Helsingin Lasipalatsissa torstaina 14.9.2006 kello 19:30 nähtiin Suomen ensi-illassa Alejandro González Iñárritun (Amores perros, 21 Grams) uusin ohjaustyö, Babel. Raamatun Baabelin tornin tarinasta lähtöisin oleva idea käsittelee kommunikoinnin vaikeutta kolmella eri mantereella. Elokuvan pääosissa näyttelevät muun muassa Brad Pitt, Cate Blanchett ja Gael García Bernal. Suomen ensi-iltansa lisäksi Babel avasi jo 19. kertaa järjestettävän Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin.

Festivaalin avajaisia jatkettiin perjantaina 15.9.2006 kotimaisen elokuvan gaalalla, jonka elokuvaksi valittiin Aku Louhimiehen uutukainen, Valkoinen Kaupunki. Taksikuskin huoltajuuskiistasta ja yksinelosta kertova elokuva on leikattu Irtiottoja-sarjasta erilliseksi elokuvaksi. Gaalassa olivat mukana ohjaajan lisäksi maljaa kohottamassa muun muassa elokuvan tuottaja Markus Selin, käsikirjoittaja Paavo Westerberg ja pääosanesittäjä Janne Virtanen lapsensa kanssa.

Ennen illan elokuvaa palkittiin kuitenkin vuoden elokuvaohjaaja ja -tuottaja. Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO valitsi vuoden elokuvaohjaajaksi Aki Kaurismäen, todeten: ”Jean Renoiria lainataksemme: kukaan ei voi tehdä hyvää elokuvaa ilman vahvaa henkilökohtaista filosofiaa. Suomen Elokuvaohjaajaliitto tahtoo palkita Aki Kaurismäen tinkimättömästä ja pitkäaikaisesta työstä suomalaisen elokuvan hyväksi.” Palkinnon gaalassa luovutti näyttelijä Pentti Siimes omintakeisella tyylillään tuottaja Ilkka Mertsolalle Kaurismäen poissaolon takia. Vuoden tuottajaksi elokuvatuottajien keskusliitto SEK valitsi puolestaan Ilkka Matilan hänen työstään Äideistä parhain perustellen sen olevan ”laadukas ja kunnianhimoisesti tuotettu elokuva, jossa kansallinen aihe kasvaa kansainvälisesti kiinnostavaksi ja laajaa katsojakuntaa koskettavaksi.” Matila sai myös kymmenettä kertaa jaettavan kultaisen kelan, jonka luovutti SEK:in puheenjohtaja Lasse Saarinen, ja Generator Post -jälkituotantoyhtiön antaman palkinnon. Juhlatilaisuuksien jälkeen teatterisali hiljeni keskittymään Valkoisen kaupungin ensi-iltaan.

 

19. Rakkautta & Anarkiaa -festivaali piti ylvästä perinnettään yllä tarjoten suomalaisille jälleen mielenkiintoisia elokuvia ympäri maailmaa. Tällä kertaa keskityttiin enemmän poliittiseen elokuvaan, mikä sai osakseen ihan oman kategoriansa: Lens Politica. Pääosin dokumenteista koostuva Lens Politica käsitteli muun muassa Etelä-Amerikkaa niin Perun kaksi vuosikymmentä kestäneen sisällissodan (State of Fear, 2005) kuin Argentiina-Uruguayn valtiokiistojenkin (Historia de dos Orillas, 2006) avulla. Palestiinan ja Israelin välisiä konflikteja kuvattiin kahden dokumentin, Avenge But One of My Two Eyes (2005) ja Holy Land (2006), voimin. Terrorismin myötä kyseenalaiseen maineeseen noussut Guantanamo Bayn vankileireihin pureudutaan pohjoismaisin yhteisvoimin tehdyssä Gitmo-dokumentissa. Myös Suomi pääsi edustamaan Lens Politica -kategoriaa diplomatiasta kertovassa dokumentissa, Neljäs tuoli, joka käy läpi kolmen miehen (Martti Ahtisaari, Strobe Talbott ja Viktor Tshermomyrdin) yritystä lopettaa sodat Balkanilla.

