Sisarukset Soo-mi (Su-jeong Lim) ja Soo-yeon (Geun-yeong Mun) palaavat mielisairaalasta idyllisen metsämaiseman keskellä sijaitsevaan kotiinsa. Kotona heitä odottavat tyttöjen isä (Kap-su Kim) ja heidän äitipuolensa Eun-joo (Jung-ah Yum). Ulkoisesti hyvältä vaikuttavan perheen sisällä on kuitenkin synkkä salaisuus. Tyttöjen toipumisyritykset tyssäävät ilkeämieliseen äitipuoleen, joka rääkkää lapsukaisia fyysisesti ja verbaalisesti, samalla kuin heidän isänsä on täysin tietämätön asiasta.

Vanhempi sisko Soo-mi ei siedä julman äitipuolensa uhkauksia, ja hän onkin ottanut suojelijan aseman. Nuorempi Soo-yeon sen sijaan pysyttelee hiljaisena ja joutuu äitipuolensa kidutettavaksi useampaan otteeseen, vain palatakseen yhä uudelleen turvalta tuntuvan siskonsa läheisyyteen. Eun-joon muuttuessa yhä uhkaavammaksi lapsia kohtaan, alkavat myös painajaismaiset näyt vaivata tyttöjä. Vanhahtava talo tuntuu piilottelevan omaa salaisuuttaan.

Ji-woon Kimin ohjaama Pahan yhteys (tunnetaan paremmin nimellä A Tale of Two Sisters) jatkaa vaikuttavia aasialaisen kauhuelokuvan perinteitä. Draamana alkava elokuva muuttuu pian piinaavaksi jännitykseksi ja ajoittain myös kauhuksi. Varsinaisesti mistään Ringu- tai Ju-On-elokuvien tyyppisestä kauhusta ei kuitenkaan ole kysymys, vaan Pahan yhteys on pikemminkin psykologista jännitystä. Elokuva lainailee teemojaan ja tunnelmaa niin länsimaisista kuin itämaisistakin elokuvista, mikä johtaa elokuvan ainoisiin heikkouksiin. Pahan yhteys ei osaa päättää, onko se puhdas kauhuelokuva, piinaava trilleri vai jännityselementeillä höystetty perhedraama. Se pyrkii olemaan vähän kaikkea, mikä särkee kokonaisuutta. Elokuva alkaa draamana, muuttuu hiljalleen jännitykseksi, palaa takaisin draamaan ja lyö väliin yhtäkkisiä kauhumomentteja, jonka jälkeen palataan taas normaaliin arkeen. Mitään yhtenäistä genre-linjausta on vaikea antaa, vaikka pääpaino pysyttelee psykologisen jännärin tasolla.

Pahan yhteys on päättämättömyydestään huolimatta vaikuttavan tehokas ja intensiivinen kokemus. Tästä kiittäminen on elokuvan yleistä tunnelmaa ja visuaalisuutta. Aasialaiseen perinnekauhun tapaan tunnelma on tärkeämpää kuin halvat säikyttelyt, ja Pahan yhteydessä tunnelma on katossa. Kyllä halpoja säikäytyksiäkin löytyy pari tutunomaista kappaletta, mutta pääpaino pysyy kuitenkin piinaavassa tunnelmoinnissa. Perheen vehreän luonnon keskellä sijaitseva talo lukeutuu The Shining -elokuvan Overlook-hotellin ohella tunnelmallisimpiin rakennuksiin elokuvissa. Vanhojen tapettien verhoamat huoneet pienine puutarhoineen, antiikkisine vaatekaappeineen ja narisevine puulattioineen luovat kauhumaista, mutta samalla lämmintä tunnelmaa pelkällä läsnäolollaan. Lavastuksesta vastannut Geung-hyeon Jo on tehnyt yhdessä ohjaajan mielikuvan kanssa ilmiömäistä työtä luodessaan perheen pahaa enteilevän talon. Myös kuvaajana toiminutta Mo-gae Leetä ei voi jättää mainitsematta, sillä elokuva leikkii valoilla ja varjoilla toistuvasti tunnelmaa luodessaan.

Erään ulkomaalaisen arvostelijan tokaisu siitä, että aasialaiset ohjaajat ovat ensin elättäneet itsensä kuvaajina, jonka jälkeen siirtyneet ohjaajiksi, ei kuulosta tässä yhteydessä yhtään utopistiselta. Ji-woon Kim luo kamerallaan vaikuttavien kuvakulmien ja kamera-ajojen avulla  oivallisesti tunnelmaa ja omaperäistä jälkeä, joka yhdessä lavastuksen ja äänimaailman kanssa herättää talon henkiin. Verkkainen kävely narisevilla puulattioilla tutun ja turvallisen kodin käytävillä enteilee jotain pahaa kaiken aikaa. Tuiki arkiset aamurutiinit esitetään yhtä aikaa tutunomaisesti ja pelottavasti. Seinässä nakuttava kello tai keittiön pesukoneen humina on alati läsnä kohtauksissa muistuttamassa, ettei kyseessä ole kotia kummallisempi paikka. Ji-woonin kuvaamat lähiotokset ja laajemmat yhteiskuvat on yhdistetty taiturimaisesti toisiinsa leikkaajana toimineen Hyeon-mi Leen käsissä. Hyeon-mi ja Ji-woon onnistuvat luomaan pelkästään kuvien avulla käsin kosketeltavan jännityksen, vaikka mitään ei näytetäkään.

