Elokuva
Ruotsissa osataan. Siitä kertovat lukuisat kansainvälisesti menestyneet laatuelokuvat, joista yhtenä kirkkaimpana tähtenä komeilee jo jonkinlaisen klassikon maineen saavuttanut teinitarina Fucking Åmål.
Realistisesta kuvaustyylistään tunnetun Lukas Moodyssonin ohjaama elokuva kertoo Åmålin pikkukaupungin nuorista.

Elin Olsson (Alexandra Dahlström) on kaunis ja poikien keskuudessa suosittu tyttö, joka tahtoisi elämäänsä jotain jännittävää. Elämä pikkukaupungissa tylsistyttää, eikä mikään inhota enempää kuin tulevaisuudenkuva omasta perheestä, autosta ja asunnosta. Samaan kaupunkiin on muuttanut myös hyljeksitty ja hiljainen Agnes Ahlberg (Rebecca Liljeberg), jonka ainoa kaveri on pyörätuolissa istuva Viktoria (Josefine Nyberg). Agnesilla on kuitenkin oma pieni salaisuutensa; hän on ihastunut Eliniin.

Raikkaalla tavalla kuvattu tarina on suorastaan ihastuttava kertomus kahden nuoren rakkaudesta. Erikoisen siitä tekee vielä se, että molemmat romanssin osapuolet ovat tyttöjä. Kaupungin teinipojat esitetäänkin tyhminä ja pinnallisina, juuri sellaisina millaisina he itse pitävät tyttöjä. Poikien tyhmyys ja yksinkertaisuus on realistisuudessaan jopa hauskaa. Ei siis mikään ihme, että tytöt löytävät toisensa.

Ohjaus on huikeaa jälkeä. Tästä ei voi luonnollisemmaksi enää mennä. Nuoresta iästään huolimatta näyttelijät ovat aivan loistavia, joten yhteistyö Moodyssonin kanssa lienee sujunut kuin tanssi. Useat kohtaukset onkin toteutettu improvisoimalla vähintään vuorosanojen osalta. Realismia on lisätty niin zoomailevalla kameralla kuin myös äänimaailman käytöllä. Musiikit kuullaan vain stereoiden kautta soitettuna. Muutenkin tunnelma on saatu luotua sellaiseksi, että katsoja tuntee olevansa aidosti kohtauksissa läsnä, tapahtuivatpa ne sitten tyttöjen huoneessa, puistossa tai moottoritiellä.

Fucking Åmal on kaikin puolin onnistunut elokuva, joka yllättää enemmän kuin positiivisesti. Ensimmäisellä katsontakerralla huomaa tulleensa täysin harhaanjohdetuksi, ellei ole tiennyt tyttöjen välisestä ystävyydestä etukäteen. Tässä tapauksessa juoni lähtee kulkemaan juuri sellaista tietä, mitä sen ei ole odottanut kulkevan. Vaikka tietäisikin mistä elokuvassa on kyse, jokainen katselukerta tuottaa silti aina yhtä suuren ilon. Yksinkertaisuudessaan jopa nerokkaat lähtökohdat kuljettavat mukanaan niin tiiviisti, ettei voi kuin katsoa tarinan loppuun saakka. Siellä tarjotaankin sellaista tyydytystä, että aito onnellisuuden tunne on väistämätön.

Erittäin liikkuva 1.85:1-suhteen kuva on tarkoituksella erittäin rösöinen ja väreiltään haalistettu. Vaikka teknisesti kuva ei loista, täytyy myöntää, ettei se tässä elokuvassa voisi parempi olla. Pisteitä tulee myös persoonallisesta kuvauksesta ja leikkauksesta.

Dolby Surround 2.1 -ääniraita kuulostaa melkoisesti kotivideokameran äänitykseltä. Sitä se ei oikeasti ole, vaan realistisuudessa on onnistuttu tälläkin saralla. Puhe kuuluu hyvin, eikä särinää esiinny. Musiikki soitetaan elokuvassa näkyvistä stereoista, lukuun ottamatta yksinkertaisen toimivia tehosteita, joissa musiikki laajennetaan hukuttamaan muut kohtauksen äänet. Muita kikkailuja elokuva ei tarvitsekaan, joten 2-kanavainen ääniraita kelpaa hyvin.

Julkaisu sisältää ohjaajan sekä viiden näyttelijän elämäkerrat, trailerin sekä ohjaajan ruotsinkielisen kommenttiraidan (ilman tekstitystä). Lisänä on vielä lyhyt tekstiruutu elokuvan menestyksestä maailmalla.

Mikäli useimmat teinielokuvat tuntuvat huonoilta ja kliseisiltä toistensa kopioilta, kannattaa suunnata katse Fucking Åmålin puoleen. Lukas Moodyssonin tähän asti paras elokuva kiilaa kiistämättä nuorisoelokuvien kärkeen. Ruotsalaisen pikkukaupungin nuorten elämää kuvataan realistisesti, ja persoonallinen elokuva jättää jälkeensä ihanan onnellisen olotilan, rohkaisee tekemään ratkaisuja, ja kannustaa katsomaan toistekin.