Elokuva:
Jim Van Bebberin käytännössä lähes ilman budjettia toteutettu The Manson Family oli varsinainen ikuisuusprojekti. Elokuvaa filmattiin silloin, kun tekijöillä oli aikaa ja rahaa. Kuvaukset alkoivat vuonna 1988 ja elokuvatrailereita oli liikkeellä jo 1990-luvun alussa. Lopullinen versio Mansonin perheen vaiheista kertovasta eepoksesta antoi kuitenkin odottaa itseään, vaikka varhaista esiprinttiä esitettiinkin erinäisillä festivaaleilla vuosina 1997/98. Varsinaiseen levityksen Manson pääsi kuitenkin vasta vuonna 2003. Manson on tositapahtumiin perustuva kuusikymmenluvun hippihenkeä tavoitteleva dokumentaarishenkinen shokeeravalla kuvastolla emotioonalista tehovoimaa hakeva draama. Omien sanojensa mukaan elokuvan tekijät haluavat tuoda esille Charles Mansonin ja hänen seuraajiensa näkemyksen tapahtumista. Katsojan pohdittavaksi jää, kuinka hyvin Van Bebber on onnistunut vangitsemaan Mansonin aikalaisten näkemykset vuoden 1969 tapahtumista, ja mikä osa tarinasta on ohjaajan omia visioita ja pyrkimystä herättää katsojan mielenkiinto nihilistisen järkyttällä inhorealismilla.
Tarina saa alkunsa, kun televisiotuottajat saavat käsiinsä mystisen videonauhan. He alkavat katsella saamaansa nauhaa yhdessä elokuvan yleisön kanssa tarkoituksenaan tarkistaa, olisiko siinä jotain julkaisukelpoista. Salaperäistä videonauhaa tutkivien toimittajien tai tuottajien juoni ei ole mitenkään uusi ja ihmeellinen, olihan vastaavaa jo mm. Ruggero Deodaton domentaarissävytteisessä kauhupätkässä Cannibal Holocaust (1980). Van Bebberin toteuttamana löydettyjen videoiden sivujuoni vaikuttaa päälleliimatulta ja turhalta. Mansonissa voidaan nähdä myös viime aikoina suhteettomiin mittasuhteisiin kohonneen suosion saavuuttaneen tosi-TV-formaatin kritisointia.
Van Bebber on erikoistunut pienimuotoisiin shokumentaareihin, elokuviin, joissa pyritään luomaan mielikuva autenttisesta tositapahtumien kuvaamisesta samalla tuoden mukaan shokeeraavia väkivaltaa ja seksiä yhdisteleviä kohtauksia. Van Bebberin elokuvat ovat hyvin pitkälle yhden miehen taidonnäytteitä, työskenteleehän mies ohjaajan roolin lisäksi myös käsikirjoittajana, tuottajana ja yleensä myös näyttelijänä. Jo hänen esikoisohjauksensa Deadbeat At Dawn (1988) oli, aivan kuten Manson ja valtaosa Van Bebberin tuotannosta ylipäätään, kuvaus väkivaltaiseen ryhmään kuulumisesta ja siitä pois pääsemisen vaikeudesta. Hänen muita töitään ovat mm. Ed Geinin tarinaa ja Texas Chainsaw Massacrea (1974) mukaileva Roadkill (1994) ja saatananpalvojakultista kertova lyhytelokuva My Sweet Satan (1994).
Elokuva alkaa varsin seesteisissä merkeissä. Pääosin haastattelujen avulla pyritään piirtämään kuvaa Charles Mansonista kansanmiehenä ja synnynnäisenä johtajana, joka omalla olemuksellaan onnistuu keräämään ympärilleen uskollisen kannattajajoukon. Ajan kuluessa Mansonin perheen jäsenet lähentyvät johtajaansa, ja ennen pitkää osa ryhmän jäsenistä on valmis tekemään mitä tahansa oman idolinsa vuoksi.
