On vuosi 1972. Arvostettu italialainen ohjaaja Bernardo Bertolucci (Giuseppe Maggio) kuvaa eroottista draamaansa Viimeinen tango Pariisissa, jonka pääosiin on valittu 19-vuotias noviisinäyttelijä Maria Schneider (Anamaria Vartolomei) sekä aikansa valkokangasikoni Marlon Brando (Matt Dillon). Ohjaaja oli sopinut Brandon kanssa, ettei Schneiderille kerrota etukäteen miten kohuttu raiskauskohtaus toteutettaisiin ja kun kamerat lopulta kävivät, kokemus jätti herkkään nuoreen naiseen ikuiset traumat.

Jessica Paludin ohjaama ja Marian serkun Vanessa Schneiderin paljastuskirjaan pohjaava Marian totuus piirtää turhankin simpplein kuvan naisesta, jonka itsetuhoisuuden takana oli yksi hetki elokuvan historiassa, mutta tarinan keskittyminen ja Schneiderin mielenterveysongelmien rajaaminen vain Tangon tapahtumiin tekee siitä hyvinkin yksinkertaistetun selittelyn.

Pahamaineinen, voita liukasteena käyttävä kohtaus oli simuloitu, mutta tokihan niin Bertolucci kuin Brandokin toimivat moraalisesti väärin tinkimätöntä taidetta tehdessään. Moista kohtausta ei nykyään olisi mahdollista intiimikoordinaattoreiden ja Me Too -liikkeen aikana edes tehdä, mutta sen käyttäminen ainoana selityksenä Schneiderin epävakaalle loppuelämälle alleviivaa vain tarinaa uhrin osasta naisvihamielisessä maailmassa, jossa miehet määräsivät. Tangon jälkeen Maria Schneiderin uralle mahtui vielä monia elokuvia, joista maineikkain lienee Michelangelo Antonionin Ammatti: Reportteri (1975), jossa vastannäyttelijänä oli Brandon manttelinperijäksi nouseva Jack Nicholson. Maria Schneider kuoli syöpään vuonna 2011.

Anamaria Vartolomei ottaa taitavasti haltuun herkän Marian psyykkeen ja piirtää uskottavan kuvan mieleltään järkkyvästä ja huumehelvetin ja itsemurhayritysten riivaamasta naisesta. Matt Dillon on Brandonsa opiskellut ja tuo mikroilmeitä myöten esikuvaansa muistuttavan legendan eläväksi. Giuseppe Maggion Bertolucille ei elokuvasta löydy sääliä tai ymmärrystä.

Marian totuus on tietenkin tärkeä elokuva, mutta se on myös raskas ja turhan tarkkaan rajattu näkökulma yhteen elokuvahistorian synkistä hetkistä.