Ilmassa on suuren elokuvajuhlan tuntua
Jussi U. Pellonpää, Ke, 23/08/2017 - 20:02

Mykkäelokuvia juhlitaan Forssassa 21. - 27.8..2017 Kansainvälisten Mykkäelokuvafestivaalien merkeissä jo 18. kertaa.

Teemana on tänä vuonna luonnollisesti kotimaamme suuri juhla, eli Suomi 100 vuotta, joten valkokankaalla nähdään elävän musiikin säestyksellä kotimaisia mykkäelokuvaklassikoita, niin tuttuja kuin hiukan tuntemattomampiakin. Juhlinnan kohteena on myös legendaarinen kivikasvokoomikko Buster Keaton, jonka ensiesiintymisestä valkokankailla tulee tänä vuonna kuluneeksi myös vuosisata. Ja kuin kirsikkana kakun päällä, myös festivaalien pääpaikka, tunnelmaa henkivä Forssan Elävienkuvien Teatteri juhlii 110-vuotista olemassaoloaan.

Festivaalit huipentuvat tänä vuonna suureen erikoisnäytökseen torstaina 31.8.2017, kun Forssan urheilutalo Feeniksissä esitetään Erkki Karun ja Eero Leväluoman restauroitu suurelokuva Finlandia (1922), Radion Sinfoniaorkesterin, jota johtaa Kalle Kuusava, säestämänä. Monipuolisesssa ohjelmistossa nähdään mm. Vänrikki Stoolin tarinat (1909, ohjaus Carl Engdahl) ja Sylvi (1913, ohjaus Teuvo Puro), Johan Ulfstjerna (1923, ohjaus John W. Brunius), Kajastus (1930, ohjaus Carl von Haartman) sekä klassikko Juha (1921), ohjaajana Mauritz Stiller. Kotimaisen tarjonnan lisäksi valkokankaan valloittaa myös Buster Keaton ensimmäisellä virallisella kokopitkällään Kolme vuosisataa (Three Ages, 1923) sekä klassikolla Kenraali (The General, 1926). Festivaaleilla nähdään myös Carl Theodor Dreyerin massiivinen episodielokuva Lehtiä paholaisen kirjasta (Blade af Satans bog, 1922) sekä todisteena lajityypin yhä jatkuvasta suosiosta, myös uutta mykkäelokuvaa, jota edustavat Manu Kerolan Orion (2016) ja Aleksi Mörttisen Kaunotar ja pullonkerääjä (2016).

Elävästä musiikista vastaavat tänä vuonna mm. Trio Mutual, Sanna Pietiäinen, Meriheini Luoto-orkesteri, Ilari Hannula, Teho Majamäki, Jarmo Saari & Marzi Nyman sekä Kari Mäkirannan orkesteri, unohtamatta tietenkään Mykkisveteraani Hillel Tokazieria.

Festivaalin täydellinen ohjelmisto ja kuvia lehdistölle löytyvät osoitteesta http://www.forssasilentmovie.com/ohjelmisto/
Sähköinen lipunmyynti toimii osoitteessa http://www.elavienkuvienteatteri.fi/



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016