Käsikirjoittaja Charlie Kaufmanin elokuvista kirjoittaminen on aina vaikea tehtävä. Katsoja tietää saaneensa miehen omalaatuisesta ajatuksen juoksusta kiinni jo elokuvan alkuhetkistä lähtien, mutta pinnan alle jää aina jotain pieniä yksityiskohtia odottamaan alitajunnan hyväksyntään. Tämän takia onkin hyvä antaa miehen elokuvien vaikuttaa ainakin hetken verran, jotta osaa järjestää ajatuksensa ja mielipiteensä elokuvan suhteen. Elokuvien haudunta auttaa myös näkemään sen, mitä Kaufman haluaa katsojien näkevän hänen silmiensä kautta sekä kokea sen, minkä Kaufman on itse kokenut käsikirjoitusprosessin kautta.

Kaufmanin uusin tuotos, Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind), vie katsojan parisuhdedraaman keskelle, tai ainakin näin aluksi antaa ymmärtää. Lopulta katsoja huomaa, että suoraviivainen kerronta ja tarinankuljetus voidaan unohtaa, ja antaa tilaa monimutkaisemmalla kronologista järjestystä rikkovalle kerronnalle, joka samalla kiehtoo, mutta myös luo depressiivisen olotilan. Tällaistako elämä on Kaufmanin silmien kautta?

Tahrattoman mielen kuvauksen voi aloittaa, kun siteraa Alexander Popen runoa Eloisa to Abelard, joka toimi innoituksena elokuvan nimelle:

Tahraton mieli on matka yhden miehen, Joel Barishin (Jim Carrey), ajatusmaailmaan, sekä tämän parisuhdeongelmiinsa tyttöystävänsä Clementine Kruczynskin (Kate Winslet) kanssa. Eräänä aamuna Barsih huomaa tuntevansa vetoa Montauk-nimistä paikkaa kohtaa. Hän ei tiedä miksi, hän vain tietää, että tänään hänen on lintsattava töistä ja lähdettävä kohti Montaukia. Perille päästyään Barish huomaa, että Montaukin kylmällä rannalla ei ole ketään muita kuin punatakkinen nainen ja hylätty talo. Tuntuu kuin nämä asiat liittyisivät jotenkin Barishin outoon tunteeseen, mutta hän on liian ujo kysyäkseen naiselta mitään. Pitkän päivän päätteeksi junamatka kotiin tuo punatakkisen naisen ja Barishin vihdoinkin juttusille. Nainen kertoo nimekseen Clementine Kruczynskin. Mutta hetkinen, eikö hän juuri olekin Joel Barishin tyttöystävä? Vastaus on helppo: On, ei ja tulee olemaan. Kuulostaako helpolta? Sen ei ole tarkoituskaan, tämä on Charlie Kaufman -elokuva.

Tahraton mieli kertoo monestakin asiasta. Se kertoo kuinka haluamme unohtaa menneen ja keskittyä tulevaisuuteen, siitä kuinka lopullinen tuska tekee elämästä elämisen arvoisen, sillä kaiken sen kivun ja surun jälkeen onni on jälleen löydettävissä. Kenties samasta henkilöstä, kenties jostain muualta, vaikka Montaukin hiekkarannoilta. Tieto lisää tuskaa, mutta tiettyjen asioiden unohtaminen voi olla kuolemaksi - ei kuitenkaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Tohtori Howard Mierzwiak (Tom Wilkinson) on kehittänyt menetelmän, jonka avulla tietyt muistot voidaan pyyhkiä mielestä. Monet ovat tätä kokeilleet, mutta vain yksi on tähän mennessä yrittänyt tätä vastustaa huomatessaan erheensä.

