Herkules, suomalaisittain Herakles, on kreikkalaisen mytologian tunnetuimpia hahmoja. Ylijumala Zeuksen maanpäällisenä poikana hän on suorittanut tarinoissa suuria urotekoja, jotka ovat vuosien varrella toimineet lukuisten elokuvien innoittajina; muun muassa Disney teki oman piirretyn versionsa Herkuleksen seikkailuista.
Herkules syntyi ei-toivottuna lapsena. Kuitenkin jo hänen nuoruudessaan havaittiin, ettei kyseessä ole tavallinen kaduntallaaja. Höntyilevästä nuoresta miehestä kasvoi lihaskimppu, jonka elämä ei kuitenkaan ollut kaikista helpoimpia. Hän meni naimisiin naisen kanssa, joka ei rakastanut häntä. Salaliiton uhriksi joutunut Herkules surmasi huumattuna omat lapsensa ja joutui sovittamaan tekonsa 12 sankariteolla, joista useimmat miehestä kertovat tarinat kertovatkin.
Vuonna 2004 valmistunut tuotantoyhtiö Hallmarkin tv-elokuva Hercules kertoo tämän miehen tarinan nuoruudesta urotöihin. Pelkkä kasvutarina ja makoisat mättelyt voimamiehen ja hirviöiden välillä eivät ole riittäneet, vaan elokuvaan on lisätty valtataistelua, ihmissuhdedraamaa ja sitä kautta paljon tavaraa, jonka olisi voinut karsia pois.
Varsinainen ongelma elokuvassa on kuitenkin se, että se yrittää olla megaluokan historiallinen spektaakkeli minimaalisella budjetilla. Pituuttakin on kertynyt vajaat kolme tuntia, mutta tämä aika ei pysy hallitusti kasassa, kuten suuremman luokan elokuvissa. Jotain kertoo turhasta kerronnasta se, että tarinasta on tylysti karsittu puolet sankariteoista ja vain kuusi mainitaan edes tehdyksi. Myös tietokonetehosteita on lisätty, mutta nykyään saa naapurin finninaamainen nörttikin parempaa jälkeä kotikoneellaan.
Pääosassa patsastelee Paul Telfer, joka on vasta muutamasta elokuvatyöstään huolimatta kohoamassa kovaksi tekijäksi historiallisten b-elokuvien parissa. Herculeksen lisäksi mies seikkailee Spartacuksen ja Aleksanteri Suuren halpaversioissa. Näyttelynkyvyt eivät ehkä ole miehellä niitä loistavimpia, mutta pepsodent-hymy ja huippuunsa bodattu vartalo pelastavat paljon tämäntyylisissä tuotoksissa. Muissa rooleissa on hieman tunnetumpia nimiä, kovimpina entinen Bond Timothy Dalton ja Taru sormusten herrasta -trilogian Samina tunnettu Sean Astin.
Hercules tarjoaa kyllä uutta tietoa itse sankarista, mutta tukahtuu kuitenkin ennen pitkää omaan pituuteensa. Tarinaan on yksinkertaisesti yritetty saada liikaa kaikkea, jolloin yksikään osa-alue ei oikeastaan erotu edukseen. Elokuvaa voi varauksella suositella ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita antiikin Kreikan mystiikasta, mutta historiallista spektaakkelia hakevien kannattaa ennemmin kääntyä Gladiaattorin tai sen ainoan alkuperäisen, Stanley Kubrickin Spartacuksen puoleen.
Anamorfinen (1.78:1) kuva on peruslaatua, toisinaan ulkokohtauksissa jopa yllättävän terävä. Yökohtaukset tahtovat kuitenkin toisinaan vetää mustaa sinisen puolelle. Kuvauskaan ei tarjoa yllätyksiä, mutta muutamassa kohtauksessa näkyy suoria lainauksia Taru Sormusten Herrasta -trilogiasta. Vuorilla kamera pyörii sankarien ympärillä samaan malliin ja ekstroista selviääkin, yllätys yllätys, että elokuva on kuvattu Uudessa-Seelannissa.
Ääniraitana on Dolby Digital 5.1. Suhinaa ei oikeastaan esiinny, vaan miekan kalskeet ja hevosten hirnahtelut toistuvat melko mallikkaasti. Ongelmana kuitenkin on, että kaikki äänet toistuvat lähinnä etukaiuttimista. Musiikkina on sitä tavallista sankarimusiikkia, patarummuin ja torvin höystettynä. Äänimaailma on kuitenkin hyvin suunniteltu ja toteutettu.
Ekstroina on viisi lyhyttä, reilun viiden minuutin pituista haastattelua, joissa Telfer, Dalton, Astin, Leelee Sobieski ja Elizabeth Perkins kertovat elokuvasta. Oikeastaan ne eivät tarjoa mitään kiinnostavaa ja mukana on paljon turhaa lässytystä ja kilpakehumista. Haastatteluissa ei ole tekstityksiä ja toisinaan varsinkin kysymyksistä on vaikeaa saada selvää taustakohinan vuoksi. Muina ekstroina ovat kolme traileria ja päänäyttelijöiden ”Talent Filet”.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja