Elokuva
Ohjaaja Paul McGuigan ei ole luultavasti monellekaan tuttu nimi. Miehen ohjaustöihin lukeutuu lähinnä pienehkön budjetin rikoselokuvia ja jännäreitä, jotka eivät ole nousseet keskitason yläpuolelle millään osa-alueella. McGuiganin viimeisin ohjaustyö, Lucky Number Slevin, ei tee poikkeusta miehen suosimaan tyylilajiin, mutta tällä kertaa käytettävissä on ollut joukko nimekkäitä näyttelijöitä.

Slevin (Josh Hartnett) on juuri saapunut New Yorkiin ystävänsä Nickin (Sam Jaeger) luokse. On vain yksi ongelma: Nickiä ei nimittäin löydy mistään ja kahdella kilpailevalla rikollispomolla (Morgan Freeman ja Sir Ben Kingsley) tuntuu olevan kovasti asiaa Nickille. Tämä nimittäin on suuria summia velkaa niin Freemanin esittämälle Pomolle kuin Kingsleyn esittämälle Rabbillekin. Kuten arvata saattaa, Sleviniä luullaan pian Nickiksi, eikä vastaansanomisista ole juurikaan hyötyä. Slevinin ei siis auta kuin ryhtyä kuittaamaan velkoja rikollispomojen antamien tehtävien muodossa.

Alkupuoliskonsa perusteella Lucky Number Slevin tuntuu melko suoraviivaiselta rikoselokuvalta, mutta pian mukaan heitetään niin mystistä Goodkat-nimistä salamurhaajaa (Bruce Willis) kuin viehkeää naapuria (Lucy Liu) sekä molempia rikollispomoja (ja siinä sivussa Sleviniä) tarkkailevaa poliisia (Stanley Tucci). Pian tarina onkin täynnä juonenkäänteitä ja koukeroita. Jason Smilovicin käsikirjoittaman elokuvan juuret ovatkin selkeästi Quentin Tarantinon ja Guy Ritchien rikoselokuvissa. Pikkunäppärä dialogi popkulttuuriviittauksineen yrittää tavoitella Tarantinon tyyliä siinä kuitenkaan täysin onnistumatta, kun taas juonenkäänteillä on haettu muun muassa Snatchista tuttua yllättävyyttä. Juonensa kannalta Lucky Number Slevin onkin viihdyttävää seurattavaa, sillä koskaan ei täysin tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Käsikirjoitus olisi kuitenkin vaatinut pientä trimmausta, sillä nyt katsojaa kieputetaan aivan liikaa, ja muutamien juonenkäänteiden merkitykseksi jääkin vain katsojan hämääminen.

Lucky Number Slevinin suurimmat ongelmat piilevät hieman yllättäen ohjauksessa. McGuigan ei tunnu saavan kaikkea irti käsikirjoituksesta, ja moni potentiaalia sisältävä kohtaus jää tämän vuoksi hieman latteaksi. Toimintakohtauksia elokuvassa on lajityypin huomioonottaen yllättävän vähän. Ruumiita kyllä syntyy, mutta varsinaista toimintaa ei muutamaa lyhyttä ammuskelua lukuun ottamatta ole. Usein näytetään toiminnan sijasta vain lopputulos. Tämä ei aina toimi täydellisesti, ja muutamassa kohtauksessa parempi ratkaisu olisi ollut näyttää rehellistä räiskintää.

Näyttelijät pelastavat kuitenkin paljon. Freemanin ja Kingsleyn kohtaaminen suorastaan huokuu karismaa, eikä pääroolissa oleva Hartnett ole millään tasolla huono. Freemania onkin mukava nähdä hieman poikkeavassa roolissa. Mukavia vanhoja setiä on nähty jo aivan tarpeeksi. Lucy Liun esittämän Lindseyn suurin virka on toimia silmänruokana ja tästä Liu suoriutuukin hyvin. Bruce Willisin roolisuoritus jää puolestaan yllättävän vaisuksi, tosin Goodkatin hahmosta tuskin olisi enempää saanutkaan irti. Näyttää mies ainakin uskottavalta tappajalta sihtaillessaan kahdella äänenvaimennetulla pistoolilla. Kukaan näyttelijöistä ei juuri pääse loistamaan kunnolla, ja lähes jokainen vetää roolinsa rutiininomaisesti. 

Yhteenveto
Lucky Number Slevin on viihdyttävää katseltavaa, mutta lopputekstien jälkeistä onttoa oloa on vaikea antaa anteeksi. Paremmalla ohjauksella ja käsikirjoituksen muokkauksella elokuva voisi olla lajityyppinsä parhaimmistossa. Nyt elokuva jää valitettavasti vain hieman keskitasoa paremmaksi viihteeksi, joka unohtuu nopeasti eikä luultavasti kestä uusintakatselua kovinkaan hyvin.