Toimintatähti, tuottaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja Sylvester Stallone pitää maalauksesta. 30 vuotta maalauksia osa-aikaisesti tehneen Stallonen taidetta on esillä galleriassa Miamissa, Kaliforniassa. Stallonen pitkäjänteinen työ taiteen parissa alkaa kuitenkin vasta nyt kantaa hedelmää. Las Vegasin kasinomoguli Steve Wynn osti yhden Stallonen abstraktin maalauksen 40 000 dollarilla. Lisäksi Stallonen lähes 40 vuotta sitten maalaama omakuva myytiin 50 000 taalalla.
Georgian presidentti Mihail Saakashvili (kuvassa) on varma, ettei Renny Harlinin Venäjän-Georgian sotaan sijoittuva elokuvaprojekti anna hyvää kuvaa venäläisten toimista sodassa. Samalla presidentti erehtyy kutsumaan suomalaista Harlinia ameikkalaiseksi. "Juuri nyt amerikkalaisohjaaja tuottaa Hollywood-elokuvan, ja olen varma, ettei Venäjää kuvata siinä parhaassa mahdollisessa valossa", Saakashvili kertoi kannattajilleen Kiovassa, Ukrainassa.
Näyttelijä Clive Owen (kuvassa) aikoo lopettaa elokuvauransa teatteritöiden vuoksi. Hän kertoi asiasta saksalaiselle Tele5-televisiokanavalle. "Olen melko varma, että tämä tapahtuu pian", Owen paljasti. "Kuvittelisin, että minun täytyy lopettaa elokuvat, jotta voisin keskittyä täydellisesti teatteriuraani."
Urallaan likipitäen vain ja ainoastaan ylisanoja kerännyt ohjaaja Paul Thomas Anderson (kuvassa) on tekemässä paluuta kameran taakse.
Vielä toistaiseksi pelkällä työnimellä The Master kulkeva elokuva sijoittuu 1950-luvun Amerikkaan ja kertoo miehestä, joka pelkällä karismallaan rakentaa uuden uskonnon ja saa sille suunnattomat määrät fanaattisia seuraajia. Mestarin kyljessä tapahtumia seuraa nuori parikymppinen kulkuri Freddie, joka saa kauhukseen huomata johtajansa metodien muuttuvan kansansuosion kasvaessa miltei jumalallisiin mittoihin.
Training Daylla (2001) action-taitonsa todistaneen ohjaaja Antoine Fuguan tulevasta poliisitrilleristä Brooklyn`s Finest on julkaistu ensimmäinen traileri.
HBO:n Entourage-televisiosarjasta tehdään elokuva, Hollywoodiin sijoittuvan tv-sarjan tuottaja Mark Wahlberg kertoi. Wahlbergin mukaan sarjaa tehtäneen vielä kaksi tuotantokautta. "Katsotaan, niitä saatetaan tehdä enemmänkin. Mutta sen jälkeen tehdään elokuva", Wahlberg totesi. HBO on todennäköisesti mukana projektissa.
FilmiFIN haastatteli ohjaaja-käsikirjoittaja Timo KoivusaloaTäällä Pohjantähden alla -elokuvan tiimoilta. Kahdeksi elokuvaksi jaetun epookin ensimmäinen osa saa ensi-iltansa perjantaina. Haastettelussa puheenvuoron saavat myös näyttelijöistä Ilkka Koivula, Miia Selin, Niko Saarela ja Hannu-Pekka Björkman.
Iron Man 2 -elokuvasta on julkaistu uusi juliste. Jon Favreau ohjaa filmin Justin Theroux'n käsikirjoituksen pohjalta. Elokuvan nimekkääseen näyttelijäkaartiin kuuluvat muun muassa Robert Downey Jr, Scarlett Johansson, Mickey Rourke, Gwyneth Paltrow, Samuel L.
Natalie Portman (kuvassa) sai taannoin naispääosan Marvelin tulevassa Thor-elokuvassa. Filmin kuvaukset eivät ole vielä käynnistyneet, mutta Marvel Studiosin salailumenetelmät ovat tulleet Portmanille jo tutuiksi. Israelissa syntynyt 28-vuotias naisnäyttelijä paljastaa, että Marvel on muun muassa laittanut käsikirjoituksiin vesileimat, joiden ansiosta tietovuodot saadaan aina paikannettua.
George A. Romeron kulttiklassikon animaatioversio Night of the Living Dead: Origins on saanut taakseen äänitalentteja.
Romeron 1968 valmistunutta merkkipaalua käsikirjoitukseltaan tarkkaan seuraava Origins kertoo ryhmästä ihmisiä, jotka huomaavat maailman saastuneen oudolla viruksella, joka tekee kantajistaan raivohulluja lihansyöjiä, joiden ravintoympyrän tärkein lenkki on entiset kanssaeläjät.