Juuri kun Suomessa saatiin seitsemäs tuotantokausi pakettiin hittisarjasta 24, maailmalta kuuluu vuorokauden aikana tapahtuvien terroristijahtien ystäville hyviä uutisia. Tuotantoyhtiö Fox on kiusannut 24-sarjan faneja jo pitkään mahdollisella 24-elokuvalla, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että Jack Bauer (Kiefer Sutherland, kuvassa) pääsee vihdoin myös valkokankaille.
Kauan odotettua filmatisointia on palkattu käsikirjoittamaan Billy Ray, jonka ansiolistalta löytyvät mm. hienot ohjaustyöt Shattered Glass (2003) ja Breach (2007) sekä käsikirjoitukset elokuviin Flightplan (2005) ja State of Play (2009).
Fox ei ole ilmoittanut jatkuuko 24 vielä yhdeksännelle kaudelle, mutta yhtiön edustajien mukaan asiasta annetaan lausunto aivan näinä päivinä, sillä Yhdysvalloissa jo pyörivän kahdeksannen kauden kuvaukset päättyvät maaliskuun lopussa.
Jos katsojaluvut tyydyttävät tuottajia ja Jack Bauer jatkaa terroristien metsästystä vielä yhden kauden tv:ssä, itse elokuvaversiokin siirtyy tulevaisuuteen vähintään vuodella.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja