Showpainija mursi Stallonen niskan kuvauksissa
Otto Korpinen, Ke, 06/01/2010 - 12:41

Hollywoodin kovanaama Sylvester Stallone kertoo, että hänen uuden The Expendables -elokuvansa toimintakohtaukset ovat niin realistisia, että hän mursi niskansa kuvauksissa. Stallonen käsikirjoittaman ja ohjaaman The Expendablesin näyttelijäkaarti on täynnä toimintatähtien kermaa. Elokuvaa tähdittävät muun muassa Arnold Schwarzenegger, Bruce Willis, Jason Statham, Dolph Lundgren ja Mickey Rourke.
 
Stallonen kahakka kehänimellä "Stone Cold" tunnetun wrestling-tähti Steve Austinin kanssa kehkeytyi niin "häijyksi", että Stallone täytyi leikata niskaan tulleen hiusmurtuman vuoksi. "Seitsemän toinen toistaan kovempaa kaveria löylytti toisiaan", Stallone muistelee. "Tämä ei ole vitsi: stuntmiehemme anoivat armoa."

"Itse asiassa kamppailuni Stone Cold Steve Austinin kanssa oli niin häijy, että sain hiusmurtuman niskaani. En vitsaile. En ole kertonut tästä kenellekään, mutta minulla täytyi käydä jälkikäteen hyvin vakavassa leikkauksessa", Stallone toteaa. "Minulla on nyt metallilevy niskassani."

Stallone kertoo tavoittelevansa aina mahdollisimman realistista kuvausta väkivallasta. Samalla hän muistelee myös, mitä tapahtui Rocky IV:n nyrkkeilymittelössä Dolph Lundgrenia vastaan. "Käskin häntä tyrmäämään minut, kun kamerat kuvasivat. Eräässä kohdassa hän löi minua niin lujaa päälaelle, että tunsin selkärankani puristuvan."

"Seuraavaksi hän löi kaikkivaltiaan kohokoukun. Sinä iltana minun rintani ja sydämeni alkoivat turvota, ja minut piti kuljettaa helikopteriambulanssilla hotelliltani läheiselle ensiapuasemalle. Minulle kerrottiin, että Dolph iski kylkiluuni rintani sisään, jolloin sydämeni jäi puristuksiin", Stallone kertoo kauhunhetkistään. "Jos se olisi paisunut yhtään enempää, olisin kuollut."

Tämän jälkeen Stallonekin huomautti Lundgrenille, että kyseessä on pelkkä elokuva. Asiasta kertovat FHM Magazine ja The Daily Telegraph.

Lähde: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016