22-vuotias Zak (Zack Gottsagen), downin syndroomainen nuori mies, on suljettu vastoin tahtoaan vanhainkotiin Pohjois-Carolinassa. Mutta pojan hinku tulla maailman parhaimmaksi vapaapainijaksi, aivan kuten hänen suurin idolinsa The Salt Water Redneck (Thomas Haden Church) kurssinsa käyneille lupaa, että tämä päätyy pakosalle laitoksesta. Sattuman oikusta Zak päätyy yksiin paikallisen kiusankappaleen, itsekin kolttosistaan pakomatkalla olevan Tylerin (Shia LaBeouf) kanssa, ja hetken kiukuteltuaan kaksikko päättää jatkaa matkaa yhdessä kohti Floridaa. Perässä ravaavat Zakin kiva luottohoitaja Eleanor (Dakota Johnson) sekä Tylerille kostoa halajavat kalastajakollegat Duncan (John Hawkes) ja Ratboy (Michael Wayne Atha).

Lyhäreitä ja satunnaisia sivurooleja eri leffoissa tehneiden Tyler Nilsonin ja Michael Schwartzin käsikirjoittama ja ohjaama The Peanut Butter Falcon on niitä erikoisia elokuvia, joiden erikoisuus ja erilaisuus kääntyy lopulta niitä itseään vastaan.

Hatun noston arvoinen asia on toki ottaa pääosaan oikeastikin Downin syndroomaa sairastava ihminen, eikä Zack Gottsagenin avoimen aidossa roolityössä mitään pahaa olekaan, mutta tapa, jolla elokuvantekijät ikään kuin hyötykäyttävät herran läsnäoloa, aiheuttaa ahdistusta. Toki voi hyvinkin pitää paikkansa, että kriitikkonne on jo aivan liian kyyninen, mutta uuden ajan Forrest Gumpina mainostettava The Peanut Butter Falcon ei ole loppupeleissä niin hyvä elokuva kuin sen ylistävästä mainostuksesta voisi luulla. Mark Twainin Huckleberry Finnia modernisoiva pohjatarina on yksioikoinen ja käänteet jo kaukaa nähtävissä, henkilöhahmot kaikesta eksentriydestään huolimatta parilla viivalla piirrettyjä ja lokaatiot juuri sellaisia kuin tämän tyyppisessä elokuvassa niiden olettaakin olevan. Kokonaisuus on toki lämmin ja umpisymppis, mutta aivan liian varman päälle pelattu, jolloin yksikään yllätys tai käänne ei enää tunnu yllätyskäänteeltä.

Kuten sanottua, Zack Gottsagenin pähkinävoita rakastava ja Haukka-nimen painijanuralleen haluava Zak (joko arvaatte mistä elokuvan nimi tulee?) on valloittava hahmo, jossa ei tunnu olevan milliäkään feikkiä tai edes näyteltyä. Herra on kameran edessä tyystin oma itsensä, joka tekeekin roolityöstä kokonaisuutta miltei yksin kantavan. Shia LaBeoufin tiuskiva Tyler on lopulta reiluksi jätkäksi osoittautuvan kiukkupussin arkkityyppi ja Dakota Johnson tuntuu supermukavana Elanorina pyytelevän koko ajan anteeksi kammottavaa Fifty Shades -trilogiaansa (2015, 2017 ja 2018). Sivurooleissa on ihan päteviä persoonia, joille ei nyt ole löytynyt koivankaan paljoa tekemistä. Bruce Dern piipahtaa kuvissa Zakin huonekumppanina, Jon Bernthal on Tylerin kuollut veli ja John Hawkes kalastuksesta elantonsa saavan pikkukaupungin kovin jätkä. Thomas Haden Church on painijalegenda, jonka aika on ajanut ohi ja Wayne Dehart sokea baptistijulistaja Jasper John. Hetken aikaa saavat myös paremmin rap-nimellä Yelawolf tunnettu Michael Wayne Atha Hawkesin koviskaverina sekä muutama vuosikymmen sitten itsekin painimolskeilla touhunnut ja hienossa dokkarissa Beyond the Mat (1999) kovia sanoja lajista ladellut Jake The Snake Roberts syntymäikävänä painija-Samina.

Joka raosta indie-meininkiä puskeva draamakomedia kompastuu lopulta omaan erikoisuuteensa.