Elokuva

Erilaisia kyttäkaksikkoelokuvia on nähty viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana enemmän kuin puhkikuluneet genrerakenteet antaisivat lajityypille myöten. Vaikka viihteelliset toimintarymistelyt uppoavat suuren yleisön popcorn-myllyyn vielä tänäkin päivänä ryppyotsaisia vastineitaan paremmin, tarjontaa alkaa löytyä myös vakavamman poliisidraaman ystäville. Yhden tällaisen vaihtoehdon tarjoaa Joe Carnahanin kynäilemä ja ohjaama Narc (2002), jonka rankka rikostarina saa katsojansa hetkellisesti miettimään todellisten lainvartijoiden arkea ammatin harmaalla alueella. Mitä uhrauksia ollaan valmiita tekemään ja minkä kustannuksella?

"I'm gonna bag the motherfuckers who killed Mike."

"If that means breaking every point of procedure, then they are broke."

Narc on vahva kuvaus kahden toimintatavoiltaan erilaisen huume-etsivän motiiveista epäselvässä murhatutkimuksessa, jossa vaihtoehtoiset totuudet ajautuvat törmäyskurssille tuhoisin seurauksin. Nouseva ohjaajakyky Joe Carnahan on tavoitellut tyylillisesti 70-luvun katu-uskottavien poliisielokuvien henkeä French Connectionin (1971) ja Serpicon (1973) malliin, joita hän pitää myös esikuvinaan. Tämä askeettisen rosoinen muotti näkyy modernisoituna versiona myös Narcissa, jossa hektinen käsivarakameran käyttö yhdistyy monikuvakollaaseihin sekä hetkittäisiin leikkaustehosteisiin. Likaisen kevätloskan täyttämillä Detroitin lähiö- ja teollisuusalueilla saavutetaan lopullinen katutason realismi, jollaista nykyisissä Hollywood-tuotoksissa harvoin enää nähdään.

Huolimatta draamapainotteisuudesta, elokuvan ikäraja on perustellusti 18 vuotta. Satunnaiset toimintajaksot sisältävät reilusti tylyä väkivaltaa, ja äkäisenä lisämausteena fuck-sanaa kylvetään lukuisissa eri muodoissaan lähes kolmesataa kertaa. Rikostutkimuksen peittelemättömän kuvauksen välistä kuultaa paikoin brutaaliuden ylikorostus sekä verbaalinen näennäisrankkuus, joilla tarinan äärimmäistä kovuutta alleviivataan. Ylimääräisen kikkailun makua on myös Narcin ratkaisevissa käänteissä, joiden lopullinen toimivuus on katsojan arvioitavissa.

Hollywoodin aliarvostetuimpiin miesnäyttelijöihin kuuluva Jason Patric on monelle tuntematon kasvo tai hänet muistetaan lähinnä vain flopanneesta Speed 2 (1997) -rymistelystä. Valitettavan harvakseltaan parrasvaloissa viihtyvän Patricin konstailemattomuus ja vähäeleisyys nousevat hyvin esille työn ja perheen ristipaineessa elävän Telliksen roolissa. Mies on tehnyt huomattavasti rajummankin esityksen peiteoperaatiota suorittavana huumerikospoliisina kohutussa Rush (1991) -elokuvassa, jossa Jennifer Jason Leighn kanssa laitetaan lanttua kunnolla sekaisin tehtäväsuorituksen ohella.

Jasonin Patricin vastanäyttelijälle, yli kymmenen kiloa rooliaan varten lihottaneelle Ray Liotalle kovakalloisen ja väkivaltaa kaihtamattoman Henry Oakin hahmo istuu kuin stetson kaljun jatkoksi. Mitään uutta ei mies repertuaaristaan esille kiskaise, mutta sataprosenttinen läsnäolo ja pysäyttämätön ulosanti pitävät kerronnallisen dynamiikan alati korkeana. Henry Oakin roolia tarjottiin alun perin myös Alec Baldwinille ja jopa Harrison Fordille. Onneksi Carnahanilla oli selkeä visio tarinan ja henkilöhahmojen luonteen osalta, sillä Narc ei olisi puoliksikaan yhtä väkevä, mikäli Oakin roolitus olisi eksynyt kummallekaan yllämainituista.

