Lego Ninjago Elokuva
Jussi U. Pellonpää, To, 21/09/2017 - 19:47

Elokuva

Maaginen Ninjago on pulassa pahan Garmadonin (Justin Theroux) hyökkäilleessään alituiseen kenraaleineen rauhaa rakastavaan kaupunkiin. Ainoana turvana hyökkääjää vastaan Ninjagolaisilla on mestari Wun (Jackie Chan) kouluttama ninjajoukko, joiden johtajalla, Vihreällä ninjaksi kutsutulla Lloydilla (Dave Franco), on kuitenkin synkkä salaisuus. Vaan kun Ninjagoa uhkaa Miautra, jättimäinen hirviö, on vihollisuudet jätettävä taakse ja puhallettava yhteen hiileen.

Charlie Beanin ohjaama, LEGO® Elokuvan (2014) ja LEGO® Batman Elokuvan (2017) menestyksen perässä samaa kassavirtaa ja katsojakuntaa saapuu jakamaan yhtä lailla tanskalaisiin rakennuspalikoihin pohjaava Lego® Ninjago Elokuva. Legot ovat muuten oikeastikin yllättävän mainio väline tehdä huumorilla originaaleja esikuvia kunnioittavia pastisseja, jotka passaavat mainiosti ihan koko perheelle.

Meininki on tuttuun tapaan hektisen energistä ja epileptisen elävää. Kymmenistä toiminta- ja fantasiaelokuvista surutta lainaileva kuvavirta vyöryy valkokankaalta hyökyaallon lailla, jota tuetaan onnistuneesti enemmänkin aikuislle kolahtavalla, referenssejä tulvivalla dialogilla. Vauhtia ja toimintaa on itse asiassa niin paljon, että jos sitä tärkeintä kohderyhmää vielä ravitaan pussilla makeaa ja pullollisella kolajuomaan, teatterin katsomo voi lopulta olla täynnä sokerihumalaisia Tasmanian tuholaisia.

Hyperenergisen koheltamisen ja taisteluiden taustalla kulkee juonteena myös opetus lasten ja vanhempien vuoropuhelun tärkeydestä ja sanomaa siitä, mitä on, niinku oikeesti, olla ninja. Myös musaraita on aikuisempaan makuun harvinaisen oivaltava.

Alun ja lopun kehyskertomuksen näyteltyjä pätkiä lukuunottamatta Petri Hantun ohjaama kotimainen dubbaus toimii vallan moitteitta, josta kiitos myös oivaltavan ja Härmään passelin käännöksen tehneelle Maria Lohille. Suomeksi läppää heittävät mm. Kalle Chydenius (Garmadon), Santtu Karvonen (mestari Wu), Henri Piispanen (Lloyd) sekä Arman Alizad (Kenraali 1). Uutisankkurit Keijo Leppänen ja Kirsi Alm-Siira ovat omilla nimillään Hyvää huomenta, Ninjago -tv-ohjelman juontajakaksikko.

Yhteenveto

Jos Lego® -elokuvat ovat perheelle SE juttu, Lego® Ninjago on varma valinta.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016