Vuosi 1973, paikkana Espanjan Torremolinos. Eletään viimeisiä vuosia diktaattori Francisco Francon alaisuudessa. Suositussa lomakohteessa mies nimeltä Alfredo López kuvaa eroottista elokuvaa, jonka pääosassa on hänen oma vaimonsa Carmen. He tekevät sitä siitäkin huolimatta, että sellaiset elokuvat olivat kokonaan kiellettyjä. Kuulostaako oudolta? Ohjaaja-käsikirjoittaja Pablo Bergerin mielestä se mahtoi kuulostaa kovin kiintoisalta, sillä hän tutustui Alfredo Lópeziin tarkemmin ja päätti tehdä elokuvan siitä, miten syntyi elokuva, joka julkaistiin alun perin nimellä Las aventuras y desventuras de una viuda muy cachonda, "Kiimaisen lesken seikkailut", ja joka julkaistiin virallisesti vasta 30 vuotta valmistumisensa jälkeen.

Alfredo (Javier Camara) työskentelee tietosanakirjojen ovelta ovelle -myyjänä. Kukaan ei moisista tiiliskivistä ole enää kiinnostunut, ja uusin trendi ovatkin ohuet ja kevyet vihkot. Hänen vaimonsa Carmen (Candela Pena) ei menesty kampaajana sen paremmin, sillä hän saa potkut ja sama kohtalo odottanee myös Alfredia. Tai ei sittenkään. Vaikka tietokirjasarjojen myynti on laskenut lähes nollaan, potkujen sijaan myyntifirma Montoyan pomo Don Carlos (Juan Diego) kertookin Alfredolle jotain aivan uutta; heillä on tekeillä salainen tuote, jota aletaan levittää postimyyntinä kaikkialle pohjoismaihin, ja Alfredolla on mahdollisuus tulla mukaan.

Kaikki viimeiset kirjamyyjät kutsutaan vuoristohotellissa pidettävään seminaariin, missä heille selviävät asian yksityiskohdat. Projektin nimi on sivistyneesti Audiovisuaalinen ensyklopedia ihmisen lisääntymisrituaaleista. Käytännössä heidän olisi kuvattava filmille seksuaaliset kanssakäymisensä, mikä kyllä laittaa harkitsemaan asiaa. Lähes kaikki muut luovuttavat ja lähtevät takaisin Madridiin, mutta Alfredo ja Carmen päättävät kokeilla. Tanskalaisten antaman lyhyen koulutuksen jälkeen he saavat oman kameran ja esimakua tulevasta palkkiostaan.

Enemmän kuin rahaa, Carmen tahtoisi kuitenkin jotain muuta; lapsen. Hän haaveilee vauvasta päivittäin ja toivoo heidän uuden projektinsa lisäävän raskaaksi tulemisen mahdollisuutta. Hieman kankean alun jälkeen hommat alkavat luistaa, ja kamera on alati läsnä jokaisessa aktissa. Näin syntyneet tuotokset miellyttävät Don Carlosia, ja palkka on sen mukainen. Innostuessaan elokuvauksesta toden teolla, Alfredo päättää tehdä kunnon elokuvan amatööripätkien sijaan. Ingmar Bergmanin elokuvista hän saa ideoita, ja käsikirjoitus valmistuukin nopeasti.

Samaan aikaan (heidän itsensä tietämättään) heidän makuuhuone-elokuvansa ovat saavuttaneet paitsi suuren suosion Skandinaviassa, myös tehneet kaitafilmielokuvat halutuiksi, sekä tuottaneet tietysti huikean summan rahaa Don Carlosille. Rahaa luvataan myös Alfredon suureen elokuvaprojektiin, mutta Alfredo tahtoo tehdä elokuvansa mustavalkoisena ja pienellä budjetilla. Kuvausryhmä saapuu Tanskasta, ja elokuvan miespääosaan luvataan huippusuosittu näyttelijä Máximo Valverde. Näin lähdetään toteuttamaan Alfredon unelmaa ja tekemään Espanjan elokuvahistorian ehkä erikoisinta elokuvaa nimeltään Torremolinos 73.

Mielenkiintoinen ja visuaalisesti upea tarina pornoelokuvaklassikon synnystä sopii tavallaan moneen tilanteeseen. Aiheestaan huolimatta elokuva ei sisällä varsinaista pornoa, enimmilläänkin ehkä pehmosellaista. Alastonkohtaukset ovat enemmänkin eroottisia ja komediallisen ujoja. Muutenkin henkilöt ovat juuri sellaisia kuin 70-luvun normaalit espanjalaiset saattoivat olla. Ohjaus on jämäkkää, mutta näyttelijät ovat silti saaneet sopivasti vapautta roolisuorituksiinsa.

Miinuspisteitä tulee kuitenkin elokuvan komediallisuudesta - tai pikemminkin sen puutteesta. Hauskoiksi tarkoitetut pienet jutut eivät naurata ja paikoin mukahauskojen kohtausten katsominen alkaa rasittaa. Sen sijaan enemmänkin Alfredon ihmiskuvana elokuva toimii loistavasti. On hienoa, että joku on tehnyt tällaisen kunnianosoituksen pariskunnalle, jonka olemassaoloa jopa osa kuvausryhmästä rohkeni epäillä, ja joiden ainoaksi jäänyt elokuva päätyi kulttiklassikoksi Espanjan elokuva-arkistoon.

1970-luvun tunnelmaa on haettu onnistuneesti muokkaamalla kuvasta erittäin sileä ja tasainen. Haaleat värit ja sinertävä yleissävy yhdistettynä upeaan valaistukseen tekevät kuvasta todella hienon. Vaikka erittäin puhtaassa kuvassa on paljon tasaista pintaa ja samoja värisävyjä äärimmäisen paljon, lopputulos onnistuu silti näyttämään erinomaisen hyvältä. Valaistukseen on todella panostettu, sillä jokainen pienikin yksityiskohta valojen ja varjojen suhteen on hiottu loppuun saakka.

Olisipa äänipuolelle panostettu yhtä paljon. Dolby Digital 2.0 -muotoinen ääniraita on melko hirveä. Jos ärsyttävällä musiikilla ja liian kaukaa äänitetyllä dialogilla on tavoiteltu jotain vuosikymmenten takaista, siinä on epäonnistuttu. Nyt äänet tekee mieli mykistää vähän väliä tai vähintäänkin katsoa elokuva hiljaisella voimakkuudella.

Osittain elokuvan hengen mukaisesti kaitafilmikameralla kuvatussa dokumentissa näyttelijät ja tuotantotiimin jäsenet kertovat syvemmin elokuvan hahmoista ja siitä, miten elokuva syntyi. Sinänsä taiteellinen ja monipuolinen dokumentti kestää noin puoli tuntia, ja kaikessa värikkyydessään se alkaa tylsistyttää jo puolivälissä. Lisäksi tarjolla on elokuvan traileri.

Tyylikäs elokuva on taidolla tehty ja erikoinen muutenkin kuin aiheensa puolesta. 1970-luvun tunnelma välittyy hienosti ja näyttelijät tekevät hyvää työtä. Komediana Torremolinos 73 ei kuitenkaan tarjoa mitään kovin hauskaa. Pikkuhupaisana taidenautintona suosittelisin tätä kaikille espanjalaisen elokuvan ystäville.