Elokuva
Ranskalainen pitkän linjan ohjaaja ja puuhamies Yves Robert kuoli aivoverenvuotoon vuonna 2002. Sitä ennen hän kuitenkin ehti näytellä 78:ssa elokuvassa ja ohjata yhteensä 23 leffaa. Isäni kunnian päivä (La Gloire de mon père) on yksi miehen päätöistä. Robert ohjasi samana vuonna elokuvalle myös jatko-osan, Äitini linna (Le Château de ma mère). Molemmat elokuvat perustuvat Marcel Pagnolin omaelämänkerrallisiin romaaneihin.

Elokuvan suurkuluttajat saattavat tunnistaa ranskalaisohjaajien joukosta vähintäänkin Jean-Pierre Melvillen tai François Truffautin, mutta Yves Robert kevyiden pukudraamojen tehtailijana on saattanut jäädä monelta huomaamatta. Isäni kunnian päivä on joka tapauksessa erinomainen ja suhteellisen viihdyttäväkin katsomiskokemus. Älkää antako draama-merkinnän takakannessa pelottaa.

Tarina seuraa Marcel-pojan (Julien Ciamaca) kasvua vauvasta 11-vuotiaaksi pojankoltiaiseksi. Opettajaisä (Philippe Chaubère) ja kotiäiti (Nathalie Roussel) kasvattavat Marcelia, Paul-pikkuveljeä (Victorien Delamare) ja vastasyntynyttä pikkusiskoa kaupungissa kuten parhaaksi katsovat. Kevyt juoni huipentuu huvilalomalle maalle, jossa kaikkitietävän Joseph-isän koetinkiveksi tulee Jules-sedän (Didier Pain) kanssa tehtävä metsästysreissu. Kerskaileva Jules kun on metsästänyt ennenkin ja Joseph ei ole eläessään vahingoittanut edes kärpästä. Jopa sisarusten usko ja ylpeys viisasta isäpappaa kohtaan on koetuksella.

Robert Alazrakin kameranlinssiin on tarttunut roppakaupalla romanttista maalaismaisemaa ja Yves Robertin ohjaus on upeaa niin yleisellä kuin henkilötasollakin. Persoonalliset henkilöhahmot eivät välttämättä käyttäydy luonnollisesti meidän suomalaisten silmiin, mutta ovat yhtä kaikki inhimillisiä liioteltuine eleineen. Voisi vaikka vannoa, että suurimmalla osalla näyttelijöistä on ollut pitkä taival elokuvan maailmaan teatterilavojen kautta.

Vaikka juoni onkin kevyt, eikä tarina sisällä mitään ihmeempiä juonikuvioita, on mukava huomata miten näin viaton tarina voi ilahduttaa niin paljon. Monimutkaiseen ja mietiskelevään juoneen tottuneet elokuvan ystävät saattavat vieroksua moista kameran edessä kekkalointia ja outoja sanankäänteitä, mutta Isäni kunnian päivä on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.

Kuva
Anamorfinen 1.85:1-kuva on keskitasoa. Rakeisuutta esiintyy melko usein ja kuvan terävyys kääntyy pehmeän puolelle. Myös muutamassa kohtauksessa laajat yhtenäiset värialueet saattavat elää hieman.

Ääni
Stereoraita toimii kuten pitääkin. Dialogi toistuu selkeästi, kuten myös elokuvan musiikin sävellystyöstä vastanneen Vladimir Cosman loihtimat sulosoinnutkin.

Lisämateriaali
Pelkkä elokuvan traileri.

Yhteenveto
Ranskalainen draamaelokuva yllättää hyväntuulisuudellaan ja komediallisilla elementeillään. Usein tällaisissa elokuvissa on totuttu näkemään kuolemaa, surua tai vähintään jokaisesta pahalta tuntuvaa koulukiusaamista tai simputusta. Tällä kertaa julmuuksia ei nähdä, vaan tilalla on aimo annos kirjallisuudesta tuttua fantasian tuntua. Jos laatukin olisi yhtä hyvä kuin elokuvallinen kerronta ja henkilöohjaus Yves Robertilla, niin julkaisu olisi jotain muutakin kuin keskinkertainen. Onneksi edes elokuva on, yllättävänkin, hyvä.