Yksi vuoden 2004 sleeper-yllättäjistä oli 130 000 dollarin turvin kasaan kyhätty indie-elokuva Open Water. Tositapahtumista innoituksensa saanut trilleri laskettiin vesille pienten filmifestivaalien (Sundance, Seattle, Hamptons ja Maui) kautta ja se keräsi isoihin teattereihin päästyään hulppean 30 miljoonan dollarin potin. Suoritus on todella huima, kun otetaan huomioon, että elokuvan lyhyen 79-minuuttisen tarinan toteutti hyvin pieni tuotantoryhmä (ohjaaja, tuottaja sekä päänäyttelijät) harrastajatason tekniikalla (DV:lle kuvattu). Vuoden 1999 indie-hitin Blair Witch Projectin jälkeen muillakin riippumattomilla elokuvilla on ollut mahdollisuus tavoittaa isot katsojamäärät ja menestyä maailmanlaajuisesti. Open Wateria on monessa yhteydessä verrattu edellä mainittuun, mutta onnistuuko se lunastamaan kovat odotukset?

Open Water kertoo kahdesta kolmikymppisestä nuoresta, Susanista (Blanchard Ryan) ja Danielista (Daniel Travis), jotka pakenevat työkiireitä paratiisimatkalle Karibian saaristoon. Lupaavasti alkanut loma muuttuu odottamatta täydelliseksi helvetiksi, kun pariskunta lähtee pahaa aavistamatta mukaan heikosti valvotulle sukellusretkelle. Järjestäjien laskuvirhe johtaa siihen, että venekunta nostaa ankkurinsa liian aikaisin ja jättää nuoren parin keskelle avomerta. Aluksi hylätyt luulevat olevansa vain väärässä paikassa ja toivovat järjestäjien noutavan heidät myöhemmin. Tunteja myöhemmin alkaa käydä kuitenkin selväksi, että hommasta on leikki kaukana. Kukaan ei kuule avunpyyntöjä, eikä ole tulossa apuun. Väsymys ja nestehukka nousevat ensimmäisinä huolenaiheina pintaan, mutta pian veden vangit huomaavat olevansa paljon isompien ongelmien ympäröiminä: nälkäiset hait alkavat parveilla lähistöllä. 

Open Water on ohjaaja Chris Kentiksen uran toinen elokuva ja ensimmäinen iso askel kohti kansainvälistä menestystä. Sukelluksen harrastajana mies kiinnostui lehtileikkeestä lukemastaan onnettomuudesta ja halusi viedä tarinaa eteenpäin. Koska ketään varteenotettavaa tuotannon aloittajaa ei löytynyt, päätyi Kentis lopulta kynäilemään itse käsikirjoituksen ja hoitamaan kuvauksen sekä editoinnin yhdessä tuottajavaimonsa Laura Laun kanssa. Kotikutoisuus paistaakin elokuvasta läpi, mutta ei niin vahvasti kuin voisi olettaa. Pariskunnan luomuksella on hetkensä, niin hyvässä kuin pahassakin.

Elokuvan vahvuudet kiteytyvät kolmeen tasavahvaan osa-alueeseen: näyttelijöiden väliseen kemiaan, realismin tunteeseen ja vesielementtiin. Täydestä tuntemattomuudesta valokiilaan pulpahtaneet Ryan ja Travis ovat varsin luontevia (etenkin Ryan) rooleissaan ja heitä voisi luulla pariksi myös oikeassa elämässä. Open Waterin todellisuuden tunne on saatu aikaan DV-filmiformaatilla, jonka arkinen kuva ei turhaan silottele tunnelmaa toiseen maailmaan. Siellä olemisen illuusio on hetkittäin todella vahva: parhaimmillaan katsoja unohtaa seuraavansa elokuvaa ja siirtyy keskelle tapahtumien keskipistettä. Open Waterin suurin viehätysvoima vaanii vedenpinnan alla, vaikka tietyt yhtäläisyydet Tappahai-elokuvien kanssa syövätkin kovimmalta jännitteeltä tehoa. Aitojen hammashirviöiden käyttäminen on ollut sekä kustannuskysymys että keino päästä lähemmäksi realismia.

Indie-tuotantojen ehdotonta suolaa edustaa niiden mahdollisuus irrottautua perinteisestä kerronnan kaavasta, jota isot tuotantoyritykset vaativat menestyksen takeeksi. Kokeileva innovatiivisuus luo onnistuessaan elokuvataiteen saralle mielenkiintoisia vivahteita, mutta luonnollisesti kolikolla on toinenkin puoli. Moni yrittäjä sortuu hyvin usein turhaan kikkailuun ja unohtaa itse tarinan tärkeyden. Open Water pystyy pitämään paketin kasassa kohtalaisen hyvin. Se säilyttää juonen pääosin tiiviinä ja kasvattaa elonjäämistaistelun jännitettä asteittain ylöspäin. Valitettavasti kerronta astuu välillä myös harhaan ja vieläpä omituisissa kohdissa (alkutaustoitus, kaupunkikuvat). Syynä on ollut luultavimmin tuotantoportaan kokemattomuus tai väkinäinen yritys pitkittää pakettia, jotta se olisi lähempänä teatterielokuvalle tyypillistä (90 min) kestoa. Tuotannollinen fakta Open Waterista kertoo, että sitä on leikattu useaan otteeseen, ja lopulliseen teatteriversioon vaikutti myös vahvasti levittäjä Lions Gate Films.

Kuva