Elokuva

"Väitetään, että perhosen siivenisku voi aiheuttaa kaukana hirmumyrskyn."
- Kaaosteoria

Tosin toisin kuin elokuva väittää, on tuo nk. perhosvaikutus vain esimerkki kaaosteoriasta, ei itse kaaosteoria. Kaaosteorian tavoitteena on etsiä jonkinlaista säännönmukaisuutta kaaoksesta, epäjärjestyksestä. Kaaosteoria syntyi vuonna 1960 meteorologi Edward Lorenzin ennustaessa mahdollisia säätiloja. Erään uusintatestin yhteydessä Lorenz päätti jättää desimaaliluvusta muutaman tuhannesosa pois, minkä seurauksena koko testi oli täysin erilainen. Hän todisti siis, että näennäisesti merkityksettömät desimaalilukujen tuhannes- ja miljoonasosat voivat olla erittäin merkityksellisiä pidemmällä aikavälillä tutkittaessa.

Perhosvaikutus on hieman maanläheisempi ja helpommin omaksuttavissa oleva esimerkki kyseisestä teoriasta. Kun perhonen räpäyttää siipiänsä, siitä aiheutuva ilmavirta voi laajentua laajenemistaan, kunnes se lopulta on hirmumyrskyn mitoissa toisella puolella maailmaa. Näin siis teoriassa. Mitään tieteellistä todistetta ilmiölle on turha yrittääkään selvittää, sillä asia koostuu niin monesta mahdollisesta muuttujasta, että mikään nykypäivän kone ei sitä voi laskea. Silti kyseinen tieteenlaji on varsin suosittua monien tieteenalojen piireissä aina fysiikasta psykologiaan ja matematiikkaan.

Myös elokuvat ovat teemaa käsitelleet, tosin tällöin on turvauduttu yleensä myös aikamatkustukseen, jottei tarvitse keksiä liian vaikeita juonia tai siirtää kelloa tuhansia vuosia eteenpäin. Aikamatkustus tavalla tai toisella tehdäänkin pääosin "Entä jos?" -kysymyksen voimin, jotka ovat elokuvasta riippuen itsekeskeisiä tai yhteiskunnallisesti merkityksellisiä. Entä jos olisin mennyt naimisiin hänen kanssaan, enkä hänen? Entä jos olisin lähtenyt kaksi sekuntia myöhemmin ja välttynyt autokolarilta? Entä jos olisin saanut juuri tuon rivin lotossa? Tavalla tai toisella näitä sitten on pyritty elokuvissa ratkaisemaan joko menestyksekkäästi tai vähän heikommin. Samaa linjaa toistetaan myös vuonna 2004 valmistuneessa Butterfly Effect - Perhosvaikutus -elokuvassa, ja vieläpä ihan mallikkaasti, jos katsoja vain muistaa jättää liialliset aivosolut narikkaan. Aivan kaikesta aivomassasta ei kuitenkaan tarvitse luopua eteisessä.

Evan (Ashton Kutcher) on kärsinyt lapsesta saakka muistikatkoja ilman minkäänlaista tieteellistä syytä, eikä asiaa auta se, että yleensä kohtausten yhteydessä on tapahtunut yleensä jotain järkyttävää hänen lähipiirissään. Lukuisat kokeet ja aivojen skannaukset ovat kuitenkin aina tuottaneet saman vastauksen: Evan on täysin terve nuorukainen. Lääkäri kehottaakin Evanin äitiä Andrea (Melora Walters) pyytämään poikaansa pitämään eräänlaista päiväkirjaa, johon hän kirjottaisi päivänsä aikana tapahtuneita sattumia. Mutta sitä, mitä ei muista, ei voi myöskään kirjoittaa.

Lukuisten selittämättömien tapausten jälkeen Andrea päättääkin muuttaa poikansa kanssa pois kaupungista, toivoen paikanvaihdoksen auttavan muistikatkoksiin. Muutto myös auttaa, sillä seitsemän vuotta myöhemmin yliopistolla opiskeleva Evan ei ole kärsinyt muistikatkoksista sitten lapsuuden. Evan onkin käyttänyt opiskeluaikansa tutkiakseen omaa mieltänsä ja syitä muistikatkoksille, tosin köyhin tuloksin. Erään huvitteluillan jälkeen, kauniimman osapuolen painostuksen alaisena, Evan rupeaa lukemaan vanhoja päiväkirjamerkintöjä ja vaipuu oudon tärinän myötä uneen. Paitsi, että uni on harvinaisen todentuntuinen, on se myös hänen menneisyydestään, ja mikä kaikkein pelottavinta, hänen muistikatkoksen aikainen.