Kuva

DVD:n anamorfinen laajakuva (1.85:1) on normaalia nykyjulkaisua pehmeämpi ja kuvakohinaakin on poikkeuksellisen laajalti näkyvillä. Hämärämmissä kohtauksissa musta toistuu myös hivenen hailakasti. Synkän elokuvan kylmän neutraali värimaailma pääsee kuitenkin esille varsin kelvollisesti, ja kun osa kuvan keskivertolaadusta on ohjaajan taiteellisen näkemyksen lopputulos, ei teknistä laatua voi täysin objektiivisesti arvioida. Nykyjulkaisuna keskivertokuva.

Ääni

Ääniraitoina tarjotaan Dolby Digital 5.1 - sekä DTS-koodaukset. Molemmat toistavat Narcin kuivakan realistisen äänimaiseman tasaisen laadukkaasti koko äänialalta. Sävy on enemmän kevyen erotteleva kuin tummasävyisen voimakas. Tarkemmassa vertailussa DTS-raita lisää pykälän verran ulottuvuutta toistoon, mikä kuuluu eritoten toimintajaksoissa sekä muissa tilatoistoa sisältävissä kohtauksissa. Toimintadraaman kyytipojaksi DTS-tasoinen koodaus on ylellisyys, mutta ehdottomasti tervetullut lisä.

Lisämateriaali

Haastattelut
Ray Liotta, Jason Patric, Joe Carnahan, Busta Rhymes sekä Tom Cruise.

Lyhyet ja kovin kiireellä editoidut haastattelupätkät valottavat pintapuolisesti roolihahmojen taustoja. Mielenkiintoisin haastattelu Joe Carnahanin ohella on avustavana tuottajana toimineen Tom Cruisen valaisu motiiveistaan Narcin taustalla.

Anatomy of a Scene (22min)
Syvä läpileikkaus elokuvan yksittäiseen kohtaukseen, jonka rakenteita ja toteutustapaa selvitetään seikkaperäisesti ohjaajan, tuottajan sekä näyttelijöiden kommentein. Varsin mielenkiintoinen esittely tekniikoihin ja tapoihin, joiden avulla yksittäinen kohtaus voidaan katsojalle esittää.

Trailerit
Kill Bill -teaser, Taxi 3, The Good Thief.

Niukkojen lisämateriaalien pönkittäjäksi jäi kaipaamaan elokuvan pituista ohjaajan kommenttiraitaa. Joe Carnahanin monipuolinen tapa kertoa taustoista ja näyttelijöistä olisi tuonut tuotantoprojektin vaiheisiin merkittävästi lisää syvyyttä.

Yhteenveto
Vajaan kolmenkymmenen päivän sisällä kuvattu ja vain reilun seitsemän miljoonan dollarin minibudjetilla tuotettu Narc on askeettisen pienimuotoinen rikosjännäri, jonka hidastempoinen kerronta ja synkän raadollinen sisältö ei sovellu kevytviihdettä hakevien ostoslistalle. Nykyisistä kyttäkaksikko-genren elokuvista samalle viivalle voisi laittaa Los Angelesin mellakkaa ja poliisihallinnon korruptiota käsittelevän Dark Bluen (2002) sekä virkavallan huumeympyröiden hyväksikäyttöä raapaisevan Training Dayn (2001), joskaan kumpikaan ei jätä lopputekstien jälkeen Narcin kaltaista, yhtä henkilökohtaista polttojälkeä. DVD-julkaisu on teknisesti hyvää keskitasoa.