Vihreän papaijan tuoksu kertoo ohjaaja-käsikirjoittaja Anh Húng Trânin henkilökohtaisista lapsuuden muistoista. Siihen aikaan kaikki vietnamilaiset osasivat valmistaa papaijaa ruoaksi, ja veitsellä hedelmää lyödessä syntyvä erikoinen ääni kuului usein naapuriin asti. Papaija oli osa jokapäiväistä ateriaa, ja koska sen valmistaminen kuului naisille, vihreästä papaijasta kehittyi nopeasti naisten työn symboli.

Elokuvassa palvelustyttö nimeltä Múi (Man San Lu) aloittaa 10-vuotiaana työt varakkaassa vietnamilaisperheessä. Perheen äiti (Hòa Hôi Vuong) pitää Múita kuin omana tyttärenään ja kohtelee häntä suotuisasti. Vanhempi palvelija (Nguyên 'Anh Hoa) opettaa Múille palvelustytön tehtävät ja nuori tyttö onnistuukin niissä hienosti. Tehtäviin kuuluu perinteistä kodinhoitoa, siivoamista ja ruoan valmistusta sekä sen tarjoilua.

Perheen isä (Ngoc Trung Tran) häipyy eräänä päivänä tiehensä ja vie kaiken rahallisen omaisuuden mukanaan. Tyyriimpään elämäntyyliin tottunut äiti joutuu tiukan paikan eteen joutuessaan elättämään koko talon väen myymällä kankaita ja ompelutarvikkeita. Tilanne ei kuitenkaan pahemmin vaikuta köyhyyteen tottuneeseen Múihin. Hän tekee yhä työnsä esimerkillisesti ja ihailee välillä pieniä luonnon ihmeitä, vaikka perheen ilkeät pikkupojat tekevätkin kaikkensa ärsyttääkseen häntä.

10 vuotta myöhemmin Múi (Nu Yên-Khê Trân) on varttunut aikuiseksi. Hän päätyy jatkamaan palvelustytön uraa toiseen talouteen, ja edessä ovat nyt myös aikuisuuden mukana tuomat haasteet.

Kahdelle eri ajanjaksolle sijoittuva elokuva seuraa Múin varttumista pikkutytöstä aikuiseksi 1900-luvun puolivälin Vietnamissa. Sinänsä yksinkertaisessa tarinassa ei tunnu olevan aluksi kovinkaan paljon järkeä. Elokuva kuvaa kuitenkin vietnamilaisperheen arkea maailmassa, joka sittemmin on pommitettu maan tasalle, mikä tavallaan jo herättää kiinnostuksen. Loppujen lopuksi juuri elokuvan yksinkertaisuus tekee siitä hyvän. Hitaasti ja harkiten luodusta maailmasta tuodaan esille runsaasti yksityiskohtia ja kokonaisuus rakentuu vakaasti. Varsinaisena kantavana voimana voisi pitää aivan täydellistä kuvausta. Kamera liikkuu kuin unelma, ja jokainen otos on myös tarkkaan harkittu sekä viimeisen päälle suunniteltu. Vasta toinen katselukerta saa huomaamaan elokuvan todellisen erinomaisuuden.

Ihmiset ovat rauhallisia ja hillitysti käyttäytyviä, kuten kaikki tuolla päin maailmaa. Pirteää huumoria elokuvaan tuovat perheen lapset, joista etenkin piereskelevä pikkupoika tarjoaa hyvät naurut. Aasialaisissa elokuvissa nähdäänkin usein omapäisiä ja pientä pahaa tekeviä lapsia. Esimerkkeinä vaikkapa Kim Ki Dukin Viisi vuodenaikaa (2003) ja Edward Yangin 1+2 (2000), jotka molemmat muistuttavat Vihreän papaijan tuoksua myös tunnelmansa puolesta.

Miljöö on yksi elokuvan mielenkiintoisimmista asioista. Vaikka suuri osa elokuvasta tapahtuu suuressa talossa ja sen pihapiirissä, on kaikki silti kuvattu studiossa, vieläpä Ranskassa. Värejä ja elämää pursuavaa puutarhaa ei hevin uskoisi lavastetuksi. Kuivat pensaan karahkat on herätetty hämmästyttävästi takaisin eloon liimaamalla niihin uusia lehtiä ja kukkasia. Myös kaikki rakennukset ovat upeaa lavastetyötä. Näissä maisemissa kelpaa kameran liikkua.

Vihreän papaijan tuoksu on erilainen elokuva. Se lumoaa yksinkertaisella kauneudellaan ja tarjoaa oivaa vastapainoa esimerkiksi amerikkalaisille elokuville. Mainstream-elokuviin tottuneille tämä ei tarjonne juuri mitään. Muille tämä on yhtä aikaa sekä rentoutumistuokio sekä hieno taideteos, jonka varmasti tahtoo katsoa joskus uudelleen.

1.66:1-suhteinen kuva on erittäin filmimäinen. Värit ovat muuten hyvät, mutta kuva on hieman haalea. Erityisesti tumman pään sävyt toistuvat kuitenkin erittäin hyvin. Yksi filmin ja digitaalisen median eroistahan on, että filmi pystyy toistamaan mustan eri sävyt paremmin. Tässä tapauksessa siirto DVD:lle on tapahtunut hienosti ja lopputulos on samaa luokkaa kuin katselisi elokuvaa filmiprojektorilta. Tätä tunnetta lisäävät myös minimaalisen pienet valkoiset roskat, joita kuvassa esiintyy.

Kuvauksesta tulee kuitenkin runsaasti lisäpisteitä. Kameran liikkeet ovat upeita, kuvat ovat pitkiä ja leikkauksia on melko vähän. Tarkka ja täsmällinen kuvaus onkin ehdottomasti tämän elokuvan parasta antia. Näin hienoa jälkeä harvoin näkee.

Ääniraita on vain Dolby Digital Mono, mutta sitä on käytetty hienosti hyväksi. Ääniraidan sisältäessä pelkästään puhetta, luonnon ääniä ja akustista musiikkia, näinkin vaatimaton ääniraita hoitaa kyllä tehtävänsä. Ylitse lentävät lentokoneet, sirkuttavat linnut ja solisevat vedet laajentavat onnistuneesti maailmaa, jota kuvassa ei näy. Itse dialogia on kuitenkin erittäin vähän ja sitä on käytetty vain tarvittaessa. Lähes läpi elokuvan kuultavat luonnon äänet ja akustinen musiikki tekevät elokuvasta erityisen rentouttavan. Tätä voisi katsella vaikka joogatessa.

Pohjoismainen julkaisu sisältää ainoastaan viisi vaatimatonta filmografiaa.

Vihreän papaijan tuoksu on idealtaan melko yksinkertainen, mutta mestarillisen hienosti tehty elokuva vietnamilaisen perheen arjesta. Se onnistuu myös herättämään hassusti mielenkiinnon vietnamilaisia ruokia kohtaan. DVD-julkaisun kuva muistuttaa paljon filmiä ja vaatimaton ääniraita on käytetty hienosti hyväksi. Teknisiä puutteita löytyy jonkin verran, mutta elokuva on silti katsomisen arvoinen, mikäli aasialaiset klassikkoelokuvat kiinnostavat.