Viimeisimmätkin pelon rippeet käyvät toteen, kun Evan päättää kysyä tapahtumassa olleilta tarkempaa tietoa asiasta. Heidän kertomansa on täsmälleen samanlainen kuin hänen unensa. Evan huomaakin voivansa siirtyä ajassa menneisyyteen päiväkirjansa avulla ja vieläpä muuttamaan asioiden kulkua. Muistikatkot peittävätkin alleen traumaattisia tapahtumia hänen ystävilleen ja nuoruuden rakastetulle Kayleighille (Amy Smart), ja Evan pyrkii parantamaan hänen ystäviensä, etenkin Kayleighin, elämää hieman valoisammaksi nykyisestä. Valitettavasti menneisyyden näennäisen hyvä muutos johtaa kuitenkin suorastaan katastrofaaliseen nykyisyyteen, lukiten Evanin lopulta oravanpyörään, jossa hän yrittää suorastaan sairaalloisella tavalla parantaa nykyhetken tilannetta yhä uudestaan ja uudestaan.

Perhosvaikutus on pohjimmiltaan ihan mielenkiintoinen aikamatkustelu-elokuva, jossa pyritään parantamaan rakastettujen elämää menneisyyteen mentävien matkojen avulla. Tässä kohdin elokuva tekee harha-askeleen, sillä lievää toiston makua alkaa loppupuolella tulla, kun lapsuuteen matkataan milloin minkäkin syyn turvin. Vaikka tapahtumat pääasiallisesti valottavatkin Evanin lapsuudessa kärsimiä muistikatkoja, olisi asiaa voitu miettiä tarkemmin jo käsikirjoitusvaiheessa. Etenkin, kun lähes jokaiseen muistikatkokseen palataan vielä toistamiseen.

Elokuva kuitenkin ilahduttaa yleisen synkällä ilmeellään, mistä tosin on kiittäminen myös vahvoista näyttelijäsuorituksista. Ashton Kutcher on kehunsa ansainnut, vaikkei nyt mitään mullistavaa työtä teekään, itse asiassa jopa elokuvan huonointa. Elokuvan tähdiksi nousevat lapsinäyttelijät, jotka suoriutuvat niin kaksoisolennon virasta kuin myös näyttelemisestä. Varsinkin Tommyn nuoremmat versiot onnistuvat olemaan vaikuttavan painostavia, vaikka pienoiseen liiallisuuteen nyt välillä mennäänkin. Asia johtuu tosin käsikirjoituksesta, eikä itse näyttelijän suorituksesta. Näyttelijät aina lapsista aikuisiin hoitavat roolinsa kuitenkin mallikkaasti läpi itsemurhien, lasten tappojen, pedofiilian, raiskausten ja yleisen väkivallan maailmassa.

Perhosvaikutuksesta tahtoisi pitää hieman enemmän, sillä juoniasetelma ja idea ovat varsin kiinnostavia. Valitettavasti pienoinen toisto, epäloogisuudet ja yleiset tyhmyydet paistavat silmiin yhä uudestaan jokaisen lisäkatselukerran jälkeen, eikä elokuva ensivaikutelman jälkeen jaksa juurikaan innostaa. Jopa julkaisun mukana tuleva ohjaajienversio ei elokuvaa pelasta, sillä kokonaiskestoltaan kuusiminuuttiset lisäykset ovat valitettavan vähän kaksituntisessa elokuvassa. Yleistä synkkyyttä lisätään kuitenkin hieman teatterijulkaisua enemmän, mutta kohtausten sirottelu on tehty alkuun ja loppuun, jolloin keskivaiheilla unohtaa jo katsovansa toista versiota.

Kuva

Sikäli mielenkiintoisesti Scanboxin julkaisu sisältää elokuvan kahdessa eri kuvaformaatissa. Teatteriversio on anamorfinen ja 1.78:1 -suhteessa, kun taas ohjaajienversio on anamorfinen ja 1.85:1 -suhteella. Erot niin suhteessa kuin kuvassa ovat kuitenkin versioiden välillä lähes mitättömän pieniä, joten mitään erillisiä arvioita ei tarvita.

Kuvan laatu on hieman ristiriitainen. Tarkkuus on suurimmaksi osaksi terävää, vaikka ei aivan parhaimpien julkaisujen tasolle ylläkään. Välillä, etenkin laajemmissa otoksissa, tarkkuus kuitenkin tippuu merkittävästi, jättäen katsojalle pehmeähköä tiirailtavaa. Tarkkuutta pahemmaksi vitsaukseksi nousee kuitenkin staattisuus, joka on läsnä koko elokuvan ajan, välillä hieman häiritsevämmin koko ruudulla ja välillä vain tietyissä pinnoissa. Etenkin pimeämmissä kohtauksissa staattisuus on silmin nähtävää. Onneksi nuo ovatkin sitten ainoat julkaisun epäkohdat. Värit ovat puhtaat ja luonnolliset, pois lukien kohtaukset, joissa värejä on käsitelty. Mustan taso on ihailtavaa ja roskaisuutta ei ole juuri lainkaan. Pienoista kohinaa on siellä täällä havaittavissa, mutta ei kuitenkaan häiritsevissä määrin.

Ääni

Teatteriversio sisältää elokuvan ääniraidan Dolby Digital 5.1 ja 2.0 -miksauksina, kun taas ohjaajienversio sisältää Dolby Digital 5.1 - ja dts -koodaukset. DD5.1 -raita on kummassakin versiossa identtinen. Dts-raidan ero DD vastaavaan ei ole kovinkaan merkittävä, ottaen huomioon minkälaisesta elokuvasta on kyse, mutta on silti hyvä lisä levyllä.