Näyttelijät tekevät omalla groteskilla tavallaan varsin pätevää työtä. Vaikka heillä ei varsinaisia luonnerooleja olekaan, kykenevät he luomaan paikoitellen varsin karmivaa ilmapiiriä omilla suorituksillaan. Etenkin Marcelo Games nimikkoroolissa on uskottavan oloinen rakastettavana, mutta mielipuolisen vaarallisena miehenä, joka saa halutessaan ihmisten sympatiat puolelleen. Elokuva ei etene normaaliin tapaan, vaan se pikemminkin koostuu erillisistä kohtauksista, joiden kautta pyritään välittämään katsojalle jonkinlainen näkemys tapahtumista. Ilmeisenä pyrkimyksenä on ollut luoda modernia ja entistä voimakkaammin huomiota herättävää dokumenttia tai tosi-TV-ohjelmaa. Tarina koostuu lukemattomasta määrästä Mansonin kultin jäsenten haastatteluja. Osa näistä on autenttista materiaalia ja osa uutta elokuvaa varten luotuja. Sekaan on upotettu Charles Mansonin ja hänen uskollisten seuraajien hurjaa huumeiden, seksin ja väkivallan ryydittämää menoa.
Manson on varsin synkkä ja vastemielinen kuvaus väkivallan ja mielipuolisuuden maailmasta. Elokuva on pyritty luomaan 1960-lukuisen hippityylin mukaiseksi psykedeelistä värimaailmaansa ja leikkausta myöten. Tarinana se antaa hyvin vähän emotionaalisia kiinnekohtia sen enempää päähenkilöihin, tapahtumiin kuin brutaalien rikosten onnettomiin uhreihinkaan. Sarjamurhaajat ovat saaneet viime aikoina runsaasti tilaa mediassa lukemattomien elokuvien ja kirjojen myötä. Pohjimmiltaan Manson ei tarinaltaan eroa kaltaistensa elokuvien joukossa. Manson on säälimättömän synkeä kuin Henry: Portrait of a Serial Killer (1986) ja kaoottinen kuin Natural Born Killers (1994). Toteutustapa on kuitenkin kuin suoraan kuusikymmenluvulta vapaan seksin ja huumetrippien aikakaudelta, ja voisi helposti uskoa Van Bebberinkin olleen aineiden vaikutuksen alaisena visioitaan luodessaan.
Kylmän kliininen ja säälimätön Manson ei kuitenkaan juonellisesti tarjoa tarinan edetessä suuria yllätyksiä, vaan etenee tasaiseen tahtiin kohti vääjäämätöntä loppua. Kaiken kaikkiaan Manson on varsin järisyttävä kuvaus ihmismielen pahuudesta ja mielipuolisuudesta. Elokuvaa ei voi suositella heikkohermoisille ja 18 vuoden ikäraja on erittäin perusteltu. Toisaalta puhtaan kauhuelokuvan ystävät saattavat pitää leffaa paikoitellen varsin tylsänä ja paikallaan junnaavana, kenties jopa (teko)taiteellisena tuotoksena.
Kuva:
Kuva on tahallaan tehty vanhan arkistomateriaalin oloiseksi lisäämällä siihen ylimääräisiä naarmuja ja muokkaamalla värejä. Mukana oleva aito arkistomateriaali on itse asiassa laadukkaampaa kuin monet elokuvaa varten tehdyt uudet kohtaukset. Muuten kuva on kohtuullisen tarkka ja väritkin toistuvat varsin hyvin kuten ne on tarkoitettukin. Kuvassa olevat ongelmat ovat suurimmalta osin tietoisia taiteellisia valintoja.
Ääni:
Dolby Digital 5.1 - ja DTS-ääniraidat ovat yllättävän laadukkaita niukalla budjetilla tehdylle elokuvalle. Äänitehosteita käytetään hyvin luomaan tilantuntua, ja myös dialogi on selkeää ja helposti ymmärrettävää.
Lisämateriaali:
Lisämateriaalia ei käytännöllisesti katsoen ole juuri lainkaan. Elokuvatrailerin lisäksi mukaan on laitettu muiden elokuvien mainoksia (Inkasso, Sky Captain and the World of Tomorrow, Bad Santa, Saw ja Maria Full of Grace). Kyseiset mainokset löytyvät valikoiden kautta, mutta niitä tyrkytetään myös levyn alussa. Onneksi sitä ei ole pakko katsoa, vaan mainospätkät voi hyppiä yli niin halutessaan. Lisäksi menun kautta löytyy trailerit elokuviin Wicker Park, We Don't Live Here Anmore, Merchant of Venice ja Beyond the Sea.
Yhtenveto:
Kulttijohtaja Charles Mansonin vaiheista kertova shokeeraava draama on puettu dokumentin kaapuun. Elokuvan totuudenmukaisuudesta voidaan esittää kysymyksiä
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja