Alkuperäinen nimi: 
Tarot
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2024
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
16
Kesto: 
92
Tarot
Jussi U. Pellonpää, Pe, 31/05/2024 - 07:23

Elokuva

Catskillsin vuoristoon Elisen (Larsen Thompson) syntymäpäiviä juhlimaan saapunut ystäväporukka päättää piristää tunnelmaa katsomalla tulevaisuuteen vuokramökin kellarista löytyneillä tarotkorteilla. Tosin Haley (Harriet Slater) tietää, että on kiellettyä käyttää jonkun toisen kortteja. Seuraavana päivänä nuoret saavat huomata, että sääntöjen rikkomisella on seurauksensa, sillä Arcana maioran, 22 kuvakortin ryhmän hahmot heräävät henkiin ja rankaisevat julmasti syntistä lihaa.

Ohjaajanpallilla ensikertalaisten Spenser Cohenin ja Anna Halbergin myös kirjoittaman kevytkauhuttimen Tarot pakkaa olisi kannattanut sekoittaa vielä muutamaan kertaan, sillä nyt ei pöytään lyödä yhtäkään ässää.

Käsikirjoittajina tekijäkaksikon ansiolistalta löytyy sellaisia tekeleitä kuin Roland Emmerichin myötänoloutta herättänyt Moonfall (2022) ja Scott Waughin yksinkertaisen karmea Expend4bles (2023), eikä kehitystä ainakaan parempaan ole nähtävissä copy / paste-tekniikalla tehdyn Tarotinkaan suhteen.

Tarot voi sopia kevyeksi kesäsäikyttelyksi niille, jotka eivät ole nähneet ensimmäistäkään kauhuelokuvaa, sillä touhu pohjaa pelkästään koviin ääniin, huonoihin efekteihin ja hyppyshokkeihin. Nicholas Adamsin 1992 tarinasta Horroscope ja varsinkin Final Destination -leffoista ideansa kolkon kohtalon välttämättömyydestä suoraan lainannut Tarot ei toimi edes kunnon läträyksenä, sillä hetkittäin innovatiivisesti kehitellyt hengiltäotot päättyävät kliseisiin roiskeisiin. Itse asiassa lopputulema olisi tuskin ollut tätä heikompi, vaikka olisivat hatarana pohjana käyttäneet Hullunkurisia perheitä tai Musta Pekkaa. Helposti vuoden huonoimman finaalin viimeinen vitsi voi saada lippukassalla aikaan säpinää petettyjen katsojien vaatiessa rahojaan takaisin.

Nimetön ja karismavapaa nuorisojengi, Larsen Thompson, Harriet Slater, Avantika, Adain Bradley, Humberly Gonzáles ja Wolfgang Novogratz televät kameran edessä sen, mitä on pyydetty eivätkä yhtään enempää. Olwen Fouéré on kirotun pakan historian tunteva okkultisti Alma Astryn.

Yhteenveto

Kriitikon kortit ennustavat floppia.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016