piano on vahvojen näyttelijäsuoritusten kannattelema koskettava draama laatutietoiselle elokuvien kuluttajalle.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja