Stanley Kubrick ja Stephen King. Kaksi tunnustettua mestaria omilla aloillaan. Vuonna 1980 Stanley Kubrick nautti kulttimainetta sellaisten elokuvien kuin 2001: Avaruusseikkailu (1968) ja Kellopeli appelsiini (1971) ansiosta. Stephen King puolestaan oli kirjoittanut kourallisen hyviin myyntilukemiin yltäneitä kauhuromaaneja. Eräs Kingin varhaisista romaaneista, vuonna 1977 julkaistu Hohto kiinnitti uuden elokuvan aihetta etsivän Stanley Kubrickin huomion. Yhdessä Diane Johnsonin kanssa Kubrick kuitenkin muokkasi Kingin romaanin täysin uuteen uskoon elokuvaa varten. Elokuvan saamasta myönteisestä vastaanotosta ja positiivisesta julkisuudesta huolimatta Stephen King oli lopputuloksesta kaikkea muuta kuin mielissään: hänen mielestään Kubrick muutoksillaan teurasti kirjan ja sen henkilöhahmot. Tunnetusti Kubrickille alkuperäinen tarina oli vain aihio, josta elokuvan käsikirjoitusta lähdettiin muokkaamaan - niin tässäkin tapauksessa. Toki elokuvan tapahtumamiljöö ja päähenkilöt ovat Kingin kirjasta, mutta muuten tarina on väännetty täysin uuteen uskoon.

Elämänsä roolissa irrotteleva Jack Nicholson nähdään elokuvan antisankarina, kirjailijanuraansa aloittelevana Jack Torrancena, joka suostuu muuttamaan talven ajaksi syrjäisessä vuoristossa sijaitsevaan Overlook-hotelliin huolehtimaan kiinteistön kunnossa pysymisestä. Joskus niin loistelias hotelli on vuosien kuluessa armottomasti rapistunut, mutta yhä vielä talossa elää menneiden vuosikymmenten henki. Ehkä liiaksikin, kuten Jack perheineen tulee havaitsemaan. Jackin mukana hotelliin muuttavat hänen vaimonsa Wendy (Shelley Duvall) ja heidän poikansa Danny, jota näyttelee vasta 7-vuotias Danny Lloyd ainoassa merkittävässä elokuvaroolissaan.

Torrancen perhe saapuu pitkän automatkan jälkeen hotelliin, josta on tuleva heidän kotinsa pitkän ja lumisen talven ajaksi. Hotellin johtajan, Stuart Ullmanin (Barry Nelson) esitellessä käytännön järjestelyjä Jackille ja Wendylle, tutustuu Danny puolestaan Scatman Crothersin näyttelemän talonmies Dick Hallorannin opastuksella hotellin jäätelövalikoimaan. Hallorannin ja Dannyn välille syntyy nopeasti henkinen yhteys, sillä kummallakin on erikoinen kyky: he "hohtavat", eli ovat herkistyneitä henkimaailmalle. Torrancen perheen jäätyä yksin hotelliin päivät kuluvat arkisten rutiinien parissa: Jack puurtaa kirjansa kimpussa, Wendy huolehtii taloudesta ja Danny tutustuu innokkaasti erikoiseen asuinympäristöönsä. Lumen saarrettua hotellin ja katkaistua kulkuyhteydet alkaa kuitenkin vaikuttaa, että kaikki ei ole Overlook-hotellissa aivan normaalia: rakennuksen pitäisi olla tyhjillään ja kuitenkin Danny törmää tuon tuostakin tuntemattomiin ihmisiin. Kirjansa kanssa umpikujaan ajautunut Jack puolestaan viettää enemmän aikaansa ryypiskellen hotellin edesmenneen kiinteistönhoitajan Delbert Gradyn (Philip Stone) kanssa kuin kirjaansa työstäen. Vähitellen Jack vajoaa yhä syvemmälle houremaailmaansa Dannyn ja Wendyn joutuessa voimattomina seuraamaan sivusta järkyttäviä käänteitä.

Overlook-hotellilla tuntuu olevan oma mieli, joka ei suinkaan ole vanhan hotellin arvolle sopivasti hyväntahtoinen, vaan täynnä sysimustaa pahuutta suoraan hotellin alle jääneeltä intiaanien hautausmaalta. Lyhyesti referoituna Hohdon juoni ei kuulosta tavanomaista klaustrofobiakauhuilua kummoisemmalta. Tämän, kuten monien muidenkin Kubrickin elokuvien kohdalla, pitää paikkansa sanonta: tärkeintä ei ole mikä tarina kerrotaan, vaan miten tarina kerrotaan. Hohto on täynnä kohtauksia, jotka syöpyvät kertanäkemältä ikuisesti mieleen: veren täyttämä hissi, joka tulvii hotellin aulaan, kylpyammeessa lojuva vainaja ja ne kaksostytöt. Siitä kirveestä puhumattakaan.

On sanottu, että Hohdolla Kubrick teki kauhuelokuvalle saman kuin tieteiselokuville 2001: Avaruusseikkailulla. Diane Johnsonin kanssa Kubrick muutti Kingin kirjan painotuksia huomattavasti. Tuloksena on selvästi alkuperäisteosta hienovaraisemmin luonnollisen ja yliluonnollisen rajamailla tasapainotteleva tarina, jossa kauhu ei piileskele varjoissa, vaan kirkkaasti valaistun hotellin käytävillä ja huoneissa. Hotellissa on tapahtunut hirveyksiä, ja sillä tuntuu olevan pahuutta uhkuva mieli. Pelottavinta elokuvassa on siitä huolimatta Jack Nicholsonin näyttelemän perheenisän mielen järkkyminen, joka tekee rakastavasta perheenjäsenestä murhanhimoisen pedon.

