

Tuikitavallisen introvertin Nathan Cainen (Jack Quaid) elämä on tavallistakin vaarallisempaa, sillä hän sairastaa Cipaa, konegenitaalista analesiaa, eli synnynnäistä kiputunnottomuutta. Vaan kun tämän unelmien tyttö, juuri tavattu pankkivirkalija Sherry Margrave (Amber Midthunder) päätyy raakojen ryöstäjien kidnappaamaksi, oudosta oireyhtymästä on kummasti etua Nathanin lähtiessä vaaralliseen pelastusoperaatioon.
Dan Berkin ja Robert Olsenin ohjaama ja Lars Jacobsonin kirjoittama toimintakomedia Novocaine ei päästä päähenkilöään vähällä, sillä graafista väkivaltaa piisaa alusta loppuun. Touhu on siis raakaa ja veristäkin, mutta meininki niin kieli poskessa ja hurtilla huumorilla tykitettyä, että julmimmatkin visiot ja brutaalit pahoinpitelyt kääntyvät riemukkaan koomisiksi. Tokihan ei Novocaine ole kaikkien juttu, mutta sille kannattaa antaa mahdollisuus, sillä se tarjoaa jotain, jollaista et ole ennen nähnyt.
Näyttelijöiden Dennis Quaid ja Meg Ryanin poika Jack Quaid osoitti taitojaan jo väkivaltaisessa The Boys -sarjassa (2019-2024) sekä elokuvissa Scream (2022), Oppenheimer (2023) sekä alkuvuodesta tulleessa Companion (2025), ja ura jatkuu nousujohteisena Novocainessakin. Sherryna nähdään Predator-leffassa Prey (2022) lopullisen läpimurtonsa tehnyt Amber Midthunder ja pääpahiksen Simon Greelyn roolissa Ray Nicholson, joka irvisteli isänsä Jackin lailla jo elokuvassa Smile 2 (2024). Jacob Batalon on Nathanin pelikaveri Roscoe ja Betty Gabriel ja Matt Walsh aina vain kummallisemmaksi menevää tapahtumaketjua tutkivat poliisit.
Tehokkailla toimintajaksoilla ja rumalla röykytyksellä kuorruteltu Novocaine ei ole vuoden fiksuin elokuva, mutta se esittelee aivan uudenlaisen sankarin, joka ei ole super, vaan tavis, jonka yksi puute korvaa monta taistossa tarvittavaa erikoiskykyä.





- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja