Aivan lähitulevaisuudessa, kun Kalifornia ja Texas ovat muodostaneet Läntisen sotilasliiton, Western Forces, Yhdysvallat on ajautunut sisällissotaan. Neljä journalistia, Lee (Kirsten Dunst), tätä ihaileva nuori Jessie (Cailee Spaeny), Joel (Wagner Moura) ja kaiken nähnyt veteraani Sammy (Stephen McKinley Henderson) pakenevat kaaoksen keskelle jääneestä New Yorkista ja aloittavat matkan kohti Washingtonia haastattelemaan presidenttiä (Nick Offerman), ennen kuin WF:n joukot saavuttavat pääkaupungin.

Raskaan sarjan käsikirjoittaja Alex Garland (brittimestari Danny Boylen kanssa tehdyt The Beach (2000), 28 päivää myöhemmin (2002), Sunshine (2007)) ryhtyi itse ohjaamaan elokuviaan vuonna 2014, kun ensi-iltansa sai erinomainen scifijännäri Ex Machina. Sitä seurasi suoratoistossa debytoinut Hävitys (2018) ja psykedeelinen kauhukuva Men vuonna 2022. Garlandilla, joka jo ilmoitti, että uusin elokuva on myös hänen viimeinen ohjaustyönsä, on nyt kovat piipussa rujosti ruhjovassa dystopiassaan Civil War.

Journalistit sodassa ei ole uusi elokuvan aihe, sillä asiaa on käsitelty menestyksekkäästi varsinkin 1980-luvulla Oscareitakin saaneissa elokuvissa kuten Rakkaus veitsenterällä (The Year of Living Gangerously, 1982), Tulen alla (Under Fire, 1983), Kuoleman kentät (The Killing Fields, 1984) ja Salvador (1986). Näissä tosin jenkkireportterit raportoivat tapahtumista ulkomailla, mutta Civil War iskee keskelle kotia, omenapiirakan tuoksuista americanaa, ollen raakaa realismia tulviva kuvaus maailmasta, joka voi olla totta jo ehkä huomenna.

Lohduton, julma ja äärimmäisen väkivaltainen Civil War ei ota kantaa eikä valitse puoltaan, vaan jättää sen katsojalle. Sen sijaan se tutkii kirurgisen tarkasti journalismin etiikkaa ja objektiivisuutta, jonka säilyttäminen keskellä kuolemaa ja tuhoa on äärimmäisen vaikeaa.

Nykyhetkessä, kun uutiset täyttyvät sotareportaaseista ja kuvista silmittömästä hävityksestä Ukrainassa ja Gazassa, Civil War tuntuu kuviltaan järkyttävän realistiselta. Pääkuvaaja Rob Hardyn kameran taltioimat kuvat ovat yhtä aikaa kauniita ja karmaisevia, Jake Roberts editoi kaaoksen, pelon ja paniikin hallituksia kokonaisuudeksi, jota kehystää Ben Salisburyn ja Geoff Barrow´n score. Erinomaista on myös Civil Warin äänisuunnittelu, joka osaa antaa aikaa myös hiljaisuudelle pysäytyskuvien muodossa, jolloin brutaalien tapahtumien vaikutus on liki kaksinkertainen. Samalla se tekee tilanteista, jos mahdollista, vieläkin realistisempia. Elokuvan ensi-ilta oli Yhdysvalloissa 12. huhtikuuta, tasan 163 vuotta jälkeen todellisen sisällissodan alkamisen 1861.

Kaikki keskushenkilöt, Wagner Moura, Cailee Spaeny, Stephen McKInley Henderson ja yhden uransa hallituimmista roolitöistään pienin elein rakentava Kirsten Dunst tekevät erittäin hyvää ja pätevää työtä, mutta mieleenpainuvin veto tulee Jesse Plemonsin nimettömältä militantilta, jonka visiitti valkokankaalle on yhdellä sanalla jäätävä. Koomikkona tutumpi, mutta viime vuonna järisyttävän vaikuttavan pikaviistin The Last of Us -sarjassa tehnyt Nick Offerman jatkaa hienojen roolitöidensä sarjaa Yhdysvaltain presidenttinä.

Civil War on yksi vuoden pelottavimmista elokuvista, jonka pysäyttävä finaali tulee pysymään katsojan painajaisissa pitkään.