Politiikka levisi dokumenttien lisäksi myös elokuviin, ja erityisesti romanialainen elokuva oli tänä vuonna näytillä. Etenkin kommunistisen Romanian diktaattori Nicolae Ceausescu pääsi parrasvaloihin peräti kahden elokuvan voimin; The Way I Spent the End of the World (2006) kertoo perheen sinnittelystä juuri ennen vallan vaihtoa, kun taas 12:08 East of Bucharest (2006) käy läpi komediallisin ottein sitä, tapahtuiko Romaniassa edes mitään vallankumousta. Nämä molemmat yhdessä romanialaiseen ensiapupoliklinikkaan pureutuvan sarkastisen Death of Mr. Lazarescu (2005) -elokuvan kanssa vaikuttivat romanialaisen elokuvan nousuun maailmankartalle.

Muussa tarjonnassaankin R&A sisälsi jokaiselle jotakin. Mielenkiintoisia elokuvia löytyi tutuilta ohjaajilta, mutta mukana oli myös uusiakin tulokkaita: Oliver Stonen World Trade Center, Chan-wook Parkin kostotrilogian päätösosa Sympathy for Lady Vengeance, Guillermo Del Toron Pan’s Labyrinth, Michael Gondryn Science of Sleep, Takeshi Kitanon Takeshis’, Tommy Lee Jonesin esikoisohjaus Three Burials of Melquiades Estrada, Kim Ki-Dukin Time, Richard Linklaterin rotoskooppaus-tekniikalla tehty Philip K. Dick -filmatisointi Scanner Darkly ja Werner Herzogin karhudokumentti Grizzly Man. Unohtamatta tietenkään Ghibli-traditiota, joka tänä vuonna osui ihastuttavaan Naapurini Totoro -animaatioon.

19. Rakkautta & Anarkiaa -festivaali oli tänäkin vuonna onnistunut niin tarjonnaltaan kuin toteutukseltaan, mikä sai hyvän elokuvan ystävät liikkeelle massoittain kohti festivaalin eri teattereita. Kävijämäärä tapahtumilla oli reilu 40000, mikä on vajaa 4000 katsojaa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kokonaisuudessaan siis varsin hyvä, mikä todistaa sen, että R&A:lle on kysyntää myös meidän suomalaisten keskuudessa. Kukapa nyt ei haluaisi hieman vaihtelua ainaisten Hollywood-kassamagneettien joukkoon?

FilmiFIN festivaalihuumassa
FilmiFIN-toimitus kävi paikan päällä kolmen toimittajan voimin, joista jokainen katsoi oman makunsa mukaisesti mielenkiintoisimmilta vaikuttavimmat elokuvat. Paljon löytyi hyvää, mutta pettymyksiltäkään ei vältytty. Alle on koottu eri toimittajien mielipiteet tämän vuoden Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleista sekä tapahtuman mieleenpainuvimmat elokuvat ja mahdolliset pettymykset.

Markus Laitinen
Tämän vuoden Rakkautta ja Anarkiaa oli taas täynnä mielenkiintoisia elokuvia. Jälleen oli valittavissa sopivassa määrin teatterilevitykseen myöhemmin tulevia "isompia" elokuvia, kuten myös pienempiä tuotoksia eri puolilta maailmaa. Ainoa huono puoli olikin, että kaikkea ei vain voinut käydä katsomassa, vaan johonkin oli vedettävä raja.

Festareiden Top2:

1. Borat: Cultural Learnings of America for Make Benefit Glorious Nation of Kazakhstan

Sacha Baron Cohenin Ali G -ohjelmasta alkunsa saanut hahmo meinasi varastaa koko show'n, ja sai koko Kazakhstanin kansan vihat niskaansa. Ei mikään ihme, että häikäilemätön koomikko päätti viedä yhden miehen show'nsa vielä pidemmälle. Borat-elokuva on alusta asti sitä mitä Boratilta saa toivoakin; törkeitä ja jopa irstaita vitsejä, jotka kohdistuvat stereotypioihin ja ihmisten asenteisiin. Hervoton meno jatkuu koko elokuvan, eikä turhia suvantovaiheita ole. Lopulta Borat kääntyi elokuvaksi jopa paremmin kuin uskalsin odottaakaan. Nerokasta.

