Alfred Hitchcockin tunnetuin ja parhaaksi väitetty elokuva, Psyko, pelotteli katsojia ensimmäisen kerran 1960-luvulla, jolloin se tuli ensi-iltaan. Ennakkonäytökset kiellettyään Hitchcock sai huonoja arvosteluja kriitikoilta, jotka eivät viihtyneet maksavan yleisön seassa. Yleisö kuitenkin rakasti elokuvaa, ja siitä muodostui nopeasti maailmanlaajuinen menestystarina.

Tämä menestys toi julkisuuteen myös aiemmin teattereissa ja tunnetummissa elokuvissa esiintyneen Anthony Perkinsin. Hänen esittämänsä Norman Bates on kiistatta yksi elokuvahistorian tunnetuimpia - ja karmivimpia hahmoja. Yksinään erakkona asustellut Norman pitää pystyssä perheensä perustamaa pientä motellia. Asiakkaita kohtaan hän on aivan tavallinen ja palveluhenkinen nuorukainen, mutta asioilla on aina kääntöpuolensa.

Sihteeri Marion Crane (Janet Leigh) saa oivan tilaisuuden kavaltaa työpaikaltaan 40 000 dollaria. Rahat mukanaan hän pakenee kaupungista ja rankkasateessa päätyy majoittumaan Bates Motelliin, joka on uusien liikennejärjestelyjen vuoksi jäänyt valtaväylästä pahasti sivuun. Samoin on käynyt motellin pitäjälle, Norman Batesille.

Marioniin ihastuttuaan Norman tekee kaikkensa saadakseen viettää edes vähän aikaa hänen kanssaan. Heidän lupaavasti alkanut tuttavuutensa saa ikävän lopun Normanin vanhan ja sairaan äidin puukottaessa Marionin kuoliaaksi. Norman ei voi muuta kuin siivota jäljet ja esittää kuin ei olisi koskaan tavannutkaan Marionia. Yksityisetsivä Arbogastille (Martin Balsam) valehtelu ei olekaan kovin helppoa, ja pian Normanista tulee pääepäilty Marionin - ja hänen kavaltamiensa rahojen katoamiseen.

Kuuluisa suihkukohtaus aiheutti aikanaan melkoisen kohun, mutta kyseinen kohtaus on itseasiassa erittäin siisti. Siinä ei näy lainkaan eroottisia alueita eikä veitsen iskujakaan näytetä. Siisteyttä on pidetty yllä myös erittäin vähäisellä veren määrällä. Jutun nerokkuus perustui siihen, että katsoja sai kuvitella loput omassa mielessään. Nykyään, kun valkokankaalla on nähty äärettömän väkivaltaisiakin asioita, tuntuu kyseinen suihkukohtaus melko mitäänsanomattomalta. Vika ei kuitenkaan ole elokuvassa, vaan katsojissa, joiden silmät nykyajan viihde on turruttanut. Omaa hohtoaan Psyko on vuosien saatossa menettänyt vain vähän. Erinomaisena jännityselokuvana se toimii oivallisesti vielä lähes puolen vuosisadan jälkeenkin.

Ainoaksi ärsyttäväksi piirteeksi elokuvassa muodostuu Normanin tyhmyys, joka tuntuu jopa liioitellulta. Kun yleensä henkisesti sairaat murhaajat elokuvissa ovat älykkäitä ja osaavat johdatella poliisien ajatuksia, on Norman lähes vastakohta tälle. Mies mokaa kaiken mahdollisen ja käyttäytyy niin selkeästi, että tyhmempikin yksityisetsivä tietäisi hänet murhaajaksi. Toisaalta ehkä tätä Hitchcock on halunnutkin yhdessä käsikirjoittaja Joseph Stefanon kanssa heidän halutessaan muuttaa Normanin hahmoa sympaattisemmaksi ja helpommin lähestyttäväksi.

Robert Blochin romaaniin perustuva Psyko poiki myös peräti kolme jatko-osaa, joista ensimmäinen aiheutti suuriakin kauhunväreitä. Kaikissa jatko-osissa pääosaa näytteli Anthony Perkins. Vuonna 1983 valmistuneessa Psyko II:ssa Perkins tuntui samaistuneen Norman Batesiin niin syvästi, että ensimmäiseen osaan verrattuna Norman oli aidompi ja paljon karmivampi. Tässä alkuperäisessä versiossa Normanin hahmo on vielä melko laimea, mutta silti ihan toimiva. Vuoden 1998 uusintaversiosta ei kannata edes puhua samaan hengenvetoon.

Normania pelottavammaksi asiaksi elokuvassa nousee vain hänen suuri talonsa. Mäen päällä yksin ja aavemaisena kohoava mörskä on ehkä pelottavin ja uhkaavin rakennus ikinä. Talo tuntuu jopa niin elävältä, että se olisi voinut hyvin olla Stephen Kingin luomus.

Psyko on kuitenkin kiistatta suuri klassikko, ja sellaisena se tulee aina pysymään. Hitchcock teki työryhmineen hienoa työtä, joka on säilynyt tuleville sukupolville saakka, vaikkakaan ei enää yhtä pelottavana. Kokonaisuus kuitenkin toimii hienosti, ja jos jostain haetaan erityisiä plussapisteitä, ne tulevat ehdottomasti ohjauksesta. Eipä siihen ole vastaan väittämistä, Hitchcock oli suuri ja taitava mies.

Näinkin vanhaksi kuva on ällistyttävän hyvä. Missään ei ole mainintaa remasteroinnista, joten kuva lienee jopa alkuperäinen. Vaikka filmissä pystyjuovia esiintyykin, on varsinaisten roskien määrä erittäin vähäinen. Mustavalkoinen kuva on kontrastiltaan ja kirkkaudeltaan hyvä, joskin odotetusti hivenen pehmeä ja filmimäinen. Kuvasuhteena on ei-anamorfinen 1.85:1.

Monoraidalla kulkeva ääni kuuluu hyvin etenkin dialogin osalta. Tehosteet ja Bernard Herrmannin musiikki lyövät ajoittain yli, ja huonosta äänityksestä johtuen nämä myös hieman särkevät.

Lisämateriaalia on koostettu jälkeenpäin, ja tarjolla on muun muassa muhkea, yli puolitoistatuntinen dokumentti, joka tarjoaa mielenkiintoista tietoa elokuvan tekemisestä sekä tekijöiden mietteitä ja muistelmia. Tämän lisäksi saatavilla on elokuvateattereissa aikoinaan pyörineitä trailereita, suihkukohtaus ilman musiikkia, elokuvan julkaisuun liittyvä dokumentti, kuvagalleria, tuotantoluonnoksia sekä 4-sivuinen kansivihkonen, missä kerrotaan pääkohdat elokuvan julkaisemisesta. Muutamilla lisämateriaaleilla esittelijänä toimii itse Hitchcock.

Alfred Hitchcock oli maailman tunnetuimpia elokuvantekijöitä, ja Psyko on hänen ehkä tunnetuin elokuvansa. Se kertoo pelottavan tarinan Norman Batesista ja hänen äidistään, tarinan, jota ei voi sen nähtyään unohtaa. Julkaisu on hyvälaatuinen, suurimmat puutteet ovat vain ääniraidassa. Koossa on ehdottomasti yksi tärkeimpiä elokuvaklassikoita kautta aikojen, vaikka sen voimaa ovatkin vuodet syöneet. Tämän elokuvan katsominen kuulunee yleissivistykseen, ja innokkaimmat harrastajat eivät saa nukutuksi ilman tätä julkaisua hyllyssään.