Yhdessä Ohjaaja Michel Gondryn kanssa Charlie Kaufman vie katsojan tosirakkauden, unohduksen, kaipuun ja muistojen pyyhkimisen utuiselle vuoristoradalle, jossa yksinäiset sielut kohtaavat ja eroavat. Elokuvassa kaikki ovat pareja, mutta samalla kukaan ei tunne olevansa kokonainen. Tuntuu kuin jotain puuttuisi heidän elämistään. Mitä sinä tekisit, jos voisit aloittaa kaiken uudelleen alusta? Tekisitkö mitään toisin, katuisitko mitään vai kulkisiko elämä samaa ennaltamäärättyä rataa? Näihin kysymyksiin Kaufman ja Gondry koittavat vastata parhaimpansa mukaan, tai ainakin antaa aiheeseen uuden näkökulman.

Jim Carrey aloitti uransa kumimaisena koomikkona, mutta Truman Shown myötä mies on panostanut myös draamaan. Tahraton mieli onkin miehen tähän astisen uran suurin koetinkivi. Siinä yhdistyy vahva draamaosaaminen ja ahdistuneen miehen roolin näytteleminen. Sanotaankin, että elokuvaa varten ohjaaja Gondry pyysi Carreyta kääntämään kaiken sen ulospäin virtaavan energiansa sisällepäin, jotta päästäisiin haluttuun lopputulokseen. Jim Carrey tekeekin elokuvassa erittäin vakuuttavan suorituksen. Naispääosa on varattu tunnetulle Titanic-näyttelijälle, Kate Winsletille. Winslet onnistuneesti tulkitsee lievästi epätasapainoista, mutta silti rakastettavaa Clementinea sellaisella antaumuksella, että katsojan on pakko antautua Carreyn ja Winsletin yhteiselle kemialle ja tulkinnalle epävakaasta, mutta silti toisiaan rakastavasta pariskunnasta.

Visuaalinen lähestymistapa elokuvaan on myös kiehtova. Katsoja huomaa, että Gondry yhdessä kuvaaja Ellen Kurasin kanssa ovat valinneet haalean ja hiukan värittömän maailman kuvaamaan Joelin yksiulotteista ja osittain tylsää luonnetta. Vastapainona kameran liikehdintä on puolestaan käsivarakuvausta ja välillä jopa harhailevaa, tämä voidaan, tai ainakin minä tulkitsin tämän heijastavan Clementinen epätasaista ja samalla ailahtelevaa persoonallisuutta.

Elokuvan musiikeista vastannut Jon Brion on luonut tilanteeseen sopivan tunnelmallisen kokoelman haikeita kappaleita, jotka toimivat itse elokuvassa varsin loistavasti, mutta ilman kuvallista tukea eivät saa aikaan läheskään niin vahvoja reaktioita.

Tahraton mieli on erittäin koskettava tarina kahdesta toisistaan totaalisesti eroavista henkilöistä, joiden rakkaus vetää puoleensa, vaikka kaikki muistin rippeet on pyyhitty mielestä. Onko se kohtalo, vai vain puhdas kokoelma sattumia. Kaufman ja Gondry onnistuvat luomaan uudenlaista (ei kuitenkaan täysin uutta) kerrontaa tarinaan ja tuovat lisänsä omista kokemuksistaan tähän draamantäyteiseen elokuvaan, joka ei jätä katsojaa kylmäksi tarkkailijaksi, vaan vetää hänet mukaan tarinaan. Jos minun olisi tiivistettävä yksi ylistävä lause tätä elokuvaa kohtaan menisi se joten kuten näin: "Ehdottomasti vuoden paras elokuvakokemus tähän mennessä, ja yksi parhaista elokuvakokemuksista pitkään aikaan". Gondry ja Kaufman koskettavat katsojaa syvälle, samalla antaen hänelle paljon pohdittavaa. Tahraton mieli ei ole helppoa katsottavaa, mutta se antaa paljon, jos vain jaksaa paneutua elokuvan kiehtovaan maailmaan. Elokuva jättää katsojan oman onnensa nojaan heti alkumetreillä. Se on jokaisesta itsestään kiinni, että hyppääkö junan kyytiin kohti mystistä Montaukin rantaa, vai jääkö katsoja laiturille seisomaan tunteetomana ja kylmänä, ilman halua kokeilla jotain aivan uutta