Aasialaiselle perinteelle uskollinen äänimaailma ansaitsee myös kiitoksen. Harvoin näkee kauhuelokuvaa, joka pelaa puhtaasti äänen ja kuvan voimin. Enkä tarkoita tällä nyt kauhuelokuvien tyypillistä desibeli-säikyttelyä, saatikka aasialaiskauhulle tyypillisiä outoja ääniä. Toki Pahan yhteys niitäkin sisältää jossain määrin, mutta suurimman osan ajasta pysytään siinä hiuksenhienossa piinaavuudessa, joka on koko ajan läsnä, ja katsoja oikein odottaa seuraavaa säikähdystä. Lattian narahtelu on alati läsnä, mutta katsojan korvaan se kuuluu vasta kun päähenkilöt liikuskelevat yksikseen ympäri pimeää taloa. Samoin kellot, pesukoneet ja muut yleishyödylliset kodinkoneet ovat äänessä taustalla, mutta katsoja kiinnittää niihin huomion vasta kun taloon on laskeutunut hiljaisuus. Kohtauksessa, jossa Soo-yeonin huoneeseen astuu joku tuntematon henkilö, äänimaailma on täysin hiljaa tavanomaisia tehosteita lukuun ottamatta: oven narina avattaessa, askeleet lattialla ja samettipeiton vaimea kahina sitä pois vedettäessä. Kuten Soo-yeon, myös katsojan tekee mieli kääriytyä peittonsa sisään ja laittaa silmät kiinni näkyvältä maailmalta.

Kuva
Suomi-julkaisun masteri on vastaava kuin Tartanin R2-julkaisussa, mikä eroaa korealaisesta Metro R3-julkaisusta  väljähtyneemmällä värimaailmallaan. Anamorfinen 1.85:1-kuva on kuitenkin korkeatasoista.

Kuten mainittu, värit ovat hieman haaleahkot, mutta peilaavat tosin mallikkaasti talon yleistunnelmaa. Mustan taso on hyvä, eivätkä yksityiskohdat peity pimentoon. Kuva on myös yleisilmeeltään tarkka, eikä pehmeyttä ole paria laajempaa otosta lukuun ottamatta juuri havaittavissa. Roskaisuuden ollessa myös minimissä ja reunakorostuksen vähäistä, ei kuvaa voi kuin ylistää.

Ääni
Äänimaailmaa käytetään elokuvassa tehokkaasti, ja levylle tallennettu Dolby Digital 5.1 -ääniraita hoitaa tehtävänsä erinomaisesti. Tilantuntu on käsin kosketeltavaa kameran liikkuessa pitkin talon vanhahtavia käytäviä, samalla kun kaiuttimet tallentavat niin satunnaiset äänet ympäriltä kuin vanhan puulattian pahaa enteilevät narahduksetkin. Äänimaailma on osa elokuvan luomaa selkäpiitä karmivaa tunnelmaa, joka saa talon tuntumaan elävältä.

Elokuvan scoresta vastaavan Byung-woo Lee säveltämä musiikki on ajoittain painajaismaisen piinaavaa, välillä klassisen kepeää pianonsoittoa. Musiikki sopii mainiosti ruudussa näkyviin tilanteisiin. Ääniraita tekee myös oikeutta musiikille, joka soi uhmakkaasti ja tarpeen mukaan myös vatsassa tuntuvan matalalta.

Lisämateriaali
Julkaisu sisältää vain näyttelijöiden elokuvalistaukset sekä trailerin. Muiden julkaisujen runsas lisämateriaali on jäänyt teille tuntemattomille.

Yhteenveto
Pahan yhteys on jälleen visuaalinen ja tunnelmallinen kauhuelokuva Aasiasta, vaikka eroaakin puhtaista kauhuelokuvista hieman draamallisemmalla otteellaan. Mielisairaalasta toipuneiden sisarusten kotiin palaaminen ilkeän äitipuolensa tykö sekoittaa niin lasten kuin katsojienkin pään. Vähän kaikkea yhdistelevän elokuvan heikkoudeksi jää ainoastaan sen päättämättömyys omasta genrestään. Pahan yhteys ei osaa päättää, ollako puhdas kauhuleffa vai psykologinen trilleri. Sen sijaan se pyrkii olemaan kumpaakin, mistä kärsii koko elokuva.

Tekniseltä laadultaan julkaisu on lähes moitteeton. Kuva ja ääni ovat erinomaisella tasolla, vaikka muista julkaisuista löytyvä DTS-raita puuttuukin. Sen sijaan lisämateriaali-osastolla on tyydytty vain muruihin. Muiden julkaisujen useammista kommenttiraidoista, dokumenteista, poistetuista kohtauksista ja haastatteluista on turha haaveillakkaan, Future Filmin jättäessä levylle käytännössä vain elokuvan trailerin. Aasialaiset elokuvat kärsivät tosin kaikki samanlaisesta kohtelusta joutuessaan Suomen markkinoille, joten yhden lafkan piikkiin kaikkea on turha laittaa.