Christopher Nolan siirtyy kolmannen Batman-elokuvansa pariin todennäköisesti saatuaan scifi-trilleri Inceptionin valmiiksi. Useat näyttelijät ovatkin jo ilmaisseet halukkuutensa esiintyä Batmanin vihollisena kunniaa niittäneiden Batman Beginsin ja The Dark Knightin jatko-osassa.
150 tuntia kestävä elokuva, joka on vaatinut 30 vuoden työn, saa pian ensiesityksensä Ranskassa. Elokuvan ajatus on yksinkertainen: tarkoituksena on antaa laajalle kirjolle ihmisiä kolme minuuttia ja 25 sekuntia ruutuaikaa, jonka aikana he saavat tehdä mitä ikinä haluavat.
Mel Gibson (kuvassa) halusi näyttelijänuransa huippuhetkiä eläessään tulla valituksi James Bondin rooliin. Elokuvayhtiö United Artists ilahtui suuresti uutisista, mutta jo edesmennyt tuottaja Albert "Cubby" Broccoli vastusti asiaa, sillä Gibson oli hänen mielestään aivan liian lyhyt.
Pixar kertoi kesäkuussa suunnittelevansa jatko-osaa menestyselokuvalle Monsterit Oy, joka tuotti maailmanlaajuisesti 525 miljoonaa dollaria. Tuolloin ilmoitettiin, että Pete Docter (Up - kohti korkeuksia) on valittu elokuvan ohjaajaksi. Nyt Docter kuitenkin toteaa suorasanaisesti, ettei Monsterit Oy 2 kuulu hänen suunnitelmiinsa.
Steven Spielberg ilmoitti vuosi sitten aikeistaan uudelleenfilmatisoida Park Chan-wookin kulttikuva Oldboy yhdessä Will Smithin kanssa. Ilmoitus sai alkuperäiselokuvan ystävät hämmennyksen valtaan ja myöhemmin ilmoitettiinkin, että Spielbergin versio pohjautuu elokuvan sijaan alkuperäiseen manga-sarjakuvaan.
Benjamin Buttonin uskomaton elämä oli kaikesta hypestään huolimatta vain menestys ilman mega-liitettä, ja vaikka se sai vielä Oscareissakin pahasti pataan Slummien miljonääriltä, kukaan ei voine kiistää sen ohjaajan David Fincherin (kuvassa) lahjoja.
Steve Martin ja Alec Baldwin isännöivät 82. kertaa järjestettävää Oscar-gaalaa. Tuottajien mukaan Martin ja Baldwin ovat täydellinen pari tapahtuman isänniksi. "Steve tuo kokemusta tapahtuman isännöimisestä ja Alec uutta väriä tapahtumalle", tuottajat kertoivat tohkeissaan. Innostunut Baldwin pitää pestiä elämänsä mahdollisuutena, Martin puolestaan kiittää Baldwinin valintaa juontajakollegaksi. Gaala järjestetään 7. maaliskuuta 2010.
George Clooney (kuvassa) neuvottelee pääosasta Alexander Paynen elokuvassa The Descendants. Nat Faxon ja Jim Rash ovat kynäilleet käsikirjoituksen Kaui Hart Hemmingsin samannimisen romaanin perusteella. Kuvaukset alkavat helmikuussa Hawaijilla.
Viacom Entertainmentin toimitusjohtaja Phillippe Dauman on paljastanut, että syksyn yllätyshitille, Paranormal Activity -kauhuelokuvalle, kaavaillaan jatko-osaa. Daumanin mukaan ensimmäisen osan ohjannut Oren Peli ei todennäköisesti istahda uudelleen ohjaajan tuoliin, mutta saattaa hyvinkin olla mukana tuottajan tai käsikirjoittajan ominaisuudessa.