Alkuperäinen nimi: 
Becoming Led Zeppelin
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2025
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
121
Becoming Led Zeppelin
Jussi U. Pellonpää, Pe, 14/03/2025 - 09:44

Elokuva

Unohtakaa hajoitetut hotellihuoneet, viinanhuuruiset faniorgia ja kaikki muutkin rock-kliseet, sillä niistä ei ole kyse Bernard MacMahonin kokonaisvaltaisessa dokumentissa Becoming Led Zeppelin, yhdestä maailman kaikkien aikojen suurimmasta ja suosituimmasta rockyhtyeestä Led Zeppelinista.

Bändin pariin alkuvuoteen ja sen rakettimaiseen nousuun listojen kärkeen keskittyvä elokuva antaa herrojen, jotka yhtyeen perustivat, kertoa miten, missä ja milloin. Laulaja Robert Plantin, kitaristi Jimmy Pagen, basisti John Paul Jonesin rinnalla tarinaa kartoittaa myös vuonna 1980 edesmennyt rumpalilegenda John ”Bonzo” Bonham ennen näkemättömissä arkistotaltioinneissa.

Allison McGourtyn käsikirjoittama dokumentti keksittyy bändin perustamiseen ja ensimmäiseen Yhdysvaltain kiertueeseen, joka synnytti käsittämättömän nopean nousun yhdeksi maailman suosituimmista yhtyeistä. Becoming Led Zeppelin kertoo intohimosta musiikkiin ja rakentaa tarkan kuvan, miten useat nykyklassikot ja erityisesti bändin täysin omaperäinen soundi syntyivät. Visuaalisesti vahvaan ja näyttävään elokuvaan on saatu loistava kokoelma arkistomateriaalia paitsi aikalaisista, myös yhtyeen alkupään vedoista, jotka todistavat kiistatta jonkun elämää suuremman ilmiön synnystä. Elokuva keskittyy siis bändin syntyyn ja muutamaan ensimmäisen vuoteen, joten mitään Stairway to Heavenia ei elokuvassa kuulla.

Yhteenveto

Becoming Led Zeppelin on erinomainen rockdokkari, jota katsoessa ei ainoastaan kuule musiikkia, vaan sen myös tuntee.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016