Alkuperäinen nimi: 
Happy Death Day
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2017
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
16
Kesto: 
96
Happy Death Day
Jussi U. Pellonpää, Pe, 20/10/2017 - 06:24

Elokuva

Kun Theresa ”Tree” Gelbman (Jessica Rothe) täyttää 18-vuotta, siitä tulee hänen elämänsä viimeinen päivä. Tai ainakin pitäisi tulla, sillä Tree kokee karun kuoleman naamioituneen murhaajan kynsissä. Mutta tyttöpä herääkin uudelleen samaan aamuun, kohtaa saman päivän haasteet ja onnittelut, sekä maskinassun, joka suorittaa veritekonsa yhtä antaumuksella kuin ensimmäiselläkin kerralla. Kun sama toistuu lukemattomia kertoja, Tree tajuaa, että päästäkseen ulos oudosta aikasilmukasta, hänen on selvitettävä kuka hänet murhasi.

Pitkälti halpoihin kauhuelokuviin keskittyneen tuottaja Jason Blumin Blumhouse Productionsin ja yhtä lailla horroria kierrättäneen ohjaajan Christopher B. Landonin Happy Death Day on suoraan kauhukuvastoon siirretty Päiväni murmelina (1993). Tosin sillä erotuksella Harold Ramisin ohjaamaan ja Bill Murrayn tähdittämään klassikkokomediaan, joka tietenkin mainitaan esimerkkitapauksena, ettei Happy Death Day ole kovinkaan kummoinen elokuva.

Enkä tarkoita tällä sitä, etteikö hyväksi havaittua premissiä saisi uusiokäyttää, tekihän Doug Liman Tom Cruisen kanssa mainiosti toimineen, ja pian jatkoakin saavan scifitrillerin Edge of Tomorrow (2014), joka kopsasi Murmelin perusjuonen onnistuneesti taisteluun ulkoavaruuden valloittajia vastaan. Eli siitä vaan, jos juttuun on tarpeeksi uusia aineksia ja mausteita, mutta ne tuntuvat tyystin jääneen sopasta, jonka Paranormal Activity -elokuvien kanssa kasvanut Landon on Scott Lobdellin vajaan käsikirjoituksen pohjalta kokoon keittänyt.

Nykykauhusta ja slasher-perinteestä poiketen Landon välttelee veristä väkivaltaa ja luottaa enemmänkin äänekkäisiin shokkeihin, joista muutamat osuvat toki kohdalleenkin. Heikoin veto on itse tarina, joka aukoo Treen outoa ongelmaa joko typerällä teinihuumorilla tai ontuvalla logiikalla, puhumattakaan pakkokeinoin mukaan tungetusta opetuksesta, jonka mukaan hyville ihmisille ei käy köpelösti.

Joka kuvassa Treena nähtävälle Jessica Rothelle toivoisi pikaisesti kunnon läpimurtoa, sillä nuoren neidin hurja roolityö kattaa kaikki tunneskaalat raivosta epätoivoon niin napakasti, ettei horrorhömpäksi jäävä Happy Death Day onnistu alkuunkaan antamaan tälle kunnollista haastetta. Sivummalla nähdään sakki tuntemattomia nuoria, joista jokainen voi tietenkin olla potentiaalinen murhaaja. Israel Broussard on Treeta auttava nörtti Carter, Ruby Modine outo kämppis Lori ja Rachel Matthews koulun Kappa-sisarten inha johtaja Danielle. Charles Aitken nähdään Treen salarakkaana tohtori Butlerina ja Rob Mello on sarjamurhaaja Joseph Tombs.

Yhteenveto

Kierrätys on paitsi fiksua, myös muotia, mutta jos vanhaa soppaa lämmittelee, kannattaisi aina lisätä joukkoon muutama uusikin sattuma. Pääroolin hyvällä energialla vetävä Jessica Rothe kun ansaitsee paljon tätä enemmän.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016