Ääniraidat ovat melko säästeliäitä, osittain elokuvan vähäisen toiminnallisuuden takia. Dialogi kuuluu selkeästi läpi elokuvan ja tilavaikutelmaa synnytetään maltillisesti. Ääniraidat pääsevät kuitenkin parhaiten oikeuksiinsa vasta aikasiirtymistä aiheutuvien efektien turvin, jolloin subwoofer herää eloon ja äänitilaa pyöritellään tarpeen mukaan katsojan ympärillä. Eivät ääniraidat mitään referenssitasoa ole, mikä johtuu tosin itse elokuvasta, mutta ajoittaiset siirtymät työllistävät kaiuttimia enemmän kuin tarpeeksi.

Lisämateriaali

Levy 1:

Deleted Scenes:

Kuusi poistettua kohtausta, joiden kiinnostavuus lähenee nollaa. Kohtaukset ovat lyhyitä ja usein vielä irrallisia tai mitättömiä itse elokuvan juonen kanssa.

-Where's my puffer (01:01)
-Kids discuss art (00:52)
-Once bitten, twice catatonic (00:22)
-Get my memories back (00:17)
-You've been acting weird Evan (01:16)
-Noon day stalker (00:22)

Alternate Endings:

Osio tarjoaa elokuvalla kaksi vaihtoehtoista loppua, jotka ovat molemmat huonoja. Kolmas vaihtoehtoloppu on ohjaajienversion lopussa.

-Stalker Ending (00:50)
-Happy Sappy Ending (00:49)

The Creative Process (17:46) – Elokuvanteosta kertova dokumentti on kaikin puolin mielenkiintoista katseltavaa, joskaan ei kovinkaan uutta muihin making of -dokkareihin nähden. Asiaa käydään läpi aina synnystä tuotannon vaikeuksiin asti ja seläntaputtelu on lopun pariminuuttista lukuun ottamatta olematonta.

Special Visual Effects (16:02) – Elokuvan visuaalisia tehosteita käsittelevä dokumentti, joka kiinnostanee kaikkia teknologiahörhöjä. Osion aikana käydään jotakuinkin kaikki elokuvassa nähtävät tehosteet läpi aina siirtymäefektistä värikyllästettyihin takautumiin.

Storyboard Gallery (07:06) – Yksitoista kohtausta elokuvasta kuvakäsikirjoituksen ja elokuvassa nähtävien kohtauksien vertailuna. Osiossa huomaa, että kuvakäsikirjoitusta on seurattu melkoisella tarkkuudella, eivätkä kohtaukset ole kuvakäsikirjoitusvaiheesta muuttuneet suuntaan tai toiseen.

Science and Psychology of Chaos Theory (08:56) – Lyhyehkö katsaus kaaosteoriaan niin fyysikkojen kuin psykologien silmin. Osio kärsii lyhyydestä, sillä samat asiat saa suhteellisen helposti netistä, kunhan jaksaa nähdä hieman vaivaa asian eteen. Kuitenkin ihan mielenkiintoinen kertaus kaaosteoriaan, vaikka hieman syvempää katsausta olisi toivonutkin.

History and Allure of Time Travel (13:22) - Elokuva-asiantuntijat ja psykologit keskustelevat miksi aikamatkustus on mielenkiintoista niin elokuvallisesti kuin inhimillisesti. Elokuva-asiantuntijat antavat myös esimerkkejä erityyppisistä aikamatkustus-elokuvista, kuten Timecop tai Minority Report. Varsin kiintoisaa kuunneltavaa, vaikkakin mitään järisyttävää on turha odottaa.

Levy 2:

Toiselle levylle on sullottu kommenttiraidan lisäksi sitten loput tauhkasta. Eli kourallinen trailereita, biografiat keskeisistä näyttelijöistä ja ohjaajista sekä useampi sivu elokuvanteosta.

Kommenttiraita – Julkaisun ainoalla kommenttiraidalla ovat äänessä elokuvan ohjaajina ja käsikirjoittajina toimineet J. Mackye Gruber ja Eric Bress, joten tietorikasta infoa on tarjolla. Kaksikko kertoilee mielenkiintoista triviaa elokuvanteosta, tehosteista, käsikirjoituksesta ja näyttelijävalinnoista, joten kommenttiraita on mielekästä kuunneltavaa. Ainoa ärsyttävä piirre on pienoinen selkään taputtelu lähes jokaisen näyttelijän kohdalla.

Yhteenveto

Perhosvaikutus on hyvä elokuva, vaikka parempaankin olisi pystytty. Hienon tunnelmallinen tarina kaatuu pienoisiin epäloogisuuksiin ja ajoittaiseen toistoon. Sikäli harmi, sillä elokuvasta tahtoisi pitää paljon enemmän, mutta raaka todellisuus lyö kasvoille sitä mukaa, kun katselukerrat lisääntyvät. Scanboxin julkaisu on varsin hyvää tasoa ja sisältää bonuksena niin teatteri- kuin ohjaajienversion elokuvasta.