2. Pan's Labyrinth

Guillermo Del Toron synkkä fantasiadraama oli yksi festareiden odotetuimpia elokuvia, eikä turhaan. Espanjan sisällissotaan sijoittuva elokuva on upean näköinen, mutta tarina ei jää fantasian jalkoihin. Erilaiset mielikuvitukselliset olennot ja tapahtumat ovat koko ajan mukana tarinassa, mutta ihmisten väliset suhteet ja Ofelian kasvutarina ottavat pääosan. Pan's Labyrinthista kasvaakin jännittävä tarina ihmisistä epätavallisissa olosuhteissa, ja pienestä tytöstä kaiken keskellä. Pan's Labyrinth on harvinaista herkkua fantasian saralla.

Festareiden pettymys:

Tideland

Terry Gilliamille tyypilliseen tapaan Tideland on visuaalisesti upean näköinen ja mielikuvituksellinen. Jeliza Rosen, jota Jodelle Ferland loistavasti esittää, mielikuvitusta on ilo seurata, ja elokuvan synkkä maailma toimii. Mutta noin puolenvälin paikkeilla elokuva jämähtää paikalleen, eikä mitään oikeastaan tapahdu. Kun loppukaan ei tarjoa mitään yllätyksiä, jää Tidelandista tylsä maku suuhun. Hienon näköinen, mutta pahasti laahaava elokuva.

Pekka Lempinen
R&A:n ohjelmiston voi luottaa tuovan elokuvien parhaimmistoa Helsinkiin, ja näin kävi tänäkin vuonna. Monipuolinen ohjelmisto olisi houkutellut valkokankaan ääreen useamman kymmenen kertaa. Elokuvien katsominen jäi tällä kertaa ainoastaan kolmeen elokuvaan. Yksikään filmeistä ei tuottanut pettymystä, joten tässä katsomieni elokuvien top3.

1. Borat: Cultural learnings of America for Make Benefit Glorious Nation of Kazakhstan

Kazakstanilaisen toimittajan Boratin, eli Sacha Baron Cohenin, seikkailuista kertovat reportaasit olivat Ali G -ohjelman mehevimpiä osuuksia. Nyt kun herra sai oman nimikkoelokuvansa, olivat odotukset katossa. Kuitenkin lähes odottamaton tapahtui, ja elokuva oli juuri niin hyvä kuin uskalsi villeimmissä unelmissaan odottaa. Kyseessä on vajaan puolentoista tunnin naurumaraton, jossa hyvän maun rajat ylittävät vitsit ovat toinen toistaan uskomattomampia. Is nice, I like!

2. Sympathy for Lady Vengeance

Jumalaisen Oldboyn jälkeen odotukset kostotrilogian viimeistä osaa kohtaan olivat suunnattoman korkealla. Vaikka Lady Vengeance ei iske samalla tavalla uskomattomalla visuaalisuudella ja juonenmuuntelulla kuten Oldboy, on sillä omat ehdottomat vahvuutensa. Chan-wook Parkin mielikuvituksesta syntyvät mustan huumorin helmet rikkovat toisinaan tilanteen tunnetilaa niin uskomattomalla tavalla, ettei tiedä itkeäkö vai nauraa. Sympathy for Lady Vengeance on kaunis ja runollinen päätösosa upealle trilogialle, joka jättää odottamaan uutta mestariteosta ohjaajaltaan.

