Jeffrey Dean Morgan (kuvassa) liittyi Antti Jokisen ohjaaman The Resident -elokuvan näyttelijäkaartiin, johon on jo aiemmin kiinnitetty Hilary Swank. Tämän vuoden kohuelokuva Watchmenissa nähdävä Morgan näyttelee vuokraisäntää, jolle kehittyy vaarallinen pakkomielle yhtä vuokralaistaan (Swank) kohtaan. Filmin kuvaukset aloitetaan toukokuussa, ja ensi-iltaa vietetään vuonna 2010.
Toukokuussa ensi-iltansa saavasta X:Men Origins: Wolwerine -elokuvasta on julkaistu uusi juliste. Hetkeä aiemmin julkaistiin myös toinen juliste, joka kuitenkin paljastui epäaidoksi. Kumpi miellyttää sinua enemmän?
Viimeisimpien huhujen mukaan Sin City -ohjaaja Robert Rodriquez ja hänen Troublemaker Studios -yhtiönsä tuottaisi Predator-toimintaklassikon uusintafilmatisoinnin 20th Century Foxille. Käsikirjoittajaa ei ole vielä palkattu, mutta jo tässä vaiheessa pidetään todennäköisenä, että predatoreja olisi useampi kuin yksi.
Joulukuussa Paul W.S. Anderson (kuvassa) vahvisti, että Resident Evil -saaga jatkuu ja hän kirjoittaa uutta käsikirjoitusta. Joblo.com-sivusto on julkaissut uutta tietoa koskien projektia, joka lähteen mukaan etenee hyvää vauhtia.
Ylistetyn ja palkitun Slumdog Millionairen ohjaaja Danny Boyle ja tuottaja Christian Colson kiistivät syytökset, joiden mukaan he käyttivät elokuvassa esiintyneitä lapsinäyttelijöitä hyväksi. He julkaisivat eilen lausunnon vastikkeeksi The Daily Telegraph -lehden esittämiin syytöksiin.
IESB-sivuston mukaan uutta Batman-elokuvaa oltaisiin jo työstämässä. Sivuston tietojen mukaan Christopher Nolan, Jonathan Nolan ja David Goyer ovat tällä hetkellä työstämässä käsikirjoitusta kolmanteen Batman-elokuvaan.
Guillermo del Toro (kuvassa) jutteli MTV:n kanssa kolmannen Hellboy-elokuvan mahdollisuudesta. Ohjaaja oli edelleen valmis jatkamaan elokuvasarjaa, mutta siihen menee vielä aikaa. "Olemme kolmen, neljän vuoden päässä siitä, että jotain tapahtuisi - joten en usko, että kenelläkään on vielä kauhea kiire", kertoi del Toro. Ohjaajan seuraava elokuva on pitkään odotettu The Hobbit.
Kung Fu Panda -ohjaaja John Stevenson on pestattu tuomaan He-Man valkokankaille elokuvassa Masters of the Universe. Muun muassa piirrossarjasta tuttu sankari seikkaili edellisen kerran valkokankailla Dolph Lundgrenin tulkitsemana vuonna 1987, jolloin Frank Lagnella nähtiin Skeletor-pahiksen roolissa.
RoboCop-remaken ohjaava Darren Aronofsky vihjasi, että hänen versionsa hakee eri suuntalinjat kuin Paul Verhoevenin alkuperäinen. "Kaltaiselleni elokuvantekijälle asiasta tekee mielenkiintoisen se, ettei RoboCop ole yhtä ikoninen kuin monet muut, joten se antaa hieman liikkumatilaa", ohjaajalegenda kommentoi. "Maailma on muuttunut niin paljon...