Yksi tunnetuimmista kauhuelokuvaohjaajista, Wes Craven, on tehnyt jo suhteellisen pitkän ja yksipuolisen uran kauhun parissa. Last House on the Left (1972) -elokuva aloitti miehen polun kauhun parissa ja viimeisin Red Eye (2005) jatkaa edelleen samalla linjalla. Alun puhtaasta kauhusta on siirrytty lähemmäksi slasheria, ja onhan Craven vastuussa slasher-genren ylösnousemuksesta Scream-elokuvien myötä. Kyseiset elokuvat synnyttivät valtaisan slasher-boomin kaikkien todellisten elokuvien ystävien riesaksi. Tosin on ohjaajalla tunnetusti vahva fani- ja kulttipohja, joten mielipiteitä riittää joka suuntaan.

Ohjaajan toinen ohjaustyö, The Hills Have Eyes, on yksi kauhuelokuvan merkkiteoksia fanien keskuudessa. Halvalla budjetilla (noin $200,000) tehty elokuva on kuvattu aidoilla kuvauspaikoilla, käytännössä katsoen omin tai luonnon tarjoamin lavastein, ja eteen puskevana voimana on käytetty rakkautta omaan tuotokseen. Tuloksena on syntynyt monet isomman budjetin kauhuelokuvat päihittävä elokuva, jossa rahapula on peitetty innovatiivisuudella. Samankaltaisia innovaation ylistyksiä ovat kaksi muutakin kulttimaineesta nauttivaa kauhuelokuvaa; Sam Raimin ohjaama Evil Dead ja Peter Jacksonin Bad Taste.

Amerikkalainen perhe matkustaa läpi Kalifornian aavikoiden, tavoitteena etsiä kallioilla sijaitsevaa hopeakaivosta, jotta Bob (Russ Grive) ja Ethel Carter (Virginia Vincent) saisivat hopeaa juhlistaakseen hopeahäitään. Bensa-asemaa ylläpitäjä kehottaa Carterin perhettä pysymään vain päätiellä ja unohtamaan koko hopeakaivos-villityksen, mutta turhaan. Itsepintainen Bob ohjaa autonsa kohti silmäkantamattomiin jatkuvaa aavikkoa.

Matka kuitenkin tyssää, kun lukuisten suihkuhävittäjien ylilennot säikäyttävät kuskin, ja auto ajautuu ojaan kohtalokkain seurauksin. Törmäyksessä hajonnut akseli pakottaa perheen jalkautumaan ja hakemaan apua patikoiden, osan jäädessä auton ja asuntovaunun lämpöön. Yön saapuessa perheen jäsenet saavat selville, ettei tyhjältä näyttävä aavikko olekaan niin tyhjä. Läheisiä kallioita asustaa sivilisaatiosta irtaantunut kannibaaliperhe, jonka silmien alle saapui juuri päivän lounas.

Juoni perustuu löyhästi 1400-luvulla eläneeseen primitiiviseen Sawney Beanen perheeseen, joka asutti Skotlannin ylämaita. Perhe ryösti ja murhasi paikalle sattuneita kulkureita ja usein myös söi heidät. Kiinni jäädessään he saivat melkein pahemman kohtelun "sivistyneiltä" kuin he aiheuttivat eksyneille kulkureille. Tämä kulttuurien kohtaaminen, niiden vastakohdat ja pahuuden käsite herättivät nuoren Wes Cravenin mielenkiinnon. Taustanaan Beane-tarina, Craven ryhtyi työstämään käsikirjoitusta alkukantaisesta kannibaaliperheestä työnimellä Blood Relatives. MPAA:n määräyksien takia elokuvaa jouduttiin kuitenkin siistimään ja samalla nimi muutettiin nykyiseen The Hills Have Eyesiin.

Toisin kuin myöhemmin slasher-genren herättäjänä mainetta niittäneen ohjaajan useimmat elokuvat, on The Hills Have Eyes perinteisempi kauhuelokuva, jossa jännitystä kasvatetaan rauhallisesti ja tasaiseen tahtiin. Kannibaaliperhettä ei näytetä kuin vasta loppupuolella, mikä nostaa tuntematonta uhkaa merkittävästi. Tosin itse perheen nähtyään toivoisi, että heitä olisi pidetty vielä hieman kauemmin piilossa. Pois lukien kannessakin hääräävä Michael Berrymania, ovat muut perheen jäsenet melkoisia pettymyksiä. Berrymania saa tosin kiittää ironisesti hänen sairaudestaan, joka on muokannut hänen uniikin hirviömäisen ulkonäön. Valitettavasti Berrymanin Pluto-hahmo on vain sivuosassa. Ansaitun pääosan hän sai vasta elokuvan jatko-osassa, joka on törkeän huono kopio alkuperäisestä.

The Hills Have Eyesin kauhu perustuu piinaavaan jännitykseen, jossa itse hirviöitä ei näytetä, mutta heidät kuullaan. Juuri näkyvän näkökentän ulkopuolella, pimeässä vaanivat kannibaalit liikkuvat hämärästä toiseen, houkutellen ja pelotellen pahaa aavistamattomia turisteja eläinten ja toistensa äänillä luokseen. Pimeyteen sukeltavat perheenjäsenet palaavat harvakseltaan takaisin, tai ainakin järkyttyvät pahasti - kuten myös usein katsoja. Vaikka kauhu perustuukin vahvasti äänitehoste-säikäyttelyyn, on vahvan tunnelman luonti suurin pelon aiheuttaja.