Miltei yhtä paljon kuin itse elokuvasta, on neljännesvuosisadan aikana kirjoitettu Hohdon kuvauksista, joissa Stanley Kubrickin liki neuroottinen perfektionismi kukoisti kirkkaimmillaan. Shelley Duvall muistelee, että eräs hänen kohtauksensa kuvattiin Kubrickin vaatimuksesta 127 kertaa. Tosin elokuvan leikkaajana toiminut Gordon Stainforth kiistää osittain Duvallin väitteen: "Olen melko varma, että Shelley ei joutunut toistamaan kohtausta 127 kertaa, vaan valtaosa kohtauksen otoista oli teknistä valmistelua". 70-vuotias Scatman Crothers oli puolestaan toisessa kohtauksessa henkisesti murtumaisillaan yli kahdeksankymmenen oton jälkeen, kunnes Jack Nicholson vaati Kubrickia ottamaan rauhallisesti iäkkään näyttelijän kanssa. Kohtaus, jossa hissistä tulvii verta saatiin purkkiin vain kolmella otolla. Merkittävä saavutus, mutta jokaisen oton valmistelu vaati yhdeksän päivän työn. Puhumattakaan kohtauksen ennakkovalmisteluista, jotka veivät aikaa lähes vuoden. Valmiissa elokuvassa kyseinen jakso kestää muutaman sekunnin.

Kubrickin pakkomielteenomaisesta täydellisyyden tavoittelusta kertoo myös se, ettei hän ollut elokuvaan tyytyväinen edes sen valmistuttua, vaan USA:n ensi-illan jälkeen elokuvasta leikattiin muuta maailmaa varten puoli tuntia lyhyempi ja oleellisesti tiiviimpi versio. Usein kuulee puhuttavan, että tämä kansainvälinen versio olisi leikattu tai sensuroitu. Siitä ei kuitenkaan ole kyse, vaan kyseessä on elokuvan ohjaajan toimesta tiiviimpään muotoon editoitu näkemys. Luonnollisesti kaikki Stanley Kubrickin taiteen ystävät kuitenkin haluavat omin silmin todeta näiden versioiden väliset eroavuudet. Helpoin tapa siihen on elokuvan ostaminen sekä R2- että R1-versioina.

Loputtoman väittelyn aihe on se, kumpi elokuvan versioista on parempi. Molemmat leikkaukset useaan kertaan nähneenä olen taipuvainen nostamaan elokuvan lyhyemmän version aavistuksen paremmaksi, lähinnä tiiviimmän tunnelmansa ansiosta. Pidempi versio luonnollisesti sisältää muutamia kohtauksia, jotka tavalla tai toisella syventävät henkilöhahmoja, mutta toisaalta se sisältää myös turhia kohtauksia, jotka eivät juuri vie tarinaa eteenpäin.

Kuva
Stanley Kubrick kulki omia polkujaan myös elokuviensa kuvasuhdevalinnoissa. Hohto kuvattiin alun perin 1.37:1 -kuvasuhteelle, mutta teattereissa sitä esitettiin joko 1.85:1 tai 1.66:1 -kuvasuhteella, jolloin kuva-alaa hieman rajattiin pystysuunnassa. DVD:lle elokuva on tallennettu 1.33:1 -kuvasuhteella, joka tiettävästi on Kubrickin oma valinta.

DVD:n kuvan laatu ei juuri jätä toivomista, vaan kuva on hämmästyttävän hyvin uudelleen masteroitu vastaamaan 2000-luvun teknisiä vaatimuksia. Kuva on terävä, lähes täysin vailla kohinaa ja filmimateriaalista peräisin olevat roskat on erittäin huolellisesti siivottu pois. Niin ikään värit toistuvat virheettömästi.

Ääni
Kuten kuva, myös elokuvan ääniraita on täydellisesti ehostettu. 5.1-kanavainen Dolby Digital -ääniraita on erittäin hyvää työtä. Elokuvan dialogi toistuu niin hyvin kuin ylipäätään on mahdollista. Äänitehosteita elokuvassa käytetään säästeliäästi, mutta ne hyödyntävät oivallisesti kaikkia käytössä olevia äänikanavia tuottaen katsojalle muutamia hätkähdyttäviä yllätyksiä.

Wendy Carlosin säveltämä musiikkiraita toimii hienosti ja myös elokuvan musiikki saa aivan uusia ulottuvuuksia onnistuneen monikanavamiksauksen ansiosta.

Lisämateriaali
Lisämateriaalin suhteen julkaisu jatkaa pelkistettyä linjaa. Tarjolla on vain traileri ja Stanley Kubrickin tuolloin 17-vuotiaan tyttären Vivian Kubrickin kuvaama 33-minuuttinen dokumentti Hohdon kuvauksista. Kyseessä on yllättävän kiehtova katsaus kulissien taakse. Dokumentti on mahdollista katsoa myös Vivian Kubrickin kommenttiraidan kera.

Yhteenveto
Hohto on paitsi eräs kaikkien aikojen parhaista klaustrofobia-aiheisista kauhuelokuvista, myös kiehtova psykologinen trilleri, joka ansaitsee paikkansa jokaisen laatutietoisen elokuvaharrastajan DVD-hyllyssä. DVD on huippuluokkaa kuvan ja äänen osalta.