3. Naapurini Totoro

Hayao Miyazakin nimeä voi pitää hyvin vahvana vakuutena elokuvan erinomaisuudesta, ja näin oli tälläkin kertaa. Totoro ei ole samanlaista visuaalista tykitystä kuin myöhemmät Studio Ghiblin elokuvat, mutta tarina on lievästi sanottuna vahvempi ja selkeämpi kuin viime vuosina nähdyissä teoksissa. Jos pidät yltiösöpöistä, viisimetrisistä karvapalloista, joita tekisi itsekin mieli silittää, on Totoro elokuvasi.

Joonas Pikkarainen
Paljon oli mielenkiintoista tarjontaa ja monia elokuvia pääsin myös näkemään. Valitettavasti kaikkein mielenkiintoisimmat jäivät tällä kertaa välistä. Mukaan mahtui silti muutamia himoitsemiani elokuvia ja pari todellista yllättäjää niiden joukosta, jotka olivat mukana vain sen takia kun muutakaan ei löytynyt. Näkemättömien avainelokuvien lisäksi ranskalainen elokuva jäi harmillisen vähälle tänä vuonna, mikä täytyy korjata sitten ensi kerralla. Loppujen lopuksi tämänkertaisesta Rakkautta ja Anarkiaa -festareista jäi kuitenkin erittäin positiivinen mielikuva niin tarjonnan kuin toteutuksenkin osalta - ensi vuonna sitten uusiksi.

Festareiden Top3:

1. Naapurini Totoro

Ghibli-studion merkkiteoksiin lukeutuva Totoro on lapsuuden ylistyslaulu. Hellyttävän suloisten lapsukaisten temmellystä seuraa hymyssä suin läpi elokuvan, ja elokuvan kauniin maaginen visuaalisuus miellyttää silmää. Totoro on paluu omaan lapsuuteen, naiiviuteen ja seikkailuihin. Tätä elokuvaa ei voi kuin ylistää.

2. Sympathy for Lady Vengeance

Chan-wook Park teki jälleen yhden mestariteoksen. Jumalaisen taidokas ja kaunis kameratyöskentely on elokuvan kermaa, yhdessä hienon simppelin tarinan ja huumorin kanssa. Se mikä juonikikkailussa hävitään aikaisemmalle Oldboylle, otetaan takaisin erittäin tummassa huumorissa, jota viljellään juuri sopiviin väleihin pitkin elokuvaa. Kosto on suloista, ja Lady Vengeancen tapauksessa myös tappavan kaunista.

3. Art School Confidential

Festareiden suurin yllättäjä oli Terry Zwigoffin uusin ohjaustyö. Taideopiskelijoiden kustannuksella piikittelevä elokuva tuo eteen karrikoituja, mutta silti inhimillisiä hahmoja, joista revitään huumoria osuvasti ja erittäin usein. Art Schoolin jälkeen taidekouluelämä ei ainakaan ole ensimmäisenä vaihtoehtona opiskelijavalinnoissa, mutta elokuvapäivän piristykseksi se sopii erinomaisesti.

Festareiden pettymys:

Takeshis’

”Beat” Takeshin omasta elämästä vitsiä ammentava sekoilu jäi minunlaiselle verrattain vähän ohjaaja/näyttelijän tuotantoon tutustuneelle hieman hämäräksi kokemukseksi. Ajoittain täysin ylivedetyt jutut olivat hersyvän hauskoja, mutta aivan liian usein ne eivät aiheuttaneet kuin vaivaantuneisuutta. Kerronnallisesti elokuva poukkoili myös tolkuttomasti kuvitelmasta toiseen, vitsejä toistettiin uudelleen ja uudelleen, eikä elokuva tuntunut loppuvan ikinä. Täytyy antaa elokuvalle vielä uusi yritys sitten, kun miehen tuotantoon on tutustunut hieman enemmän. Festaritarjonnassa Takeshis’ jäi kuitenkin armotta heikompien näkemieni joukkoon.

Valokuvat Rakkautta & Anarkiaa -festivaalista ovat valokuvaajien yksinoikeuksia. Kuvaajina toimivat Miemo Penttinen, Anna Peltonen ja Jaana Kallio.