Kun kannibaaliperhe on lopulta paljastettu niin katsojille kuin elokuvan hahmoille, alkaa alamäki. Taitavasti punottu jännityksen verkko hajoaa, ja elokuva ajautuu ohjaajalle tyypilliseen slasheriin, tosin ilman mitään tavanomaisesta poikkeavia kuolintapoja. Avoin sota aavikolle juuttuneen perheen ja kannibaalien kanssa on typerää juoksua edestakaisin, milloin kenenkin perässä tai takaa ajettavana. Nyrkkisääntönä voitaisiinkin sanoa, että tunnelma on katossa siihen asti, kunnes aurinko aloittaa nousemisensa horisontin takaa.

Ei The Hills Have Eyes kuitenkaan huono ole. Kulttimaineen ymmärtää jokainen elokuvan nähnyt. Taitavasti punottu jännitys, pimeyden hyötykäyttö ja yön ajan oleva tunnelma nostattaa elokuvan pisteitä korkealle, vain tullakseen rytinällä alas valon saapuessa kuvaan. Ilmestyessään vuonna 1977 elokuva oli shokeeraava, mutta nykynuorien verellä kyllästetyt aivot on asetettu kestämään rankempaakin kuritusta. Eivätkä kaikki osaa käyttää omaa mielikuvitustaan näyttämättömille tapahtumille, mikä karistaa suurimman osan shokeeraavuudesta.

Kuva
Anamorfinen 1.85:1-suhteinen kuva säilyttää alkuperäisen kuvasuhteen, ja on laadultaan välttävä. Kyseessä on kuitenkin halvan budjetin kauhuelokuva, halvoilla kameroilla. Levyn mukana tuleva restauraatio-video näyttää, että suurin osa roskasta on saatu pyyhittyä pois, mutta kuvaan jää silti vielä tukku naarmuja ja muita häiriöitä vaivaamaan. Restaurointi ei ole kuitenkaan parantanut elokuvan yleisilmettä yhtään.

Kuva on kauttaaltaan pehmeä ja rakeinen. Värit ovat lievästi haaleita, ja kontrastikin jättää hieman toivomisen varaa. Tosin ikäisekseen elokuvaksi, öiset kohtaukset ovat yllättävän selviä, vaikkei nyt luonnollisesti nykytuotantojen tasolle päästäkään. Pimeät kohtaukset sisältävät lievää staattisuutta. Ikä ja budjetti huomioiden, kuva lienee parasta mahdollista.

Ääni
Ääniraitoina löytyy Dolby Digital 2.0 - ja Dolby Digital 5.1 -miksaukset. Jälkimmäinen lisää hieman aktiivisempaa tilantuntua, mutta mitään taivaallista ei kannata jäädä odottamaan. Alkuperäinen ääniraita on jo entuudestaan melko heikkotasoista halvasta budjetista johtuen, jota ei restaurointi voi täysin parantaa. Kirkumiset ja muut korkeat äänet särkyvät siinä missä kuuntelijan korvatkin, eikä dialogikaan ole aina selvintä mahdollista. Pääosin tehosteet ja dialogi kuuluvat kuitenkin tarpeeksi hyvin, unohtamatta tietenkään Don Peaken pianopimputust

Lisämateriaali
Kommenttiraita – Kommenttiraidalla äänessä ovat ohjaaja Wes Craven ja tuottaja Peter Locke. Kaverukset kertovat paljon triviaa elokuvasta, kuvauspaikoista, vaikeuksista ja näyttelijöistä. Raidalla ei juuri hiljaisia hetkiä ole, vaan koko puolitoistatuntinen on täynnä mielenkiintoista tietoa kaikille faneille.

Restauration Demo (4:11) – Neliminuuttinen katsaus elokuvan alusta jaetulla ruudulla, jossa oikealla puolella näkyy alkuperäinen printti ja vasemmalla restauroitu. Jälki ei ole niin erilainen kuin kuvittelisi, mutta suurin osa roskista on saatu sentään pois.

Featurette (54:31) – Vajaan tunnin mittainen dokumentti käsittelee asioita elokuvan synnystä ensi-iltaan saakka ja sen jälkeiseen kulttimaineeseen. Kuvauksissa mukana olleet näyttelijät, kuvaajat ja ohjaaja kertovat tekoon liittyviä anekdootteja niin vaikeuksista kuin onnistumisista.

Alternative Ending (10:16) – Vaihtoehtoinen loppu on oikeastaan sama kuin elokuvassa nähtävä, mutta leikattu vain eri muotoon. Kelaamalla pätkän loppuun, säästää huomattavasti turhaa aikaa.

Lisäksi levyltä löytyvät elokuvan traileri, storyboard-otoksia ja Wes Cravenin filmography aina vuoteen 2004 asti.

Yhteenveto
Kulttimainetta nauttiva The Hills Have Eyes -elokuva on monien mielestä yksi kauhugenren merkkipaaluista ja ohjaajansa parhaimpia. Tunnelmaa nostetaan taidokkaasti pitkin elokuvaa, eikä kauhu ole Wes Cravenille tyypillistä slasheria. Vielä uransa alkuvaiheilla ohjaaja pyrki tekemään aidosti jännittävää kauhua, jossa onnistui suhteellisen hyvin.