Chicago, 2019. Luovuutensa kanssa kamppaileva nuori taiteilija Anthony McCoy (Yahya Abdul-Mateen II) saa kuulla tyttöystävänsä, taidegalleriaa pitävän Briannan (Teyonah Parris) veljeltä Troylta (Nathan Stewart-Jarrett) asuinalueensa Gabrini-Greenin urbaanin legendan 27 vuoden takaisista tapahtumista. Silloin nuori opiskelija Helen Lyle (Virginia Madsen) murhasi useita ihmisiä, mutta koki kohtalonsa tulessa yrittäessään uhrata pienen lapsen. Helen väitti hirmuteojen takana olleen jo vuosikymmeniä kauhtarinoissa esiintyneen Candymanin (Tony Todd), koukkukätisen ja kostonhimoisen demonin, joka saapuu rankaisemaan syntistä lihaa, jos hänen nimensä mainitaan peilin edessä viisi kertaa. Anthony inspiroituu myytistä ja tutustuu kolmen vuosikymmenen takaisen murhenäytelmän todistaneeseen William Burkeen (Colman Domingo). Eikä aikaakaan, kun mehiläiset ilmestyvät jälleen ja kulmakuntaa järkyttää uusi, verinen sarja julmia murhia.

Bernard Rosen ohjaama Candyman vuodelta 1992 pohjasi kauhukunkku Clive Barkerin Veren kirjoissa julkaistuun novelliin The Forbidden. Semimenestynyt , mutta kiistattomaan kulttiasemaan kohonnut kauhutrilleri sai vielä kaksi heikkoa jatko-osaakin, Candyman: Farewell to the Flesh (1995) ja Candyman: Day of the Dead (1999), joista jokaisessa nimiroolissa nähtiin Tony Todd. Uusimman reinkarnaation takana on nuori Nia DaCosta, jonka seuraava keikka on muuten supersankarileffa The Marvels, jatko-osa Captain Marvelille (2019).

DaCostalla on kieltämättä silmää yksityiskohdille ja tunnelman luojana neiti on myös ajan hermolla. Inspiroituneet väkivaltakohtaukset ovat verisiä ja raakoja, John Guleserianin taitavasti operoima kamera hyötykäyttää arkkitehtuuria, varjoja ja heijastuksia Catrin Hedströmin tarkan editoinnin yhdistäessä tunnelman tyylikkäästi toimiviin tehosteisiin.

Pohjaltaan perinteinen kummitusjuttu Candyman, vuosimallia 2021, on kuorrutettu varsin mustavalkoisella sosiopoliittisella allegorilla kaltoin kohdellun värillisen kansanosan noususta (valkoisia) väärintekijöitä vastaan. Originaalissahan karmaisevan ja rasistisen tapahtumaketjun katalyyttinä toimi entisen orjan, Candymanin, joka vielä silloin totteli nimeä Daniel Robitaille, kielletty suhde valkoiseen naiseen, jonka seurauksena mies piestiin hengiltä ja päätyi roviolle. Vahvin vaikuttaja veritekojen ja shokkihyppyjen sijaan onkin nyky-yhteiskunnan vihan täyttämä todellisuus, jonka olisi syytä oppia historiamme karmeimmistakin virheistä, sen sijaan, että ne yritetään tukahduttaa ja unohtaa. Tarinan takana ovat DaCostan lisäksi myös viime vuosien kauhukomeetta Jordan Peele (Oscar-palkittu Get Out (2017) ja Us (2019)) sekä Win Rosenfeld. Hyvää on myös elokuvan turhuuksista riisuttu tiukkuus, kokonaiskeston kellottaessa napakat 91 minuuttia.

Yahya Abdul-Mateen II, Teyonah Parris, Nathan Stewart-Jarrett ja Colman Domingo tekevät kaikki hyvää työtä kameran edessä, saaden tarvittavaa tukea jo originaalissa nähdyiltä Candyman-natiiveilta Tony Toddilta, Vanessa Williamsilta sekä Virginia Madsenilta, joka tosin on elokuvassa vain äänenä.

Poliittisesti kantaa ottava kauhukuva ei ole uusi juttu, mutta näinkin hyvin tehtynä se tuo graafiseen verenvuodatukseen myös yhden ylimääräisen aspektin sitoen legendan entistä tiukemmin reaalimaailmaan.