Suuren, ultraväkivaltaista ja misogynististä videopeliä juuri markkinoille lanseeraavan firman tiukkana johtajana työskentelevä Michéle LeBlanc (Isabelle Huppert) joutuu kammottavan rikoksen uhriksi, mutta sen sijaan, että hän ottaisi yhteyttä virkavaltaan ja parkuisi uhrina kovaa kohtaloaan, hän jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun hyökkääjä aloittaa yhteydenpidon tekstiviestein, käynnistyy pirullinen jahti ja piirileikki, jonka syövereihin imetään kaikki läheisetkin.

Vanhan provokaattorin, Paul Verhoevenin, ohjaama Elle todistaa, ettei lähes kaikilla elokuvillaan niin katsojia kuin varsinkin sensoreita kohahduttanut auteur ole menettänyt maagista otettaan, Elle kun on viime vuoden kiehtovin ja kipein jännitysdraama.

Vaikka tilanteet käyvät koko ajan kriittisemmiksi, Verhoeven pitää temmon raastavan rauhallisena ja seuraa ihmiskoettaan kuin laboratoriossa. Kaikki Ellen ihmiset käyttäytyvät päällisin puolin normaalisti, mutta pinnan alla kytee ja kaiken yllä leijuu oudon kieroutunut tunnelma, joka tunkeutuu luihin ja ytimiin katsomossakin. Mestarin lailla Verhoeven pudottelee tiedon palasia henkilöidensä menneisyydestä, muuttaen alituiseen asetelmia kalmalta löyhkäävällä pelikentällä.

Ironisesti irvistelevä ja omalla vinolla tavallaan groteskin koominenkin trilleri on oudolla tavallaan myös koskettava, uniikki kuvaus rikoksesta ja rangaistuksesta, joka laajenee normaalia keissiä suuremmaksi.
Kippura ja kiukkuinen Elle perustuu Philippe Dijan romaaniin Oh..., ja sen on käsikirjoittanut terävästi David Birke.

Isabelle Huppertin voimarooli on Ellen suvereeni sydän, kokonaisuutta täysin hallitseva dynamo, jonka läsnäolo ja teot vaikuttavat kaikkeen ja kaikkiin. Huppertin Michél ei ole perinteinen koston enkeli, vaan jotain paljon enemmän, jotain pelottavampaa ja todellisempaa. Vaikka sivuroolit, kuten Jonas Bloguetin Vincent, Michélen pölvästi poika ja Alice Isaaz tämän käärmemäisenä tyttöystävänä Josiena, tai Judith Magre Michélen gigoloja käyttävänä äitinä ja Laurent Latiffe naapurin mukavana Patrickina, ovatkin erinomaisia roolisuorituksia, elokuva on ennen kaikkea Huppertin huikea soolo.

Elle on katsojaa joka hetki hampaissaan riepotteleva sysimusta tapasatiiri ja rujosti ennakko oletuksia ruhjova ihmiskuvaus, elokuva, jolla on sarvet ja hiilihanko.